All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) katsauksen mukaan Euroopan kaupunkialueet tarjoavat kansalaisille mahdollisuuksia tuottaa uusiutuvaa energiaa tuottajakuluttajina. Kaupungeilla voi olla keskeinen rooli Euroopan edetessä vähähiiliseen tulevaisuuteen. Kaupunkien tuotantokulutuksen helpottaminen voi auttaa nopeuttamaan tätä prosessia.
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman viimeisimmän Trends and Projections kertomuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutus kasvoivat vuonna 2021, mikä johtui pääasiassa pandemian jälkeisestä elpymisestä Euroopassa. Useimmat EU:n jäsenvaltiot saavuttivat menestyksekkäästi EU:n vuoden 2020 ilmasto- ja energiatavoitteet ja siirtävät nyt katseensa kohti ilmastoneutraaliuden tavoitteita, samalla kun ne käsittelevät meneillään olevaa energiahuollon kriisiä. Jotta vuoden 2030 kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet voidaan saavuttaa, on uusiutuvan energian käyttöönoton lisäännyttävä sekä energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyttävä vuosittain yli kaksinkertaista vauhtia verrattuna aiempaan kehitykseen.

Keitä energian tuottajakuluttajat ovat, ja millainen rooli heillä voi olla uusiutuvan energian käytön edistämisessä eri puolilla Eurooppa? Keskustelimme Euroopan ympäristökeskuksen energia- ja ympäristöasiantuntija Javier Esparragon kanssa siitä, miten kansalaiset, instituutiot ja yritykset voivat auttaa nykyisen energiakriisin ratkaisemisessa ryhtymällä tuottajakuluttajiksi, jotka sekä tuottavat että käyttävät uusiutuvaa energiaa. Euroopan ympäristökeskus julkaisi aiemmin tässä kuussa raportin, jossa esitetään yleiskatsaus uusiutuvan energian tuottajakuluttajien roolista ja sen yleistymisestä paremman ja edullisemman teknologian ja sitä edistävän politiikan seurauksena.
Pandemia, ilmastonmuutoksen aiheuttamat äärimmäiset helleaallot ja kuivuus, inflaatio, sota ja energiakriisi – nämä kriisit ovat toinen toisensa jälkeen koetelleet kansalaisia. Tulevaa talvea leimannee jatkuva epävarmuus ja huomattava epävakaus maailmanmarkkinoilla, kuten energia- ja elintarvikemarkkinoilla. Ne vaikuttavat joihinkin maihin ja ryhmiin muita enemmän. Näiden kriisien ratkaiseminen edellyttää erityisesti pitkällä aikavälillä järkkymätöntä poliittista sitoutumista ja investointeja kestävyyteen yhteiskuntiemme kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 12 March 2023 21:56 from version 23.1.28
Software version: EEA Plone KGS 23.3.11
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa