Tiivistelmä; "Ilman saastuminen Euroopassa 1997"

Kuva 2. Monisaastuke/monivaikutus -lähestymistapa Lähde: EEA

Ongelma (1990 = 100)	1985	1990	1994	2000 tavoite	Vuoden 2000 tavoitteeseen liittyvät huomautukset
Ilmastonmuutos
CO2-päästöt (polttoaineisiin liittyvät)	99	100	97	100	EU ja UNFCCC vakiinnuttavat päästöt vuonna 2000 (suhteessa vuoden 1990 tasoon)
Happamoituminen /rehevöityminen
SO2-päästöt	120	100	72	60	UNECE/CLRTAP vähentävät päästöjä 30% (vuoden 1980 tasosta) EU vähentää päästöjä 35% (vuoden 1985 tasosta) EU ja UNECE/CLRTAP "kurovat kiinni 60%:n raon"   nykyisen laskeuman ja kriittisen kuormituksen välillä tai EU yksin vähentää päästöjä 62% vuoden 1980 tasosta)
NOx-päästöt	94	100	93	70	EU pyrkii vähentämään päästöjä 30% (vuoden 1990 tasos
Alailmakehän otson
NMVOC-päästöt		100	89	70	EU ja UNECE/CLRTAP pyrkivät vähentämään päästöjä 30% (vuoden 1990 tasosta

Ilmastonmuutos

• Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) toisessa arviointiraportissa (1995) esitettiin mm., että "valtaosa tutkimustuloksista viittaa siihen, että ihmisen toiminta vaikuttaa maapallon ilmastoon", "kasvihuonekaasujen, mm. CO₂:n, CH₄:n ja N₂O:n, pitoisuudet ilmakehässä ovat kasvaneet vastaavasti 30 %, 145 % ja 15 % (arvot vuodelta 1992) esiteolliseen kauteen verrattuna", "maapallon keskimääräinen pintailman lämpötila on noussut noin 0,3 - 0,6 ° C:lla 1800-luvun lopulta lähtien".
• Vuosina 1990-1994 CO₂-päästöt vähenivät useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa (Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa), minkä ansiosta koko unionin päästöt vähenivät noin 2-3 %. Tämä johtui pääasiassa lyhytaikaisista tekijöistä kuten teollisuuden ja talouden kasvun tilapäisestä hidastumisesta, Saksan teollisuuden rakenneuudistuksesta, hiilikaivosten sulkemisesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja voimalaitosten siirtymisestä maakaasuun.
• On epävarmaa, mikä on odotettavissa oleva päästöjen taso Euroopan unionissa vuonna 2000, kuten on myös se, yltääkö unioni tavoitteeseen CO₂-päästöjen vakiinnuttamiseksi vuonna 2000 (vuoden 1990 tasoon verrattuna). Myös jäsenvaltioiden toimenpiteiden toteuttamisesta on epävarmuutta. Monien toimenpiteiden vaikutukset näkyvät vasta vuoden 2000 jälkeen.

Happamoituminen

• Euroopan unionin viidennen ympäristön toimintaohjelman tavoite SO₂ -päästöjen vähentämisestä 35 % (vuoden 1985 tasosta) saavutettiin jo vuonna 1994, sillä toteutunut päästöjen vähennys vuosina 1985-1994 oli 40 prosenttia.
• Kaikkien UNECE/CLRTAP -sopimuksessa mukana olevien Euroopan maiden tavoite SO₂ -päästöjen vähentämisestä 30 prosentilla (vuoden 1980 tasosta) saavutettiin myös jo vuonna 1994, sillä toteutunut päästöjen vähennys vuosina 1980-1994 oli lähes 50 prosenttia.
• SO₂-päästöjen väheneminen Euroopassa vuosina 1980-1994 johtui monista syistä, joihin sisältyvät mahdollisuus vähennystoimenpiteiden kohdistamiseen suuriin paikannettaviin lähteisiin (matalarikkinen hiili ja rikin poisto savukaasuista) sekä päästöjen väheneminen, johon epäsuorasti vaikuttivat sellaiset tekijät kuin maakaasun osuuden kasvu ja hiilen osuuden väheneminen polttoaineissa, voimalaitosten uusiminen sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden talouksien rakenneuudistus.
• On epävarmaa, saavuttavatko Euroopan unioni ja muut Euroopan maat UNECEn toisen rikkipöytäkirjan tavoitteen vuoteen 2000 mennessä. Unionin tavoitteena on kaiken kaikkiaan päästöjen vähentäminen 62 prosentilla (vuoden 1980 päästöjen tasosta). Kaikkien UNECE/LRTAP -sopimuksen osapuolten odotetaan vähentävän edelleen päästöjään omien päästöjen vähentämistavoitteidensa mukaan. Vertailun vuoksiksi: Euroopan unionin SO₂-päästöt vähenivät vuosina 1980-1994 noin 55 prosenttia.
• Uusia, tiukempia päästöjen rajoittamistavoitteita laaditaan parhaillaan unionin 15 jäsenvaltiota varten yhteydessä unionin kahteen uuteen, happamoitumista ja otsonia koskevaan strategiaan. Tilapäisesti SO₂-päästöjen ylärajaksi vuodelle 2010 on asetettu 2,7 miljoonaa tonnia tai tavoitteeksi 84 prosentin vähennys (vuoden 1990) tasosta. Luvut ovat tilapäisiä, ja ne määrätään uudelleen ottaen huomioon esimerkiksi tuleva otsonistrategia ja tutkimustiedon tarkentuminen.
• Uusien unionialoitteiden kuten unionin happamoitumisstrategian, raskaan polttoöljyn rikkipitoisuutta rajoittavan uuden direktiiviesityksen, LCP-direktiivin ja IPPC-direktiivin tarkistuksen ansiosta vähenevät SO₂-päästöt edelleen Euroopan unionin alueella vuoden 2000 jälkeen.
• LRTAP-sopimuksen ensimmäisen NO_x-pöytäkirjan tavoite koskien päästöjen vakiinnuttamista vuoden 1987 tasolle vuoteen 1994 mennessä on saavutettu Euroopan tasolla, joskaan ei kaikissa pöytäkirjan allekirjoittaneissa maissa. NO_x-päästöt vähenivät Euroopassa noin 13 prosentilla vuosien 1987 ja 1994 välisenä aikana. Vähennykset olivat Keski- ja Itä-Euroopan maissa suuremmat kuin Euroopan unionin maissa, osittain todennäköisesti niissä toteutetun talouden rakenneuudistuksen johdosta.
• Euroopan unionin tavoitteena on, kuten viidenteen ympäristön toimintaohjelmaan on kirjattu, NO_x-päästöjen vähentäminen 30 prosentilla vuosien 1990 ja 2000 välillä. Vaikka NO_x-päästöt ovatkin viime vuosina vähentyneet, ei tavoitteen saavuttaminen vaikuta todennäköiseltä. Siihen on monia syitä, joihin kuuluu maantieliikenteen odotettavissa oleva huomattava kasvu. Lisäksi moottoriajoneuvojen päästöjen vähentämiseksi toteutettujen toimenpiteiden vaikutus tulee täysin esiin vasta vuoden 2000 jälkeen johtuen ajoneuvokannan vaihtumistahdista. Paikallaan olevien lähteiden osalta riippuu vuoteen 2000 mennessä toteutunut päästöjen väheneminen monista tekijöistä, kuten energian käyttötasosta, käytetystä polttoainelajista ja siitä, kuinka ja kuinka nopeasti jäsenvaltiot panevat täytäntöön asiaan liittyvien Euroopan unionin direktiivien (esim. LCP- ja IPPC-direktiivit) määräykset.
• Typen merkitys rikkiin verrattuna mahdollisena happamoittavan laskeuman lisääjänä on kasvamassa. Tärkein syy siihen on se, että viimeisten 10-15 vuoden aikana SO₂-päästöt ovat vähentyneet paljon enemmän kuin NO_x- ja NH₃-päästöt. Rehevöittävä typpilaskeuma ylittää kriittisen kuormituksen suuressa osassa Eurooppaa.
• Happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailmakehän otsonin lähentämiseksi on typen oksidien päästöjä edelleen vähennettävä. Typen oksidien vähentäminen liitetään erittäin todennäköisesti Euroopan unionin happamoitumista ja otsonia koskeviin strategioihin sekä tulossa olevaan toiseen CLRTAP-sopimuksen alaiseen NO_x-pöytäkirjaan (monisaastuke, monivaikutus). Se merkitsee asiassa vaikuttavien saastuttajien yhteisvaikutuksen ottamista huomioon ja on tehokkain tapa vähentää ja vihdoin kokonaan poistaa niiden haitalliset ympäristövaikutukset. NO_x-päästöjen osalta väliaikainen vähentämistavoite, niin kuin se esitetään unionin happamoitumisstrategiassa, on kuusi miljoonaa tonnia vuoteen 2010 mennessä, mikä merkitsee 55 prosentin vähennystä vuoteen 1990 verrattuna.
• Ammoniakkipäästöjen vähentämiselle ei tällä hetkellä ole kansainvälisiä tavoitteita, ei Euroopan unionin eikä CLRTAP-sopimuksen piirissä. Päästöt vähenivät jonkin verran vuosien 1990 ja 1994 välillä johtuen todennäköisesti maataloustuotannon (kotieläinten määrän) vähenemisestä. Unionin happamoitumisstrategiassa esitetyn mukaisesti on tulevaan direktiiviin tarkoitus sisällyttää kansalliset ammoniakkipäästöjen sallitut enimmäismäärät. Happamoitumisstrategia-asiakirjassa luetellaan joukko taloudellisesti kannattavia ammoniakkipäästöjen vähentämistoimenpiteitä. Lisäksi ammoniakki on typen oksidien ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden lisäksi saaste, jota käsitellään CLRTAP-sopimuksen alaista uutta NO_x-pöytäkirjaa varten parhaillaan käytävissä neuvotteluissa.
• Edellä mainittujen SO₂-päästöjen vähennysten mukaisesti se alue Euroopassa, jolla on raportoitu rikin kriittisen kuormituksen ylittyneen (5 persentiili) on kokonaisuudessaan pienentynyt 50 prosentilla vuosien 1980 ja 1994 välisenä aikana. Silti kriittinen kuormitus ylitetään edelleen laajoilla alueilla. Se voidaan selittää jäljellä olevilla SO₂-päästöillä, mutta myös sillä, että NO_x- ja NH₃-päästöt eivät ole vähentyneet yhtä paljon kuin SO₂ -päästöt. Rehevöittävä typpilaskeuma ylittää kriittisen kuormituksen suuressa osassa Eurooppaa.

