seuraava
edellinen
kohdat
Terveys ennen kaikkea – siirtyminen kohti saasteetonta Eurooppaa merkitsee terveempää elämää

Ympäristön pilaantuminen vaikuttaa terveyteen ja elämänlaatuun. Euroopan ympäristökeskuksen arvioinneissa on korostettu näitä vaikutuksia ja mahdollisia hyötyjä, joita voisimme saada puhtaammasta ympäristöstä. Voimme muun muassa ehkäistä syöpää sekä yleisesti parantaa elämänlaatuamme kaikilla toimilla, jotka edistävät nollapäästötavoitteen saavuttamista Euroopassa.

Lue lisää

Kohti terveempää, puhtaampaa ja muutosjoustavaa Eurooppa vuonna 2050

Euroopassa on eletty jo vuoden ajan covid-19-pandemian ja sen vaikutusten kanssa, mutta samalla Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan sisältyvien toimenpidepakettien kunnianhimoisia tavoitteita on viety eteenpäin. On tärkeää pysyä tavoitteissa ja varmistaa, että Eurooppa on vuonna 2050 palautumiskykyinen ja solidaarinen sekä tarjoaa kansalaisilleen myös terveellisen ympäristön.

Lue lisää

Terveyttä ja ympäristöä sekä ilman- ja melusaastetta koskeva EEA:n työ valokeilassa

Ilmansaaste, melusaaste ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat keskeisiä riskejä eurooppalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Selvitimme Catherine Ganzlebeniltä, Alberto Gonzálezilta ja Eulalia Perisiltä, mitä EEA tekee lisätäkseen tietämystä näistä tärkeistä aiheista. Catherine Ganzleben on ilmansaasteita, ympäristöä ja terveyttä käsittelevän ryhmän päällikkö, Alberto González ilmanlaatuasiantuntija ja Eulalia Peris melusaasteasiantuntija.

Lue lisää

Kohti vuoden 2030 Eurooppaa: selviytymiskykyistä luontoa, kestävää taloutta ja terveellistä elämää

Covid-19-pandemia on osoittanut selkeästi, miten hauraita yhteiskuntamme ja taloutemme voivat olla, kun niitä kohtaa merkittävä isku. Ympäristön tilan heikkenemisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi tällaisten iskujen odotetaan lisääntyvän ja tulevan entistä ankarammiksi. Epävarma tulevaisuus ja haasteiden moninaisuus pakottavat meidät varmistamaan, että kaikki tänä kriittisenä aikana tekemämme päätökset edistävät yhteiskuntaa ja kestävyyttä koskevien tavoitteidemme saavuttamista.

Lue lisää

Yhdessä eteenpäin: kestävän planeetan rakentaminen koronasokin jälkeen

Miten voimme tehdä maailmasta nykyistä kestävämmän ja selviytymiskykyisemmän koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen? Tänä kriittisenä aikana, kun tehdään tulevaisuuttamme muovaavia tärkeitä elvytyspäätöksiä, Euroopan ympäristökeskus kokoaa yhteen koronavirukseen ja ympäristöön liittyvää tietoa ja osallistuu tietoon perustuvaan keskusteluun.

Lue lisää

Pohdintaa Euroopan ilmastoneutraaliustavoitteista covid-19-epidemian aikana

Euroopan maissa toteutetaan äärimmäisiä toimenpiteitä, jotta rajoitettaisiin covid-19-viruksen vaikutukset eurooppalaisten terveyteen ja talouteen. Tällaisilla kriiseillä on yleensä välittömiä ja vakavia vaikutuksia koko väestöön ja talouteen. Koska koronaviruskriisi voi vaikuttaa talouden keskeisiin sektoreihin, kriisin odotetaan vähentävän myös joitakin taloudellisen toiminnan ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Yhteiskunnalle kalliit ja odottamattomat sokit eivät kuitenkaan ole se tapa, jolla Euroopan unioni on sitoutunut muuttamaan talouttaan ja saavuttamaan ilmastoneutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa ja äskettäin ehdotetussa eurooppalaisessa ilmastolaissa vaaditaan sen sijaan vähentämään päästöjä peruuttamattomasti ja vaiheittain sekä varmistamaan oikeudenmukainen siirtymä, jossa tuetaan niitä, joihin muutos vaikuttaa.

Lue lisää

Melusaaste on merkittävä ongelma sekä ihmisten terveydelle että ympäristölle

Melusaaste on kasvava ongelma kaikkialla Euroopassa, eivätkä ihmiset ole useinkaan tietoisia sen terveysvaikutuksista. Pyysimme Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ympäristömelun asiantuntijaa Eulalia Peristä kommentoimaan EEA:n aiemmin tässä kuussa julkaiseman raportin ”Environmental noise in Europe – 2020” keskeisiä havaintoja.

Lue lisää

Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä vuonna 2020 käsittelevä EEA:n raportti keskeisessä asemassa tukemassa EU:n tehostettua pyrkimystä kestävään kehitykseen

Euroopan ympäristökeskus julkaisi aiemmin tässä kuussa Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä vuonna 2020 käsittelevän raporttinsa (SOER 2020). Sen mukaan Eurooppa ei saavuta vuoden 2030 tavoitteitaan, jos seuraavan kymmenen vuoden aikana ei puututa ripeästi luonnon monimuotoisuuden hälyttävän nopeaan vähenemiseen, ilmastonmuutoksen kasvaviin vaikutuksiin ja luonnonvarojen ylikulutukseen. Raportissa esitettiin myös joitakin keskeisiä ratkaisuja, joiden avulla Eurooppa voisi jälleen edetä kohti tavoitteitaan. Tapasimme Euroopan ympäristökeskuksen SOER-raportin koordinoinnin ja arvioinnin asiantuntijan Tobias Lungin, ja kysyimme häneltä vuoden 2020 raportin merkityksestä.

Lue lisää

Miten ympäristöhaitat vaikuttavat haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin Euroopassa?

Tarvitaan kohdennettuja toimia, jotta Euroopan haavoittuvimmassa asemassa olevia väestöryhmiä, kuten köyhiä, ikääntyneitä ja lapsia, voitaisiin suojella paremmin ympäristöhaitoilta, kuten ilmansaasteilta, melusaasteelta ja äärilämpötiloilta. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ilmastonmuutosasiantuntija Aleksandra Kazmierczak kertoo, mitkä ovat tärkeimmät havainnot ympäristökeskuksen uudessa raportissa, jossa arvioidaan sosiaalisen epätasa-arvon ja ilmansaasteille, melulle ja äärimmäisille lämpötiloille altistumisen välisiä yhteyksiä.

Lue lisää

Elohopea on jatkuva uhka ympäristölle ja ihmisten terveydelle

Monet ihmiset yhdistävät elohopean edelleen lämpömittareihin, ja useimmat myös tietävät sen olevan myrkyllistä. Euroopassa elohopeaa ollaan vähitellen jättämässä pois tuotteista. Sitä esiintyy kuitenkin edelleen runsaasti ilmassa, vedessä, maaperässä ja ekosysteemeissä. Onko elohopea edelleen ongelma ja miten se ratkaistaan? Haastattelimme Ian Marnanea, joka toimii EYK:ssa kestävän resurssien käytön ja teollisuuden asiantuntijana.

Lue lisää

Ympäristön muutos: ihmisiin ja luontoon kohdistuvia vaikutuksia lievennetään tiedon avulla

Ympäristöpoliittinen päätöksenteko ei ole helppo tehtävä. Eurooppalaiset haluavat nauttia eduista, joita hyvin toimiva talous tarjoaa. Toisaalta elämäntapavalinnoista aiheutuu merkittäviä ympäristö- ja terveyskustannuksia. Parhaiden poliittisten vaihtoehtojen tunnistamiseksi on olennaisen tärkeää ymmärtää, miten luonto, talous ja ihmisten terveys toimivat yhdessä kokonaisuutena. Euroopan ympäristökeskus pyrkii tukemaan päätöksentekoa tarjoamalla juuri tällaista tietoa.

Lue lisää

Puhtaampi ilma parantaa ihmisten terveyttä ja auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lainsäädäntö, teknologia ja saastuttavien fossiilisten energialähteiden vähentäminen useissa maissa on parantanut Euroopan ilmanlaatua viime vuosikymmeninä. Ilmansaasteet vaikuttavat kuitenkin yhä kielteisesti ihmisten terveyteen erityisesti kaupungeissa. Ilmansaasteiden vähentäminen on monimutkaista, joten siihen tarvitaan koordinoituja toimia monella eri alalla. Kansalaisten saamiseksi mukaan on tärkeää tarjota ajantasaista ja helposti saatavilla olevaa tietoa. Uusi Euroopan ilmanlaatuindeksi on tehty juuri tätä varten. Ilmanlaadun paraneminen ei hyödytä ainoastaan terveyttämme, vaan se voi myös auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Lue lisää

Kemikaalit Euroopassa: ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvien vaikutusten ymmärtäminen

Vaarallisille kemikaaleille altistumisella on tunnetusti vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön. Miten voimme maailmanlaajuisen kemikaalituotannon kasvaessa ja uusia kemikaaleja kehitettäessä ja käyttöön otettaessa tietää, mikä on turvallista? Keskustelimme Xenia Trierin, EYK:n kemikaaliasiantuntijan kanssa kemikaalien turvalliseen käyttöön Euroopassa liittyvistä asioista sekä siitä, mitä EU tekee vähentääkseen kemikaalien mahdollisia sivuvaikutuksia.

Lue lisää

Ilmanlaatu puhuttaa edelleen monia eurooppalaisia

Euroopan ympäristökeskus julkaisi viime kuussa uusimman Euroopan ilmanlaatua käsittelevän raporttinsa, joka osoittaa ilmanlaadun paranevan hitaasti, vaikka ilmansaasteet ovat edelleen suurin yksittäinen ympäristöterveysvaara Euroopassa. Istahdimme keskustelemaan EYK:n ilmanlaatuasiantuntija Alberto González Ortizin kanssa raportin sisältämistä havainnosta ja siitä, miten satelliittikuvantamisen kaltaiset teknologiat auttavat parantamaan ilmanlaatua koskevaa tutkimusta.

Lue lisää

Euroopan maatalous: miten tehdä ruoasta kohtuuhintaista, terveellistä ja ”vihreää”?

Euroopan maatalous perustuu voimaperäiseen maatalouteen, jotta elintarvikkeita voidaan tuottaa riittävät määrät. Mutta maatalous vaikuttaa ympäristöön ja terveyteemme. Voidaanko Euroopassa löytää ympäristöystävällisempi tapa tuottaa elintarvikkeita? Kysyimme tätä Ybele Hoogeveenilta, joka johtaa Euroopan ympäristökeskuksessa työryhmää, joka käsittelee resurssien käytön vaikutusta ympäristöön ja ihmisten hyvinvointiin.

Lue lisää

Ympäristö, terveys ja talous samassa paketissa

Vuonna 2008 alkaneen talouskriisin vaikutukset tuntuvat Euroopassa edelleen. Työttömyys ja palkkojen leikkaukset ovat koskettaneet miljoonia ihmisiä. Kun vastavalmistuneet eivät saa töitä vauraimmissakaan maissa, onko paikallaan puhua ympäristöstä? Euroopan unionin uudessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa puhutaan nimenomaan ympäristöstä mutta paljon muustakin. Toimintaohjelmassa ympäristö määritellään olennaiseksi ja erottamattomaksi taloutta ja ihmisten terveyttä.

Lue lisää

Permalinks

tallenna toimenpiteet