seuraava
edellinen
kohdat

Uutiset

Hyvät mahdollisuudet purkaa jätteen syntymisen ja talouskasvun välinen kytkös Euroopassa

Vaihda kieli
Uutiset Julkaistu 31.01.2022 Viimeksi muokattu 07.02.2023
2 min read
Photo: © the blowup on Unsplash
Vaikka jätemäärien kasvu useimmissa Euroopan maissa ja koko EU:ssa on talouskasvua hitaampaa, vaikuttaa siltä, ettei jätteen kokonaismäärän vähentämistä koskevaa yleistä tavoitetta olla saavuttamassa. Tämä käy ilmi hiljattain julkaistusta Euroopan ympäristökeskuksen raportista. Raportin havainnoissa tuodaan esiin mahdollisuuksia ehkäistä tehokkaammin jätteen ja etenkin tekstiilijätteen syntymistä.

Jätteiden syntymisen ehkäiseminen on keskeinen osa EU:n strategiaa, jolla pyritään siirtymään resurssitehokkaaseen ja ilmastoneutraaliin kiertotalouteen. Euroopan ympäristökeskuksen raportin ”Progress towards preventing waste in Europe — the case of textile waste prevention” mukaan vuosina 2014–2018 jätteen määrä Euroopassa kasvoi 5,2 prosenttia, kun EU:n bkt kasvoi 14,8 prosenttia. Luvut osoittavat myös sen, että jäsenmaiden ensimmäiset jätteen syntymisen ehkäisemiseen tähtäävät ohjelmat, joita sovellettiin useimmissa EU-maissa vuodesta 2013 tai aiemmin, eivät ole olleet riittäviä vähentämään syntyvän jätteen määrää.

Analyysista käy ilmi, että vaikka jätteen syntyminen on edelleen hyvin riippuvaista talouden kehityksestä, EU on kaiken kaikkiaan onnistunut saavuttamaan tason, jossa jätteen määrä on kasvanut vähemmän kuin talous. Tätä kutsutaan myös suhteelliseksi yhteyden purkamiseksi. On kuitenkin tehtävä enemmän sen varmistamiseksi, että jätteen määrä vähenee absoluuttisesti vaikka talous kasvaa. Konkreettisten tavoitteiden asettaminen auttaisi vahvistamaan ennaltaehkäisytoimia EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla, sillä ne toimivat poliittisen päätöksenteon vahvoina liikkeellepanijoina.

Euroopan ympäristökeskuksen analyysissa tarkasteltiin kansallisia jätteen synnyn ehkäisemisohjelmia ja erityisesti jätevirtoja, indikaattoreita, tavoitteita ja jätteen synnyn ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä. Katsauksesta kävi ilmi, että tarkastelluista 32 maasta kymmenellä ei ole käytössä vuonna 2022 EU:n lainsäädännössä edellytettävää jätteen syntymisen ehkäisemisohjelmaa.

Tarkastelussa etenkin tekstiilijäte

Tekstiilijätteen syntymisen ehkäisemistoimien parantamisesta olisi erityisen paljon hyötyä, sillä kyseessä on nopeasti kasvava ja ympäristövaikutuksiltaan merkittävä jätevirta, joka liittyy kestämättömiin kulutustottumuksiin. Euroopassa syntyy keskimäärin henkilöä kohden noin 11 kg tekstiilijätettä vuodessa.

Tekstiilijätteen syntymisen ehkäisemisessä on paljon potentiaalia: jätettä voidaan vähentää ennen kaikkea vähentämällä tekstiilien kulutusta, ekologisella suunnittelulla ja viime kädessä tekstiilien uudelleenkäytöllä. Tämän helpottamiseksi olisi painotettava tuotesuunnittelua kestävien ja pitkäikäisten materiaalien käytön edistämiseksi. Samalla olisi tuettava korjaamista (esimerkiksi verohelpotusten avulla) ja uudelleenkäyttöä (esimerkiksi sääntelyn avulla).

EEA:n katsaus kierrätettävän jätteen kaupasta Euroopassa

Niin ikään äskettäin julkaistussa EEA:n erillisessä katsauksessa ”Linking cross-border shipments of waste in the EU with the circular economy”  tarkastellaan tavanomaisen kierrätettävän jätteen kaupan tilannetta EU:ssa. Sen lisäksi, että katsauksessa tuetaan Euroopan komission meneillään olevaa EU:n jätteensiirtoasetuksen uudelleentarkastelua, siinä annetaan tietoa kierrätysmateriaalien kaupasta EU:ssa sekä mahdollisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan varmistaa, että jäte käsitellään parhaalla mahdollisella tavalla jätehierarkian periaatteiden mukaisesti. 

Yli 90 prosenttia EU:ssa syntyvästä jätteestä käsitellään siinä maassa, jossa se on syntynyt, mikä noudattaa EU:n jätelainsäädännön perustana olevaa läheisyysperiaatetta. Tavanomaisen kierrätettävän jätteen rajatylittävä kauppa tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia löytää ympäristön kannalta optimaalisia käsittelyvaihtoehtoja, joiden avulla voidaan tuottaa laadukkaita uusioraaka-aineita ja noudattaa kiertotalouden periaatteita.

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage

tallenna toimenpiteet