seuraava
edellinen
kohdat

Article

Terveys ennen kaikkea – siirtyminen kohti saasteetonta Eurooppaa merkitsee terveempää elämää

Vaihda kieli
Article Julkaistu 05.07.2022 Viimeksi muokattu 27.03.2023
3 min read
Ympäristön pilaantuminen vaikuttaa terveyteen ja elämänlaatuun. Euroopan ympäristökeskuksen arvioinneissa on korostettu näitä vaikutuksia ja mahdollisia hyötyjä, joita voisimme saada puhtaammasta ympäristöstä. Voimme muun muassa ehkäistä syöpää sekä yleisesti parantaa elämänlaatuamme kaikilla toimilla, jotka edistävät nollapäästötavoitteen saavuttamista Euroopassa.

Terveysongelmat ja ennenaikaiset kuolemantapaukset vaikuttavat asianomaisten itsensä lisäksi perheisiin, ystäviin ja terveydenhuollon toimijoihin. Jokainen ennenaikainen kuolema tarkoittaa perheenjäsenen menettämistä, ja jokainen sairauspäivä on menetetty opiskelu- tai työpäivä ja kuormittaa terveydenhuoltoa. Ennenaikaisten kuolemantapausten ja sairauksien inhimilliset kärsimykset ja taloudelliset kustannukset ovat raskas taakka yksilöille, perheille ja yhteiskunnille. Covid-19-pandemia on osoittanut, miten haavoittuvia voimme olla laaja-alaisen terveyskriisin iskiessä. Ympäristön pilaantuminen on yhtä laaja terveyskriisi, mutta sen puhkeaminen on hitaampaa.

Ympäristön pilaantuminen vaikuttaa terveyteen ja elämänlaatuun

Euroopan ympäristökeskus on julkaissut useita arviointeja, joissa tarkastellaan ympäristön pilaantumista ja sen terveysvaikutuksia. Tuorein ilmanlaaturaporttimme osoittaa, että vuosikymmenten ajan toteutetut ilman saastumista ehkäisevät toimet ovat parantaneet ilmanlaatua merkittävästi kaikkialla Euroopassa. Tämä on vähentänyt ilmansaasteista johtuvia ennenaikaisia kuolemia, mutta edelleen vuosittain noin 300 000 ihmistä menehtyy ennenaikaisesti, koska he altistuvat eräälle tietylle ilman epäpuhtaudellepienhiukkasille. Ylipuolet näistä ennenaikaisista kuolemistavoitaisiin välttää, jos EU:n jäsenvaltiot onnistuisivat laskemaan PM2.5-hiukkasten tason WHO:n suuntaviivojen mukaiseksi.

Arviointimme osoittavat myös, ettäympäristöperäinen sairaustaakkaei jakaudu tasaisestiEuroopan ja väestöryhmien kesken. Ei ole yllättävää, että alueilla, joilla ympäristön pilaantuminen on voimakasta, myös sen terveysvaikutukset ovat suuria. Samoin alueilla, joilla saaste- ja altistustasot ovat laskeneet, myös terveys paranee.

Jotkin alueet ja ryhmät, kuten pienet lapset ja ikääntyneet, ovat alttiimpia saasteille ja altistuvat terveysvaikutuksille erilaisten haavoittuvuuksien vuoksi. Pitkäaikainen sairaus voi heikentää merkittävästi elämänlaatua sekä fyysisesti että taloudellisesti ja sosiaalisesti. Pandemia ja sen sulkutoimet ovat myös osoittaneet, kuinka moni meistä voi olla haavoittuvassa asemassa eristyksen tai pitkäaikaisten vaivojen vuoksi.

Puhtaampi ympäristö, terveemmät ihmiset

Hyvä uutinen on, että suuri osa tästä ympäristön saastumisesta johtuvasta tautitaakasta voidaan välttää, kun ryhdymme toimiin ympäristön tilan parantamiseksi ja saasteettomuustavoitteen saavuttamiseksi. Kesäkuussa Euroopan ympäristökeskus julkaisee arvioinnin, jossa tarkastellaan syöpätapauksia ja niiden ympäristöperäisiä tekijöitä. Tutkimuksessamme tarkastellaan monenlaisia epäpuhtauksia ja osoitetaan, että merkittävä osa syövistä liittyy ympäristö- ja työperäiseen altistumiseen Euroopassa. Tämä tarkoittaa sitä, että tällaiset syöpätapaukset voidaan ehkäistä, jos ryhdymme tehokkaampiin toimiin saastumisen vähentämiseksi.

Uusi arviointi on ensimmäinen raporteista, joissa keskitytään ympäristön parantamisesta saataviin terveyshyötyihin. EEA:n työtä tällä alalla jatketaan sydän- ja verisuonitauteja sekä hengityselinsairauksia koskevilla arvioinneilla, jotka aiomme julkaista myöhemmin tänä ja ensi vuonna. 

Lähiviikkoina päivitämme kaupunkien ilmanlaadun seurantavälineen, joka osoittaa selvästi, että toisissa kaupungeissa on paljon puhtaampaa ilmaa kuin toisissa. Arvioimme myös näyttöä siitä, miten ilman saastuminen vaikuttaa lapsiin ja mitä voidaan tehdä heidän suojelemisekseen. Toinen ongelma kaupungeissa on melu. Osa kaupungeista onnistuu vähentämään melusaastetta ja turvaamaan hiljaisia alueita kaupunkien viheralueilla. Kaikki nämä tiedot kootaan yhteen ympäristöterveyden kartastoon, joka myös julkaistaan ensi vuoden alkupuoliskolla.

Työmme, joka koskee terveyttä heikentäviä ympäristöperäisiä tekijöitä Euroopassa, liittyy läheisesti saasteettomuutta koskevaan työhömme. Tätä jälkimmäistä varten aiomme julkaista perustason arvioinnin EU:n saasteettomuustoimintasuunnitelmassa asetetuista tavoitteista. Yksi toimintasuunnitelman keskeisistä osatekijöistä on pilaantumisen ehkäiseminen sen lähteellä sen sijaan, että vaikutuksia yritettäisiin korjata jälkikäteen. Tämä auttaisi ehkäisemään sekä ihmisten terveyteen että ympäristöön kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Perustason arvioinnissa tarkastellaan paitsi yhteyksiä terveyteen myös yhteyksiä ekosysteemeihin sekä yhteiskunnallisiin tuotanto- ja kulutusjärjestelmiin.

Kaikki toimet ja investoinnit saastumisen vähentämiseksi EU:n saasteettomuustoimintasuunnitelman mukaisesti parantavat sekä ympäristömme että meidän kaikkien terveyttä. Loppujen lopuksi ongelmien paras hoito on niiden ennaltaehkäisy. 

 

Hans Bruyninckx

 

Hans Bruyninckx 

Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja 

Pääkirjoitus on julkaistu EEA:n uutiskirjeessä kesäkuussa 2022 

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage

Topics

Tagit

kuuluu seuraaviin kategorioihin:
kuuluu seuraaviin kategorioihin: cancer, zero pollution
tallenna toimenpiteet