All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
HelpCenter FAQ
Monet ihmisen toiminnoista saattavat vaikuttaa haitallisesti jokien, järvien, merten ja pohjaveden laatuun. Veden laatuun vaikuttaa suora eli ns. pistekuormitus, kuten tehtaalta tai jätevesilaitokselta tulevat päästöt. Siihen vaikuttaa myös hajakuormitus eli laajalla alueella olevista lähteistä tulevat saasteet, kuten ravinteet ja torjunta-aineet maataloudesta ja teollisuuden saastepäästöt ilmaan ja sieltä maahan ja mereen. Tärkeimpiä veden pistekuormitusta aiheuttavia lähteitä ovat viemäriverkko ja jäteveden käsittely, kun taas hajakuormituksen tärkeimpiä lähteitä ovat maatalous ja fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalaitokset (ilman kautta). Huomaa, että vaikka jäteveden käsittelylaitokset nimetään ”pistekuormituslähteiksi”, ne eivät ole varsinainen lähde, vaankäsittelevät sitä, mitä ihmiset laskevat viemäriin vessoistaan ja pesualtaistaan.
Lisätietoja saa selaamalla vettä ja meriympäristöä käsittelevien EEA:n verkkosivujen sisältöä.
For references, please go to https://www.eea.europa.eu/fi/help/usein-kysyttya/mitka-ovat-veden-saastumisen-paalahteita or scan the QR code.
PDF generated on perjantai 28. maaliskuuta 2025, 06.09
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 26 September 2023 08:13 from version 23.8.18
Software version: EEA Plone KGS 23.9.14
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa