Tuotannosta jätteeksi: ruokajärjestelmä

Elintarvikejärjestelmä käsittää kaikki raaka-aineet, prosessit ja infrastruktuurit, jotka liittyvät maatalouteen ja elintarvikkeiden kauppaan, vähittäismyyntiin, kuljetukseen ja kulutukseen. Kuten vesi ja energia, ruokakin on ihmisen perustarve. Saatavuuden lisäksi elintarvikkeiden on oltava laadukkaita, monipuolisia, vaivattomasti saavutettavissa, turvallisia ja edullisia. Terveyden ja hyvinvoinnin ja ruoan välillä on myös vahva yhteys. Sekä aliravitsemus että liikalihavuus ovat terveysongelmia, jotka liittyvät suoraan elintarvikkeiden tuotanto-, markkinointi- ja kulutustapoihin.

Eurooppalaisten ruoankulutus on muuttunut merkittävästi ajan saatossa. Me esimerkiksi syömme yli kaksi kertaa enemmän lihaa henkeä kohden kuin 50 vuotta sitten. Vuodesta 1995 naudanlihan kulutus henkeä kohden on kuitenkin vähentynyt 10 prosenttia. Eurooppalaiset syövät nyt aiempaa enemmän siipikarjanlihaa, kalaa, äyriäisiä, hedelmiä ja kasviksia.

EU on yksi suurimmista ruoantuottajista maailmassa. EU:ssa on käytössä nykyaikaiset maataloustuotantojärjestelmät ja maatalouteen soveltuvia maa-alueita. Hehtaarikohtainen tuottavuus on kasvanut huomattavasti erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla. Maatalousmaan monimuotoisuuden ja vaihtelevan ilmaston ansiosta Euroopassa tuotetaan monia erilaisia tuotteita. EU on kuitenkin myös riippuvainen ruoan tuonnista sen kysyntään vastaamiseksi.

Maatalouden tuottavuus satomäärinä mitattuna on noussut, mikä johtuu monokulttuurin (samaa kasvia viljellään laajemmilla alueilla) lisääntymisestä, kastelusta, paremmista työkoneista sekä kemiallisten materiaalisyötteiden, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden, käytön lisääntymisestä. Tuotannon tehostuminen on mahdollistanut sen, että Euroopassa voidaan tuottaa pienemmällä maa-alalla aiempaa enemmän ruokaa.

Nämä tuotantotavat ovat kuitenkin koituneet kalliiksi ympäristölle. Tuotannon tehostuminen lisää ympäristöön kohdistuvia paineita. Tehokkuuden lisääntymisen seurauksena typpi- ja hiilidioksidipäästöt kasvavat, maatalousmaan monimuotoisuuden häviäminen jatkuu ja maaperä, joet ja järvet pilaantuvat.

Ulkoisten panosten lisääntynyt käyttö suurempien tuottojen saamiseksi ruoantuotannossa vähentää usein tuotannon energiatehokkuutta. Kun siis käytämme entistä enemmän energiaa ruoan tuottamiseen, saamme itse asiassa vastineeksi yhä vähemmän energiaa (kaloreita) yhteiskunnalle tarjottavan ruokaenergian muodossa.

(c) Gülcin Karadeniz

Kestävää ja tuottavaa

On selvää, että Euroopan on vähennettävä maataloustuotannon ympäristövaikutuksia. Samanaikaisesti Euroopassa on tuotettava edelleen sama määrä elintarvikkeita, jotta voidaan vastata sekä EU:n että muun maailman kysyntään.

EU on yksi suurimmista elintarvikkeiden tuottajista ja viejistä maailmassa. Sen tuotannon merkittävä väheneminen vaikuttaisi maailmanlaajuiseen tuotantoon ja sitä kautta ruoan hintoihin. Miten Eurooppa voi jatkossa tuottaa riittävästi laadukkaita ja edullisia elintarvikkeita ja samalla vähentää maatalouden ympäristövaikutuksia?

Eräänä ratkaisuna voi olla ympäristön kannalta kestävämpien maatalouskäytäntöjen käyttöönotto. Esimerkiksi agroekologiset menetelmät tarjoavat mahdollisuuden tehostaa maataloutta ilman keinotekoisia kemiallisia aineita (lannoitteita ja torjunta-aineita). Näissä menetelmissä ruoantuotanto hyödyntää luonnontuotteita ja ekologisia prosesseja. Täsmäviljelytekniikoiden ansiosta voidaan vähentää kemikaalien käyttöä ja siten osaa ympäristövaikutuksista.

Menetelmästä riippumatta elintarviketuotannon on pysyttävä riittävän tehokkaana, jotta tuottavuus pysyy kysyntää vastaavalla tasolla. Tällä tavoin maankäyttö ja biologinen monimuotoisuus eivät vaarannu entisestään.

Monilla alueilla maatalous on paitsi paikallisyhteisöjen tärkein tulonlähde myös osa yhteiskuntarakennetta ja paikallista kulttuuria. Yhteiskunnalliset näkökohdat olisi otettava huomioon kaikissa toimissa, joilla pyritään parantamaan elintarvikejärjestelmää.

Ainoastaan tuotantoon kohdistuvilla toimilla ei pystytä viherryttämään koko elintarvikejärjestelmää. Tehokkuutta on lisättävä myös ketjun muissa vaiheissa, kuten kuljetuksessa, vähittäismyynnissä ja kulutuksessa. Ruokavalion muuttuminen vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia suosivaksi lieventäisi maankäyttöön kohdistuvia paineita.

Ruokajäte

Arvioiden mukaan noin kolmasosa Euroopassa tuotetusta ruoasta jää käyttämättä ja jätettä syntyy kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa. Euroopan komissio arvioi, että pelkästään EU:ssa jätteeksi päätyy 90 miljoonaa tonnia ruokaa (eli 180 kg henkeä kohden), josta suuri osa kelpaisi vielä ihmisravinnoksi. Ruokajäte on määritetty yhdeksi painopisteeksi EU:n etenemissuunnitelmassa kohti resurssitehokasta Eurooppaa.

Monet meistä pyrkivät vähentämään kotona pois heitettävän ruoan määrää. Yksi tapa on yrittää valmistaa juuri oikea määrä ruokaa – ei liikaa eikä liian vähän. Toinen tapa on käyttää edellisen päivän tähteitä luovasti. Yritämmepä miten kovasti tahansa, osa ruoasta päätyy joka tapauksessa jätteeksi: hedelmät mätänevät ja maito happanee. Kotitalouksien ruokajäte edustaa vain murto-osaa koko ruokajätteen määrästä. Suuria määriä ruokaa on jo tuhlattu ennen kuin se edes päätyy jääkaappeihimme.

Koko EU:n kattavia arvioita ei ole siitä, miten paljon ruokaa päätyy jätteeksi ketjun eri vaiheissa. Luotettavat ja vertailukelpoiset tiedot puuttuvat etenkin maataloustuotannossa ja kalataloudessa syntyvästä ruokajätteestä. Joitain maakohtaisia analyyseja on kuitenkin saatavilla.

Analyysi Ruotsissa syntyvästä ruokajätteestä

Ruotsin ympäristönsuojeluviraston tekemän tutkimuksen mukaan Ruotsissa muodostui vuonna 2012 ruokajätettä 127 kg henkeä kohden. Tähän arvioon eivät sisälly tuotantovaiheessa (maatalous ja kalastus) syntynyt ruokajäte eikä elintarviketeollisuudessa väistämättä syntyvä ruokajäte.

Tästä määrästä 81 kg syntyi kotitalouksissa. Ravintolat tuottivat jätettä 15 kg, supermarketit 7 kg ja pitopalvelut 6 kg henkeä kohden. Ruotsalaisessa tutkimuksessa myös arvioitiin, miten suuri osa tästä ruokajätteestä oli tarpeetonta. Tulokset osoittavat ne kohteet, joilla edistyminen on mahdollista: tarpeettomaksi luokiteltiin 91 prosenttia supermarketeissa, 62 prosenttia ravintoloissa, 52 prosenttia pitopalveluissa ja 35 prosenttia kotitalouksissa syntyneestä ruokajätteestä.

Osa ruokajätteestä aiheutuu pyrkimyksestä noudattaa lainsäädäntöä, jolla suojellaan kansanterveyttä ja kuluttajia. Hyllyistä poistettu pilaantunut liha on resurssien tuhlausta, mutta se on myös ihmisten terveyden suojelemiseksi tarpeellinen ennalta ehkäisevä toimenpide.

Kaikki toimet eivät ole yhtä yksinkertaisia. Esimerkiksi elintarvikkeissa oleva parasta ennen -päiväys ei välttämättä tarkoita sitä, että tuote pilaantuu juuri sinä päivänä vaan että sen laatu heikkenee kyseisestä ajankohdasta alkaen. Toisin sanoen joitain tuotteita voidaan käyttää turvallisesti parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin, mutta vähittäismyyjät eivät voi myydä niitä eivätkä kuluttajat osta niitä. Kuluttajien odotuksiin vastaaminen (esimerkiksi runsas valikoima, täydet hyllyt tai esteettiset seikat) voi myös synnyttää ruokajätettä vähittäismyyntivaiheessa.

Myymättä jääneen ruoan kohtalo määräytyy jätehuoltokäytäntöjen mukaan. Sitä voidaan käyttää rehuna, se voidaan kompostoida tai hyödyntää energiana tai se voi päätyä kaatopaikoille.

Kun yksi järjestelmä hyötyy, muutkin hyötyvät

Aina kun heitämme ruokaa hukkaan, tuhlaamme myös käyttämättä jääneen ruoan tuottamiseen käytettyä maata, vettä, energiaa ja muita tuotantopanoksia. Siten ruokajätteen kaikenlainen vähentäminen merkitsee ympäristöhyötyjä. Jos vähennämme koko ruokajärjestelmässä hukkaan heitettävän ruoan määrää, tarvitsemme vähemmän vettä, lannoitteita, maata, kuljettamista, energiaa, jätteiden keräystä, kierrätystä ja niin edelleen.

Kun aihetta tarkastellaan laajemmin vihreän talouden yhteydessä, resurssitehokkuuden lisääminen yhdessä järjestelmässä auttaa vähentämään resurssien käyttöä muissa järjestelmissä. Resurssitehokkuudesta hyötyvät siis lähes aina kaikki osapuolet.