All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
Uutiset
EEA:n katsauksessa ilmansaasteiden terveysvaikutuksista Euroopassa esitetään päivitetyt arviot siitä, miten kolme keskeistä epäpuhtautta – pienhiukkaset, typpidioksidi ja alailmakehän otsoni – vaikuttivat eurooppalaisten terveyteen vuonna 2019. Katsauksessa arvioidaan myös mahdollisia hyötyjä, joita saadaan parantamalla ilmanlaatua kohti Maailman terveysjärjestön (WHO) suosittelemia uusia ohjetasoja. Katsauksessa mitataan edistymistä kohti EU:n saasteettomuustoimintasuunnitelman tavoitetta vähentää pienhiukkasille altistumisesta johtuvia ennenaikaisia kuolemia yli 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
”Investoimalla puhtaampiin lämmitysmuotoihin ja puhtaampaan liikkuvuuteen, maatalouteen ja teollisuuteen parannetaan kaikkien eurooppalaisten, ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien, terveyttä, tuottavuutta ja elämänlaatua. Nämä investoinnit pelastavat ihmishenkiä ja auttavat myös nopeuttamaan etenemistä kohti hiilineutraaliutta ja vahvaa biologista monimuotoisuutta”, toteaa Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Hans Bruyninckx.
”Puhtaan ilman hengittämisen olisi oltava perusihmisoikeus. Se on terveiden ja tuottavien yhteiskuntien välttämätön edellytys. Vaikka ilmanlaatu alueellamme on parantunut viime vuosina, meillä on vielä paljon tehtävää WHO:n uusissa maailmanlaajuisissa ilmanlaatua koskevissa suuntaviivoissa vahvistettujen tasojen saavuttamiseksi”, toteaa WHO:n Euroopan aluejohtaja Hans Henri P. Kluge. ”Olemme tyytyväisiä EEA:n tekemään työhön, joka osoittaa meille kuinka paljon ihmishenkiä voitaisiin pelastaa, jos uudet ilmanlaatutasot saavutetaan. EEA:n työ antaa poliittisille päättäjille vankkaa näyttöä siitä, että terveysrasitteeseen on puututtava kiireellisesti”.
EEA:n katsaus julkaistaan juuri ennen puhdasta ilmaa käsittelevää eurooppalaista foorumia, joka järjestetään 18.–19. marraskuuta 2021. Foorumi kokoaa yhteen päättäjiä, sidosryhmiä ja asiantuntijoita pohtimaan tehokkaiden eurooppalaisten, kansallisten ja paikallisten ilmanlaatupolitiikkojen, -hankkeiden ja -ohjelmien kehittämistä ja täytäntöönpanoa sekä tiedottamaan EU:n sääntöjen meneillään olevasta tarkistamisesta, mukaan lukien niiden entistä tiiviimmästä yhdenmukaistamisesta WHO:n ilmanlaatua koskevien suuntaviivojen kanssa.
Ilman pilaantuminen on merkittävä ennenaikaisten kuolemien ja sairauksien aiheuttaja ja suurin yksittäinen ympäristöterveysriski Euroopassa. Sydänsairaudet ja aivohalvaus ovat yleisimmät ilmansaasteista johtuvien ennenaikaisten kuolemantapausten syyt. Seuraavina ovat keuhkosairaudet ja keuhkosyöpä.
EU:n ilmanlaatudirektiiveissä säädetään standardit keskeisille ilman epäpuhtauksille. Näissä arvoissa otetaan huomioon WHO:n vuoden 2005 suuntaviivat sekä teknistä ja taloudellista toteutettavuutta koskevat näkökohdat niiden hyväksymisajankohtana.
Aiemmin tänä syksynä julkaistut Euroopan ympäristökeskuksen tiedot osoittavat, että ilman epäpuhtaudet ylittävät EU:n lainsäädännön mukaiset rajat useimmissa Euroopan maissa.
WHO on äskettäin laatinut uudet maailmanlaajuiset ilmanlaatua koskevat suuntaviivat kansanterveyden suojelemiseksi. Nämä suuntaviivat perustuvat parhaan saatavilla olevan tieteellisen näytön järjestelmälliseen tarkasteluun ilman pilaantumisen vaikutuksista ihmisten terveyteen. Näyttö osoittaa, että ilman pilaantuminen vahingoittaa ihmisten terveyttä vieläkin alemmilla pitoisuuksilla kuin aiemmin oletettiin.
EU:n ilmanlaatunormit ovat keskeinen poliittinen väline, ja näiden normien läheisempi yhdenmukaistaminen WHO:n suositusten kanssa olisi tärkeä askel kohti puhtaampaa ilmaa Euroopassa yhdistettynä parempiin toimintapolitiikkoihin saastumisen vähentämiseksi sen alkulähteillä.
Euroopan ympäristökeskuksen mahdollisten hyötyjen arvioinnissa oletetaan tilanne, jossa kaikki ne EU:n 27 jäsenvaltion alueet, joissa vuonna 2019 WHO:n ilmanlaatua koskevien suuntaviivojen pienhiukkastaso ylitettiin, olisivat sen sijaan saavuttaneet suuntaviivojen tason, kun taas kaikki muut alueet olisivat säilyttäneet vuoden 2019 mitatut pitoisuudet. Tämä skenaario ja sitä vastaavat arviot edustavat näin ollen ilmanlaadun paranemisesta mahdollisesti saatavaa vähimmäishyötyä, sillä ennenaikaisten kuolemantapausten määrä todennäköisesti vähenee myös alueilla, joilla suuntaviiva on jo saavutettu, mutta jotka todennäköisesti hyötyisivät myös ympäröivien alueiden puhtaammasta ilmasta.
Euroopan ympäristökeskuksen vuoden 2019 terveysvaikutuksia koskevassa analyysissä käytettiin WHO:n vuonna 2013 suosittelemia pitoisuus–vastearviointeja, jotta se vastaisi Euroopan ympäristökeskuksen aiempina vuosina tekemiä arvioita. Ensi vuodesta alkaen Euroopan ympäristökeskus kuitenkin odottaa saavansa analyysin täysin yhdenmukaiseksi WHO:n uusien ilmanlaatua koskevien suuntaviivojen kanssa.
Euroopan ilmanlaatuindeksissä esitetään lähes reaaliaikaisia ilmanlaatutietoja Euroopassa, minkä ansiosta käyttäjät voivat tarkistaa paikallisen ilmanlaadun asuin- tai matkustuspaikassaan.
Euroopan kaupunkien ilmanlaatuportaali vertailee pienhiukkasten keskimääräisiä tasoja 323:ssa Euroopan kaupungissa kahden viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana.
Kansallinen ilman epäpuhtauspäästöjä koskeva portaali antaa saataville tuoreimmat ilman epäpuhtauspäästöjä koskevat tiedot, jotka EU:n jäsenvaltiot ovat raportoineet kansallisia päästörajoja koskevan direktiivin mukaisesti.
Ilmansaastetietojen datakeskus tarjoaa pääsyn kaikkiin olennaisiin Euroopan ympäristökeskuksen tietoihin ilmansaasteista Euroopassa
Ilman pilaantumisen vaikutuksia terveyteen käsittelevällä sivustolla kerrotaan, miten altistuminen pienhiukkasille vaikuttaa sairauksiin ja ennenaikaisiin kuolemiin Euroopassa ja miten tämä terveyskuormitus jakautuu koko eurooppalaisessa yhteiskunnassa.[1] Toisin kuin Euroopan ympäristökeskuksen aiemmissa arvioinneissa, tämä luku ei sisällä Yhdistynyttä kuningaskuntaa.
For references, please go to https://www.eea.europa.eu/fi/highlights/puhtaampi-ilma-olisi-voinut-pelastaa or scan the QR code.
PDF generated on perjantai 04. lokakuuta 2024, 11.18
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 26 September 2023 08:13 from version 23.8.18
Software version: EEA Plone KGS 23.9.14
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa