Tietoa maataloudesta

Vaihda kieli
Sivu Viimeksi muokattu 14.05.2019
4 min read
Maatalousala on yksi suurimmista maankäyttäjistä Euroopassa, ja siten se on myös olennainen osa maaseutualueiden maisemaa. Maataloudella on monia suoria ja epäsuoria vaikutuksia ympäristöön, ja se on itse riippuvainen luonnonvaroista.

_DGP5161_2.jpg

More photos

Maatalousmaalla on kaikkialla EU:ssa merkittävä rooli maankäyttösuunnitelmissa. Laidunmaan ja viljelymaan yhteenlaskettu osuus Euroopan maanpeitteestä on 39 prosenttia (Euroopan ympäristökeskus (EEA), 2017a). Maatalousala on merkittävä luonnonvarojen käyttäjä, ja sen suhde ympäristöön on moniulotteinen (OECD, 2017). Jäljempänä esitettävät tiedot heijastavat EU:n maatalousalan tuottavuutta ja vaikutuksia:

  • Vuonna 2015 noin 94 prosenttia Euroopan ammoniakkipäästöistä oli peräisin maataloudesta – pääasiassa lannan varastoinnin, lietteen levityksen ja epäorgaanisten typpilannoitteiden käytön kaltaisista toimista.
  • Turvemaan kuivattamisesta maatalouskäyttöön aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat vuosittain 100,5 Mt, kun taas metsätalouskäytön osalta vastaava luku on 67,6 Mt. Maan kuivattamisesta aiheutuvien 173 Mt:n kokonaispäästöjen myötä EU on toiseksi suurin turvemaan hiilidioksidipäästöjen tuottaja (Indonesian jälkeen) (Berge et al., 2017).
  • Kastelun vuoksi maatalous aiheuttaa voimakkaita paineita uudistuville vesivaroille. Alalla käytetään kausittain yli 50 prosenttia Euroopassa käytettävästä vedestä.
  • Maatalous on yksi suurimmista pinta- ja pohjaveteen kulkeutuvien nitraattien lähteistä. Monilla alueilla Euroopassa – usein niillä, joilla harjoitetaan tehomaataloutta – nitraattipitoisuudet ovat edelleen liian korkeat.
  • Noin 9 prosenttia maatalousmaasta kuuluu Natura 2000 -alueisiin – EU:n laajuiseen luonnonsuojelualueiden verkostoon.
  • Maatalouden osuus uusiutuvan energian tuotannosta on 25 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia eli 12,3 prosenttia EU:n koko tuotannosta (2015). Vuosina 2013–2015 uusiutuvan energian tuotanto maataloudess on kasvanut noin 15 prosenttia (maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto, 2017).
  • Maatalous on kiinteä osa elintarvikejärjestelmiä, ja EU:ssa tuotetaan hyvin monenlaisia elintarvikkeita.
  • EU on vahvasti omavarainen useimpien maatalouden alkutuotteiden osalta. Se on myös suurin yksittäinen elintarviketuotteiden, mukaan lukien jalostettujen elintarvikkeiden, viejä (Euroopan komissio, 2016a).

 

Euroopan maatalouden kaksi suurinta haastetta ovat ilmastonmuutos (EEA, 2017c) ja maan muuntaminen esimerkiksi asutusalueeksi ja infrastruktuurin käyttöön EEA, 2017a). Ilmastonmuutos edellyttää kasvilajikkeiden sopeutumista ja aiheuttaa äärimmäisiä sääilmiöitä (lisätietoja ilmastonmuutoksesta Euroopan ympäristökeskuksen työtä tällä alalla käsittelevällä sivustolla tai Climate-ADAPT-portaalissa) ja siten se edellyttää myös perusteellista riskinhallintaa. Maan ottaminen infrastruktuurin käyttöön vähentää maatalousmaata monilla alueilla.

Keskeisiä kehityssuuntia

Vaikka maatalousalan kehitys riippuu monesta tekijästä ja alueellisista eroista, EU:n tasolla voidaan havaita tiettyjä kehityssuuntia. Maatalousmaaksi katsottavan maa-alueen kokonaispinta-ala pienenee, ja maan ottaminen esimerkiksi infrastruktuurin käyttöön vaikuttaa alaan. Tämän lisäksi maatilojen määrä pienenee ja maatilojen keskimääräinen koko kasvaa.

Kaikki kolme tekijää – maan ottaminen infrastruktuurin käyttöön, tuotannon tehostuminen ja laajentuminen – johtavat luontoarvoiltaan arvokkaiden maatalousmaiden vähenemiseen ja viljelymaiden lintupopulaatioiden pienenemiseen.

Viime vuosina äärimmäiset sääolosuhteet ovat vaivanneet yhä enemmän maatalousalaa. Ilmastonmuutoksesta johtuvat raekuurot, rankkasateet, tulvat ja kuivuus ovat johtaneet satojen pienenemiseen (EEA, 2017c).

Taustaa

Maatalousalan kehittymiseen vaikuttaa vahvasti EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) (ks. Köster, 2010). EU:n maatalouspolitiikka luotiin 1900-luvun puolivälissä, ja siitä alkaen sillä on ollut vahva taloudellinen ulottuvuus. Viimeisten 50 vuoden ajan tarjotuissa tukityypeissä on kuitenkin tapahtunut muutos ja siirtyminen ensisijaisesti alakohtaisesta politiikasta yhdennetympään maaseudun kehittämispolitiikkaan, jossa toteutetaan rakennetoimenpiteitä ja maatalouden ympäristötoimenpiteitä. Nykyisin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) koostuu seuraavista kahdesta pilarista: pilari 1, josta katetaan viljelijöiden suorat tuet ja markkinatoimenpiteet, ja pilari 2, josta tuetaan maaseudun kehittämisohjelmia.

Kaudella 2010–2014 EU:n tukien keskimääräinen osuus maatalouden tuotannontekijätulosta[1] oli yli 35 prosenttia ja viljelijöille maksettavien suorien tukien osuus 28 prosenttia. Nämä luvut vaihtelivat yli 90 prosentista (kaikki tuet) ja noin 45 prosentista (suorat tuet) Slovakiassa noin 15:een ja 12 prosenttiin Alankomaissa (Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu, 2017). Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa 2018 lainsäädäntöehdotuksen EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Siinä pyritään lisäämään tulossuuntautuneisuutta ja otetaan huomioon vaikutukset ympäristö- ja ilmastotavoitteisiin.

Maataloustuotantoa säännellään myös muilla EU:n ja kansainvälisillä asiakirjoilla, joista osa, kuten nitraattidirektiivi ja vesipuitedirektiivi, sisältyvät jo yhteisen maatalouspolitiikan rakenteeseen. Lisäksi viimeisten kymmenen vuoden aikana esimerkiksi energia- ja ilmastopolitiikalla on vauhditettu energiakasvien tuotantoa (OECD/FAO, 2017).

Alalla on tärkeä rooli myös EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian tavoitteiden ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Euroopan ympäristökeskuksen toiminta

Euroopan ympäristökeskus tekee yhteistyötä muiden EU:n organisaatioiden kanssa esimerkiksi yhteisten maatalouden ympäristöindikaattoreiden kokoamiseksi. EEA:n tietoja käytetään yhteisen maatalouspolitiikan seurantaan ja arviointiin esimerkiksi niin sanottujen asiayhteysindikaattoreiden laatimiseen. Panostamalla Copernicuksen maakartoituspalveluihin EEA tutkii mahdollisuuksia lisätä Copernicuksen tietojen käyttöä maatalouden ympäristöarvioinneissa. EEA pyrkii myös täyttämään maatalousalan maanhavainnointidataa ja -tuotteita koskevat tarpeet esimerkiksi täsmäviljelyteknologioiden soveltamista varten.

Muiden EU:n organisaatioiden kanssa tekemänsä tiiviin yhteistyön lisäksi EEA työskentelee yhdessä kansallisten ympäristö- ja maatalousalan asiantuntijalaitosten kanssa. Nämä laitokset ovat kiinteä osa EEA:n Euroopan ympäristön tieto- ja seurantaverkkoa (Eionet), jossa EEA:n 39 jäsenmaata ovat edustettuina. EEA pyrkii myös luomaan synergiavaikutuksia muiden kansainvälisten organisaatioiden, kuten taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO), toimien kanssa. Lisäksi EEA tekee yhteistyötä tiedeyhteisön ja asiantuntijapaneelien, esimerkiksi Horisontti 2020 -ohjelmasta tuettavien hankeryhmien, kanssa.

 

Uusimpia julkaisuja

Äskettäin julkaistussa EEA:n raportissa ”Food in a green light” käsitellään elintarvikkeiden tuotantoa ja kulutusta elintarvikejärjestelmän näkökulmasta.



[1] Maatalouden tuotannontekijätulolla mitataan kaikista tuotannon tekijöistä (maa, pääoma, työvoima) saatavia korvauksia riippumatta siitä, ovatko nämä tekijät tilan omistuksessa. Se edustaa tuotantotoimintaa harjoittavan maatilan tuottamaa kokonaisarvoa ja se määritellään tuotannon arvoksi, josta vähennetään muuttuvat kulut, poistot ja tuotantoverot ja johon lisätään tuotantotukipalkkiot. (Maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto, 2017)

Asiaan liittyvää sisältöä

Uutisia ja artikkeleita

Asiaan liittyviä tietoja

Asiaan liittyvät tietojen visualisoinnit

Asiaan liittyviä indikaattoreita

Use of freshwater resources Use of freshwater resources Despite renewable water is abundant in Europe, signals from long-term climate and hydrological assessments, including on population dynamics, indicate that there was 24% decrease in renewable water resources per capita across Europe between 1960 and 2010, particularly in southern Europe. The densely populated river basinsin different parts of Europe, which correspond to 11 % of the total area of Europe, continue to be hotspots for water stress conditions, and, in the summer of 2014, there were 86 million inhabitants in these areas. Around 40 % of the inhabitants in the Mediterranean region lived under water stress conditions in the summer of 2014. Groundwater resources and rivers continue to be affected by overexploitation in many parts of Europe, especially in the western and eastern European basins. A positive development is that water abstraction decreased by around 7 % between 2002 and 2014. Agriculture is still the main pressure on renewable water resources. In the spring of 2014, this sector used 66 % of the total water used in Europe. Around 80 % of total water abstraction for agriculture occurred in the Mediterranean region.  The total irrigated area in southern Europe increased by 12 % between 2002 and 2014, but the total harvested agricultural production decreased by 36 % in the same period in this region. On average, water supply for households per capita is around 102 L/person per day in Europe, which means that there is 'no water stress'. However, water scarcity conditions created by population growth and urbanisation, including tourism, have particularly affected small Mediterranean islands and highly populated areas in recent years. Because of the huge volumes of water abstracted for hydropower and cooling, the hydromorphology and natural hydrological regimes of rivers and lakes continue to be altered. The targets set in the water scarcity roadmap, as well as the key objectives of the Seventh Environment Action Programme in the context of water quantity, were not achieved in Europe for the years 2002–2014.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Katso myös

Geographic coverage

tallenna toimenpiteet
Tilaukset
${kirjaudu} saadaksesi raporttejamme (paperitulosteena ja/tai elektronisesti) ja neljännesvuosittain ilmestyvän e-uutiskirjeen.
Seuraa meitä