 Alailmakehän otsoni

• Ei-metaanisten haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt ovat vähentyneet Euroopan unionin ja muun Euroopan alueella. Vuosina 1990-1994 päästöt vähenivät koko Euroopassa neljätoista prosenttia ja unionin 15 jäsenvaltiossa yhdeksän prosenttia. Keski- ja Itä-Euroopan maissa vähennykset olivat suurempia kuin unionissa johtuen todennäköisesti kyseisissä maissa toteutetusta talouden rakenneuudistuksesta.
• Monet tärkeät Euroopan unionin jäsenvaltioita koskevat direktiivit (esimerkiksi liuotedirektiivi; bensiinin varastointia ja jakelua koskevan Auto Oil I -direktiivin ensimmäinen vaihe, jossa rajoitetaan henkilöautojen päästöjä; EU:n yhtenäislupajärjestelmää koskeva IPPC-direktiivi) vaikuttavat täysimittaisesti vasta vuoden 2000 jälkeen. Tämän vuoksi on epävarmaa, saavutetaanko ei-metaanisten haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen vähentämistä 30 prosentilla (vuoden 1990 tasosta) vuoteen 2000 mennessä koskeva tavoite.
• Unionin otsonin kynnysarvo terveyden suojelemiseksi (110 µg/m³, 8 tunnin keskiarvo) ylittyy merkittävästi. Kaupunkiasemilla tehtyjen mittausten pohjalta voidaan päätellä, että 80 prosenttia unionin kaupunkiväestöstä altistuu vähintään yhtenä päivänä vuodessa näille liian suurille otsonipitoisuuksille kesällä savusumun määrän ollessa suuri. Unionin kaupunkiväestö altistuu kynnysarvon ylittäville otsonipitoisuuksille keskimäärin yhtenä tai kahtena peräkkäisenä päivänä vuodessa. Pisimmistä, viidestä kahdeksaan päivään kestäneistä jaksoista raportoitiin vuodelta 1995.
• Mallilaskelmien perusteella voidaan päätellä, että 66 prosenttia Euroopan unionin ulkopuolella elävistä eurooppalaisista saattaa altistua vähintään kerran vuodessa ihmisten terveydelle määritettyjä WHO:n ja EU:n kynnysarvoja suuremmille pitoisuuksille.
• Yleisölle tiedottamiselle rajana oleva kynnysarvo (180 µg/m³, 1 tunnin keskiarvo) on ylitetty melkein kaikissa jäsenvaltioissa muutamina päivinä sekä vuonna 1995 että vuonna 1996. Se on koskettanut suunnilleen 31 miljoonaa eurooppalaista (46 prosenttia kaupunkiväestöstä elää kaupungeissa, joissa on seurantalaitteet). Yleisön varoittamisen kynnysarvon (360 µg/m³) ylitys on raportoitu yhdeltä paikalta vuonna 1995 ja kolmelta asemalta vuonna 1996.
• Vuonna 1995 kasvillisuuden suojelemiseksi määrätty päivittäisen keskipitoisuuden kynnysarvo (65 µg/m³) ylittyi huomattavasti (jopa kolminkertaisesti) usein ja kaikissa unionin jäsenvaltioissa. Useammin kuin 150 päivänä vuodessa tapahtuvia ylityksiä arvioidaan esiintyvän yli 27 prosentilla alueesta.

 
Ilman laatu

• Noin 70 prosenttia Euroopan kaupunkien, joissa on seuranta-asema, koko väestöstä (noin 37 miljoonaa henkeä) altistuu Euroopan unionin alemman ohjearvon (100 µg/m³, 24 tunnin enimmäispitoisuuden keskiarvo) ylittäville SO₂ tasoille. Alueellisesti 24 tunnin enimmäispitoisuudet saattavat nousta 100-150 µg:aan/m³ monissa osissa Eurooppaa (Keski- ja Itä-Eurooppa, Yhdistynyt kuningaskunta). Arvo itse asiassa vastaa Euroopan unionin (ja WHO:n) ohjearvoa ja ilmaisee, että "talven savusumun" kausina suuri osa väestöstä Keski- ja Luoteis-Euroopassa altistuu SO₂-pitoisuuksille, jotka aiheuttavat varman terveysriskin.
• NO₂:n keskimääräinen taso muutamissa suurissa kaupungeissa, joissa asuu noin 40 prosenttia väestöstä (noin 27 miljoonaa henkeä), oli suurempi kuin unionin ohjearvo (50 µg/m³, P50). Alueellisesti 24 tunnin enimmäispitoisuudet saattavat olla suuressa osassa Keski-Eurooppaa 60-70 µg/m³, mikä on selvästi alle WHO:n ohjearvon 150 µg/m³. Siten ajanjaksot, jolloin NO₂-pitoisuus on suuri alueellisesti, eivät merkitse uhkaa kaupunkien ulkopuolella asuvan väestön terveydelle.
• SO₂- ja NO_2--tasojen kehitystä kuvaavia tietoja viime vuosilta on yhtäpitävien raporttien pohjalta käytettävissä ainoastaan muutamista Euroopan kaupungeista. Vuosina 1988-1993 SO₂-pitoisuudet vähenivät näissä kaupungeissa melko yhtäpitävästi vähennyksen ollessa keskimäärin (vuoden keskiarvo) 30 prosenttia. NO₂-pitoisuuksien kehitys oli samansuuntainen vuotuisen keskiarvon pienetessä keskimäärin 16 prosenttia. Tähän kehityssuuntaan ovat vaikuttaneet monet tekijät, joihin kuuluvat aikaisemmat ja nykyiset vähentämiseen tähtäävät menettelytavat kuten UNECE/CLRTAP -sopimukseen kuuluva rikkipöytäkirja ja kolmitiekatalysaattorin ottaminen käyttöön henkilöautoissa sekä myös epäsuorasti vaikuttavat tekijät, kuten KIE-maiden talouksien rakenneuudistus.
• Hiukkasten mittaustiedot eivät ole riittävän täydellisiä, jotta voitaisiin saada edustava kuva Euroopan tilanteesta. Kokonaisleijumaan kuuluvien hiukkasten ja black smoken pitoisuudet ylittävät Euroopan unionin raja-arvot jossain määrin muutamissa paikoissa ja unionin ja WHO:n ohjearvot monissa paikoissa;
• Pienten hiukkasten (PM10, 98 persentiili) pitoisuus ylittää suuresti Yhdistyneessä kuningaskunnassa suositellun ohjearvon50 µg/m³ :n monissa kaupungeissa, joista tietoja on käytettävissä.
• Alueelliset PM10 -pitoisuudet voivat nousta 25 µg:aan/m3 (vuosikeskiarvo) joissakin osissa Keski- ja Luoteis-Eurooppaa. Kaupunkien aiheuttama lisäkuorma on useimmiten pienempi kuin alueellinen taustapitoisuus. Jotta pitkän aikavälin keskimääräiset hiukkaspitoisuudet saadaan hallintaan, on erittäin tärkeää torjua alueellisia taustapitoisuuksia. Lyhytaikaisten enimmäispitoisuuksien kannalta kaupunkien määrät ovat tärkeämpiä.;
• Vaikka lyijyn pitoisuudet ovat pienentyneet viime vuosina, saattaa lyijy silti olla ongelmallinen saaste vilkkaasti liikennöityjen teiden lähellä maissa, joissa bensiinin lyijypitoisuus on edelleen melko korkea.
• Euroopan unioni ei ole vielä vahvistanut ohjearvoja bentseenille. Yhdistyneen kuningaskunnan, Alankomaiden, Italian ja Saksan suosittelemat vuotuisen keskiarvon ohjearvot vaihtelevat välillä 3-16 µg/m3. Kaupunkien reuna-alueiden tasot vaihtelevat nykyisin saman vaihteluvälin rajoissa kuin edellä mainitut suositukset.
• Parhaillaan kolmitiekatalysaattoreiden käyttöönotto bensiinikäyttöisissä ajoneuvoissa, voimassa oleva dieselajoneuvoja koskeva lainsäädäntö ja Auto-Oil I -ohjelman tuottamat ajoneuvoteknologiaan ja polttoaineisiin liittyvät parannukset tulevat edelleen vaikuttamaan merkittävästi kaupunki-ilman laatuun NO₂:n, CO:n ja bentseenin osalta ja vähemmässä määrin PM10:n osalta.

Yhteiskunnalliset kehityskulut ja kohdealat

Yhteiskunnalliset kehityskulut

Tässä raportissa kuvataan ja eritellään (rajoitetusti) yhteiskunnallista kehitystä, tai "aiheuttajia" (APTVV-kehyksen mukaan), viime vuosina (1980-1994) sellaisten indikaattorien pohjalta, jotka "selittävät" ympäristöön kohdistuvia paineita pääasiassa Euroopan unionin alueella.

Yksi unionin viidennen ympäristön toimintaohjelman keskeisistä strategioista on ympäristöajattelun liittäminen muihin politiikan viiteen kohdealaan eli teollisuuteen, energia-alaan, liikenteeseen, maatalouteen ja matkailuun. Kyseiset alat ovat myös tärkeimpiä ilman saastuttajia. Pyrkimyksenä on saada käyntiin muutoksia nykyisissä toimintatavoissa ja kehityskuluissa, jotka ovat ympäristöön kohdistuvan paineen aiheuttajia (aiheuttajat). Ympäristöajattelun yhdentäminen on edistynyt hitaasti eivätkä tärkeimmät paineen aiheuttajat ole muuttuneet tai vähentyneet. Kasvu on merkinnyt yhä suurempaa energiankulutusta ja suurempia päästöjä, etenkin liikenteessä. Tärkeimmät ilman saastumista koskeviin ongelmiin liittyvät kehityskulut Euroopan unionissa ovat

• väestönkasvu;
• maantieliikenteen ja lentoliikenteen nopea kasvu;
• matkailun jatkuva kasvu (tarkastellaan tässä raportissa vain välillisesti lentoliikenteen kehitystä käsittelevässä osassa);
• energiankulutuksen jatkuva kasvu (teollisuuden energiatehokkuuden parantumista tasapainottaa energiankulutuksen kasvu liikenteessä);
• maatalouden monitahoinen kuva (joidenkin kotieläinten lukumäärissä kasvua, toisten määrissä laskua, muutoksia lannoitteiden käytössä).

Kohdealat

 Tässä osassa esitetään kohdealojen vaikutus kuhunkin ympäristöongelmaan unionin viidennessä ympäristön toimintaohjelmassa määritellyllä tavalla. Esitetyt johtopäätökset liittyvät pelkästään Euroopan unioniin.