seuraava
edellinen
kohdat

Uutiset

Muovien aiheuttamat haitat ympäristölle ja ilmastolle lisääntyvät – voidaanko suuntaus Euroopassa kääntää?

Vaihda kieli
Uutiset Julkaistu 28.01.2021 Viimeksi muokattu 09.02.2023
4 min read
Photo: © Jonathan Chng on Unsplash
Alati kasvava muovin määrä, sen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen edistymiseen sekä muovien käsittely kiertotalouden näkökulmasta ovat olleet Euroopan unionin poliittisessa ohjelmassa jo vuosia. Valokuvat merissä kelluvista kasvomaskeista ja tietoisuus kertakäyttöisten suojavarusteiden käyttömääristä ovat lisänneet muovijätteeseen kohdistuvaa huomiota myös covid-19-pandemian myötä. Tänään julkaistussa muovin kiertotaloutta koskevassa raportissa Euroopan ympäristökeskus (EEA) analysoi mahdollisuuksia siirtyä kiertotalouteen perustuvaan ja kestävään muovien käyttöön sekä tällaisen siirtymän tarvetta.

Muovien aiheuttamat haasteet johtuvat pitkälti siitä, etteivät niiden tuotanto- ja kulutusjärjestelmät ole kestäviä. Yleinen kiinnostus muovijätekriisiä kohtaan on korostunut covid-19-pandemian ja ilmastonmuutoksen myötä. 

EEA:n pääjohtaja Hans Bruyninckx.

 

Tietous ja huoli muovien hävittämisen vaikutuksista meriympäristöön ja muuhun ympäristöön sekä niihin liittyvät toimet ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Muoveilla on kuitenkin monia muita, heikommin tunnettuja vaikutuksia, kuten niiden vaikutus ilmastonmuutokseen sekä covid-19-pandemiaan liittyvät haasteet, kerrotaan EEA:n raportissa ”Plastics, the circular economy and Europe′s environment — A priority for action”.

Raportissa tarkastellaan muovien tuotantoa, kulutusta ja kauppaa sekä niiden elinkaaren aikana aiheutuvia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Lisäksi siinä esitellään kolme poliittisia päättäjiä, teollisuutta ja kuluttajia osallistavaa etenemistapaa muovien kiertotalouteen siirtymiseksi.

"Muovien aiheuttamat haasteet johtuvat pitkälti siitä, etteivät niiden tuotanto- ja kulutusjärjestelmät ole kestäviä. Yleinen kiinnostus muovijätekriisiä kohtaan on korostunut covid-19-pandemian ja ilmastonmuutoksen myötä. On selvää, että paras tapa vastata kriisiin on siirtyä kestävään muovien kiertotalouteen, jossa muoveja käytetään järkevämmin ja niiden uudelleenkäyttö ja kierrätys on tehokkaampaa. Lisäksi muovien tuotannon pitäisi lähtökohtaisesti perustua uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön", toteaa EEA:n pääjohtaja Hans Bruyninckx.

Raportissa osoitetaan, että muovien tuotanto- ja käyttömäärät sekä kauppa kasvavat edelleen. Yhä useammissa EU:n politiikoissa ja aloitteissa pyritään jo torjumaan muovien aiheuttamia haittoja, etenkin kertakäyttömuovien osalta. Euroopan komissio julkaisi vuonna 2018 maailman ensimmäisen kattavan strategian muoveista kiertotaloudessa. Strategiassa esitetään EU:n lähestymistapa muovien aiheuttamiin haasteisiin, ja sen julkaisemista seurasi kertakäyttöisiä muovituotteita koskevan direktiivin hyväksyminen vuonna 2019.

EEA:n raportissa korostetaan kolmea etenemistapaa: muovien älykkäämpää käyttöä, kiertotalouden lisäämistä ja uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Ne voivat yhdessä auttaa kestävän muovien kiertotalouden saavuttamisessa. Raportin lisäksi tänään julkaistaan myös kaksi asiaan liittyvää katsausta, toinen muoveista ja tekstiileistä ja toinen kiertotalouden mahdollistavista liiketoimintamalleista.

 

Covid-19-pandemia ja muovit

Koronaviruspandemia on aiheuttanut muutoksia muovien tuotannossa, kulutuksessa ja jätemäärissä. Muovivalmisteisilla maskeilla on keskeinen rooli covid-19-viruksen leviämisen rajoittamisessa. Kuitenkin muovijätteen voimakkaasti lisääntynyt määrä maskien ja käsineiden kysynnän vuoksi sekä muiden kertakäyttöisten muovituotteiden kasvanut tuotanto, esimerkiksi lisääntyneen take away -ruoka-astioiden ja verkkokauppojen pakkausmateriaalien tarpeen myötä, voi vaarantaa EU:n pyrkimykset hillitä muovisaastetta ja siirtyä kestävämpään muovien kiertotalousjärjestelmään.

Teollisuuden muovituotanto edistää ilmastonmuutosta

Muovien kulutukseen ja tuotantoon liittyy laajamittainen fossiilisten polttoaineiden käyttö, jolla on kielteisiä vaikutuksia ympäristöön ja ilmastonmuutokseen. Ongelmaa pahentaa lisäksi talouden hidastumisesta johtuva öljyn maailmanmarkkinahintojen jyrkkä lasku, minkä vuoksi muovituotteiden valmistaminen fossiilipohjaisista ensiömateriaaleista on valmistajille huomattavasti halvempaa kuin kierrätettyjen muovimateriaalien käyttö. Jos muovin tuotanto ja käyttö lisääntyvät edelleen ennustetulla tavalla, muoviteollisuuden osuus öljyn maailmanlaajuisesta käytöstä nousee nykyisestä 7 prosentista 20 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Raporttiin sisältyvät Euroopan ympäristökeskuksen kasvihuonekaasuinventaarion tiedot osoittavat, että muovin tuotantoon liittyvät vuotuiset hiilidioksidipäästöt EU:ssa ovat noin 13,4 miljoonaa tonnia, mikä on 20 prosenttia kemianteollisuuden päästöistä koko EU:ssa. Muovin kierrätysmarkkinoiden taloudelliseen elinkelpoisuuteen kohdistuu tällä hetkellä huomattavia paineita Euroopassa ja koko maailmassa. Kierrätysmuovien markkinakysynnän väheneminen on myös hankaloittanut monien Euroopan kuntien pyrkimyksiä järjestää jätehuoltonsa kestävällä tavalla, minkä johdosta merkittävälle määrälle muovijätettä valitaan huonompia loppusijoitustapoja.

Figure: the environmental impacts across the life cycle of plastics

SourceEEA, 2020


Kasvava synteettisten tekstiilien ongelma

Synteettisistä kuiduista, kuten polyesteristä ja nailonista, valmistetut tekstiilit vaikuttavat osaltaan muovien tuottamaan ongelmaan. Tekstiilien sisältämiä muoveja käsittelevä EEA:n katsaus kertoo, että kuluttajat hävittävät vuosittain noin 5,8 miljoonaa tonnia tekstiilejä eli noin 11 kg henkilöä kohden. Kaksi kolmasosaa näistä tekstiileistä on tehty synteettisistä kuiduista. Vuonna 2017 eurooppalaisiin kotitalouksiin hankittiin arviolta 13 miljoonaa tonnia tekstiilituotteita (vaatteita, jalkineita ja kodintekstiilejä). 60 prosenttia vaatetekstiileistä ja 70 prosenttia kodintekstiileistä oli muovipohjaisia. Kestävien kuituvalintojen ja mikromuovipäästöjen hallinnan edistäminen sekä erilliskeräyksen, uudelleenkäytön ja kierrätyksen parantaminen voivat parantaa synteettisten tekstiilien kestävää käyttöä ja kiertoa kiertotaloudessa.

 

Kiertotalouden liiketoimintamalleilla voidaan torjua muovien kestämätöntä tuotantoa ja kulutusta

Muovien alalla on yhä enemmän kiinnostusta ja kannattavia mahdollisuuksia perinteisten liiketoimintamallien muuttamiseen kiertotalousperiaatteiden mukaiseksi, niin että materiaalien ja tuotteiden uusiokäyttö on mahdollista ja ne pysyvät talouden kierrossa mukana mahdollisimman pitkään. Tänään julkaistussa EEA:n katsauksessa ”A framework for enabling circular business models in Europe” määritellään toimia, joita voidaan toteuttaa kiertotalouden liiketoimintamallien panemiseksi tehokkaasti täytäntöön. Siinä yksilöidään myös tekijöitä, joita voidaan kehittää laaja-alaiseen käyttöön osana odotettua siirtymistä kiertotalouteen. Tällainen siirtymä edellyttää oikeanlaista tukipolitiikkaa ja toimintatapoja, jotka johtavat kulutuksen muuttumiseen ja tietouden lisääntymiseen.

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage