seuraava
edellinen
kohdat

Uutiset

Kohti saasteettomuutta: vuoden 2030 tavoitteisiin tarvitaan tehostettuja toimia

Vaihda kieli
Uutiset Julkaistu 09.03.2023 Viimeksi muokattu 03.08.2023
5 min read
Euroopan komissio julkistaa tänään ensimmäisen saasteettomuuden seurantaa ja näkymiä koskevan raportin, jossa esitetään keinoja puhtaamman ilman, veden ja maaperän saavuttamiseksi. Komission raportti yhdessä Euroopan ympäristökeskuksen seuranta-arvioinnin kanssa osoittaa, että EU:n toimintalinjojen avulla on vähennetty ilman saastumista ja torjunta-aineista johtuvaa pilaantumista. Ongelmia liittyy kuitenkin edelleen haitalliseen meluun, ravinnekuormitukseen ja yhdyskuntajätteen syntyyn. Jos EU:n on määrä saavuttaa vuoteen 2030 ulottuvat saasteettomuustavoitteet, tarvitaan kattavasti paljon tehokkaampia toimia. Tämä edellyttää uusien saastumista torjuvien lakien hyväksymistä ja nykyisten säädösten parempaa täytäntöönpanoa.

Vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty, joskin saastuminen on yhä liiallista

Edistyminen kuudessa saasteettomuustavoitteessa on ollut vaihtelevaa. Torjunta-aineista, mikrobilääkkeistä ja merten roskaantumisesta johtuva saastuminen on vähentynyt. Sen sijaan melun, ravinnekuormituksen ja jätteiden aiheuttaman saastumisen osalta parannusta ei juurikaan ole tapahtunut. Toisaalta juomavettä ja uimavettä koskevien EU:n normien noudattamisen korkea taso (yli 99 % ja yli 93 %) on rohkaisevaa. Suurin osa tavoitteista on kuitenkin saavutettavissa vuoteen 2030 mennessä lisäponnistelujen turvin.

Saastuminen on edelleen liiallista, koska yli 10 prosenttia ennenaikaisista kuolemista EU:ssa on yhteydessä ympäristön saastumiseen. Tämä liittyy pääasiassa ilman saastumiseen mutta myös melusaasteeseen ja kemikaaleille altistumiseen, mitä todennäköisesti aliarvioidaan. Saastuminen tuhoaa myös biologista monimuotoisuutta. Jäsenvaltioiden välillä on merkittäviä eroja. Esimerkiksi ennenaikaisten kuolemantapausten osuus on Pohjois-Euroopassa noin 5–6 prosenttia ja Etelä- ja Itä-Euroopassa 12–14 prosenttia.

Komissio on edistänyt tähän mennessä kaikkia  saasteettomuustoimintasuunnitelman toimia, joista osa on saatu myös valmiiksi. Suunnitelman 33 toimea hyväksyttiin vuonna 2021. Jotta niillä olisi vaikutusta, komission raportissa kehotetaan sopimaan ja hyväksymään ripeästi lainsäädäntöehdotukset sekä parantamaan nykyisten lainsäädännön täytäntöönpanoa paikallisella, kansallisella ja rajat ylittävällä tasolla. Raportissa todetaan erityisesti, että jos EU panee täytäntöön kaikki komission ehdottamat asiaankuuluvat toimenpiteet, ilman saastumisesta johtuvien ennenaikaisten kuolemantapausten osuus laskee vuonna 2030 jopa 66 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna. Hyödyt olisivat kustannuksia suuremmat ja johtaisivat bruttokansantuotteen kasvuun. Raportissa korostetaan myös, että on tärkeää edistää maailmanlaajuisia aloitteita ja tukea kolmansia maita niiden pyrkimyksissä vähentää saastumista.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta vastaavan johtavan varapuheenjohtajan Frans Timmermansin mukaan

näyttö puhuu puolestaan: ”Hyödyt toimista puhtaan ilman, veden ja maaperän puolesta merkitsevät enemmän kuin niiden vaatima taloudellinen panostus. Myös kansalaiset haluavat toimia, sillä yli 80 prosenttia on huolissaan saastumisen aiheuttamista terveys- ja ympäristöongelmista.”

Ympäristö-, valtameri- ja kalastusasioista vastaava komission jäsen Virginijus Sinkevičius piti

näyttöä saastumista vähentävien kunnianhimoisten toimien tuloksista vakuuttavana: ”Raportit osoittavat, että EU:n saasteettomuustavoite on realistinen ja mahdollinen, mutta vain, jos vauhditetaan saastumiseen liittyvien lainsäädäntöehdotusten hyväksymistä ja tehostetaan EU:n nykyisten lakien täytäntöönpanoa. Toivon myös, että tämänpäiväiset raportit vakuuttavat globaalit kumppanimme siinä määrin, että ne sopivat yhtä kunnianhimoisista tavoitteista biologista monimuotoisuutta koskevien COP15-neuvottelujen yhteydessä.”

Euroopan ympäristökeskuksen toiminnanjohtaja Hans Bruyninckxin mukaan

Euroopan ympäristökeskuksen ensimmäinen saasteettomuuden etenemistä seuraava raportti osoittaa, että Euroopassa edetään saastumisen vähentämisessä ja ehkäisemisessä keskeisillä aloilla (ilma, uimavesi ja juomavesi) ja että vaarallisia torjunta-aineita käytetään vähemmän. Vuotta 2050 koskevan vision toteuttamiseksi on kuitenkin vähennettävä ympäristön liiallista ravinnekuormitusta, melun ja kemikaalien terveysvaikutuksia sekä tunnistettava uudet haasteet aikaisemmin.

Tutustu EEA:n saasteettomuuden seurannasta tehdyn arvioinnin raporttiin verkossa.

EEA:n seuranta-arvio kertoo epätasaisesta edistyksestä

  • Ilmansaastumisesta johtuvien terveysvaikutusten vähentäminen on edennyt suotuisasti: ennenaikaiset kuolemantapaukset ovat vähentyneet 45 prosenttia vuoden 2005 jälkeen. Jos kehitys jatkuu tällaisena, EU pääsee 55 prosentin vähennystavoitteeseen.
  • Maa-alan laajuus, johon ilmansaasteet vaikuttavat haitallisesti, on supistunut 12 prosenttia vuoden 2005 jälkeen. Jos kehitys jatkuu tällaisena, EU:n 25 prosentin vähennystavoitetta ei saavuta.
  • Ravinnehävikin vähentäminen on edennyt vain vähän vuosien 2012–2015 lähtötasosta. Koska etenemistä ei juurikaan ole tapahtunut, EU ei näytä saavuttavan 50 prosentin vähennystavoitetta.
  • Torjunta-aineiden käyttö ja riskit ovat vähentyneet 14 prosenttia vuosien 2015–2017 viiteajanjaksosta samalla, kun vaarallisempien torjunta-aineiden käyttö on vähentynyt 26 prosenttia. Viimeaikaisen suuntauksen perusteella EU saavuttaa tavoitteensa leikata 50 prosenttia torjunta-aineiden käyttöä ja niistä aiheutuvaa riskiä sekä vaarallisempien torjunta-aineiden käyttöä.
  • Eläinten mikrobilääkkeiden myynti on laskenut 18 prosenttia vuodesta 2018. Jos suuntaus jatkuu, EU saavuttaa 50 prosentin vähennystavoitteen.
  • Liikennemelulle altistuneiden ihmisten osuudessa ei tapahtunut suurempaa muutosta vuosina 2012–2017. Sen jälkeenkään ei ole havaittu merkitsevää muutosta, joten EU ei todennäköisesti saavuta 30 prosentin vähennystavoitetta, joka koskee ihmisten kroonista altistumista liikennemelulle.
  • Alustavan analyysin mukaan muoviroskan määrä merissä on vähentynyt viime vuosina. Vaikka tämä on rohkaisevaa, tarvittaisiin koko EU:n alueelta yhdenmukaiset ja kattavat tiedot, jotta voitaisiin arvioida edistymistä EU:n tavoitteisiin nähden: tavoitteena on vähentää merien muoviroskaa 50 prosenttia ja ympäristöön joutuvia mikromuoveja 30 prosenttia.
  • Jätteen kokonaismäärä kasvoi hitaasti vuosina 2010–2018, kunnes vuonna 2020 se väheni jyrkästi pandemian vuoksi. Jäännösyhdyskuntajätteen (jota ei kierrätetä tai käytetä uudelleen) määrä on pysynyt vakaana vuodesta 2016. Jos nämä jätevirrat eivät vähene tuntuvasti tulevina vuosina, EU ei saavuta tavoitteita vähentää merkitsevästi syntyvän jätteen kokonaismäärää ja 50 prosentin laskua jäännösyhdyskuntajätteen määrässä.

Taustaa

Euroopan komission tänään julkistamaa raporttia täydentää seurannan osalta Euroopan ympäristökeskuksen perusteellinen analyysi, johon sisältyy myös Yhteisen tutkimuskeskuksen osuus tulevaisuudennäkymistä. Euroopan ympäristökeskuksen laatima saasteettomuusseurannan arviointi verkossa käsittää monialaisen arvioinnin saastumisesta tuotannon ja kulutuksen sekä terveyden ja ekosysteemien näkökulmasta.

Saastuminen on suurin ympäristöstä välittyvä syy useisiin psyykkisiin ja fyysisiin sairauksiin sekä ennenaikaisiin kuolemiin. Tämä koskee etenkin lapsia, henkilöitä, joilla on tiettyjä sairauksia, ja vanhuksia. Saastuminen on myös yksi viidestä biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvista keskeisistä uhista.

Komissio käynnisti saasteettomuuden toimintasuunnitelmanyhteydessä yhdeksän lippulaivahanketta ja 33 asiaan liittyvää toimea saastumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Viimeisin niistä on saasteettomuuspaketti puhtaamman ilman ja veden puolesta.

Kaikkia raportteja tarkastellaan saasteettomuutta käsittelevässä sidosryhmäkonferenssissa  14. joulukuuta 2022.

Seuranta ja tulevaisuudennäkymien arviointi ovat perusta Euroopan ympäristökeskuksen tuleville arvioinneille tavoitteissa edistymisestä. Niistä seuraava toteutetaan vuonna 2024. Tarkoituksena on tukea Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita tavoitteiden saavuttamisessa. Arviointi on myös pohja tuleville toimintalinjoille, joiden tarkoituksena on tukea saasteettomuustavoitetta eli vähentää saastuminen vuoteen 2050 mennessä tasolle, jolla se ei aiheuta riskiä ihmisten terveydelle ja ympäristölle. 

 

For information

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage

Tagit

kuuluu seuraaviin kategorioihin:
kuuluu seuraaviin kategorioihin: zero pollution
tallenna toimenpiteet