seuraava
edellinen
kohdat

Uutiset

Kamerat valmiiksi! EEA käynnistää ZeroWaste PIX -valokuvakilpailun vuodelle 2023

Vaihda kieli
Uutiset Julkaistu 12.09.2023 Viimeksi muokattu 12.09.2023
1 min read
Tänä vuonna kutsumme innokkaita valokuvaajia ympäri Eurooppaa kuvaamaan sekä hyviä ja kestäviä että vähemmän hyviä ja kestämättömiä tuotanto- ja kulutusmalleja, -tapoja ja -käyttäytymistä jokapäiväisessä elämässämme. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tämänvuotinen valokuvakilpailu ZeroWaste PIX, joka alkoi tänään, kehottaa meitä kaikkia pohtimaan modernin elämäntavan vaikutuksia.

ZeroWaste PIX -kilpailun tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja innostaa muutokseen valokuvien avulla riippumatta siitä, onko kuviin tallennettu tehtaita ja kaatopaikkoja vai kenties yhteisöpuutarha, jossa ihmiset kokoontuvat yhteisen tarkoituksen äärelle. 

Tuotantojärjestelmät ja kulutustottumukset ovat elintärkeitä talouden ja toimeentulon osa-alueita. Kuluttajina nautimme lukuisista mukavuuksista ja elämänlaatua parantavista eduista, jotka ovat mahdollisia teollisen tuotannon ansiosta. Tiedämme kuitenkin, että tästä aiheutuu valtavia seurauksia ympäristölle ja yhä useammin myös omalle terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Tuotanto- ja kulutusjärjestelmät ovat johtaneet saastumisen lisääntymiseen ja luonnonvarojen säälimättömään hyödyntämiseen, mikä on vahingoittanut luontoa ja aiheuttanut biologisen monimuotoisuuden vähenemistä. 

Kilpailussa on neljä luokkaa, joihin osallistujat voivat lähettää valokuvia 

  • Kiertotalous ja älykkäät ratkaisut 
  • Ekologiset elämäntavat 
  • Tuhlaava tuotanto 
  • Kulutusmania 

Kunkin kilpailuluokan voittajalle myönnetään 1 000 euron arvoinen rahapalkinto. Tämän lisäksi palkitaan paras nuoren kuvaajan kuva sekä yleisön suosikkikuva, joka valitaan verkkoäänestyksen perusteella. 

Osallistujilla on tiistaihin 3. lokakuuta 2023 saakka aikaa toimittaa valokuvansa. Voittajat julkistetaan 10. marraskuuta 2023. 

 

Kuka voi osallistua? 

Kilpailu on avoin 18 vuotta täyttäneille 32 EEA:n jäsenmaan ja kuuden yhteistyövaltion kansalaisille. Näihin kuuluvat EU:n 27 jäsenmaata sekä Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Islanti, Kosovo*, Liechtenstein, Montenegro, Norja, Pohjois-Makedonia, Serbia, Sveitsi ja Turkki. 

*Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244 ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen.

Lisätietoja luokista, osallistumisesta ja kilpailun säännöistä:

ZeroWaste PIX – EEA:n valokuvakilpailu 2023

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage

Tagit

kuuluu seuraaviin kategorioihin:
kuuluu seuraaviin kategorioihin: photo competition, eea photo competition, zerowaste pix
tallenna toimenpiteet