seuraava
edellinen
kohdat

Article

Aika ryhtyä toimiin ilmaston, luonnon ja ihmisten hyväksi

Vaihda kieli
Article Julkaistu 14.02.2020 Viimeksi muokattu 11.05.2021
4 min read
Photo: © John Simitopoulos, My City/EEA
Vuosi 2019 tullaan muistamaan käännekohtana ilmasto- ja ympäristötoimissa Euroopassa. Miljoonat ihmiset Euroopassa ja ympäri maailmaa ovat osoittaneet mieltään ja kehottaneet päätöksentekijöitä ryhtymään toimiin. Näyttöön perustuvat tieteelliset arviot painottavat, kuinka laajoja edessä olevat haasteet ovat ja että toimiin on ryhdyttävä viivyttelemättä. Yksi näistä arvioista on Euroopan ympäristökeskuksen raportti ympäristön tilasta (SOER 2020). Nämä vaatimukset ollaan nyt muuttamassa uudeksi toimintasuunnitelmaksi. Euroopan komission esittämä Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on lupaava alku tulevalle kriittiselle vuosikymmenelle.

Niin opiskelijat ja perheet kuin kaupungit ja kunnat, monet ihmiset ympäri Eurooppaa ovat jo ryhtyneet toimimaan tähän suuntaan. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma tuo kuitenkin mukanaan ennen näkemättömiä mahdollisuuksia, sillä se asettaa yhden yhteisen tavoitteen koko maanosalle.

Hans Bruyninckx, Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja

Euroopan luonnon tila: tulevat haasteet

Euroopan ympäristökeskus laatii viiden vuoden välein kattavan raportin Euroopan luonnon tilasta ja sen tulevaisuudesta. Juuri julkaistu kuudes raportti, Euroopan ympäristö – tila ja näkymät 2020, vahvistaa sen, että tarvitaan rohkeita, suunnitelmallisia ja välittömiä toimia. SOER 2020 -raportista käy ilmi, että EU:n lainsäädäntö ja toimintapoliittiset tavoitteet ovat olleet onnistuneita useilla alueilla. Ilmansaasteiden ja kasvihuonekaasujen päästöt ovat vähentyneet, ja yhä suurempi osa Euroopan maa- ja merialueista on nyt suojeltuja. Yhä suurempi osuus kuntien jätteistä kierrätetään. Vaikka nämä muutokset ovat tärkeitä, ne kuitenkin tapahtuvat aivan liian hitaasti tulevien haasteiden valossa.

SOER 2020 -raportissa todetaan, että tuotanto- ja kulutusjärjestelmämme käyttävät luonnonvaroja yhä enemmän ja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Tämän lisäksi tavaroiden ja palvelujen tuotanto- ja kulutustapamme aiheuttavat päästöjä. Nämä päästöt sekoittuvat toisiinsa ja kertyvät luontoon, millä on haitallisia vaikutuksia sekä ekosysteemille että ihmisten terveydelle. Kun tämä yhdistetään ilmastokriisin ja biologisen monimuotoisuuden köyhtymisen vaikutuksiin, näyttää tulevaisuutemme yhä epävarmemmalta. Monet yhteisöt ja ryhmät ympäri Euroopan tuntevat vaikutukset jo nyt. Maanviljelijöitä kiusaavat vaikeasti ennustettavat sääolot. Miljoonat eurooppalaiset altistuvat haitallisille määrille ilmansaasteita tai heitä uhkaavat tulvat entistä useammin. Kaupunkialueet valtaavat yhä enemmän alaa tuottavilta viljelysmailta, ja infrastruktuurin kehitys pirstoo maisemaa entisestään. Näiden huolestuttavien suuntausten pysäyttämiseksi Euroopan on tehtävä yhteistyötä alueellisella ja kansainvälisellä tasolla.

Tavoitteena parempi täytäntöönpano ja toimivammat keskeiset järjestelmät

Euroopan maiden on pantava täysimääräisesti täytäntöön jo voimaan tullut lainsäädäntö. Näin saataisiin varmasti lisää tuloksia. SOER 2020 -raportin tulokset kuitenkin vahvistavat myös, että asteittaiset tehokkuuden parannukset, kuten tehokkaammat autot tai puhtaammat polttoaineet, eivät riitä systeemisen muutoksen saavuttamiseen. Näillä keinoilla ei saada käyttöön ympäristöystävällistä liikennejärjestelmää, eikä kaupunkijätteen lajittelu johda kiertotalouteen. Tuotteet ja tuotantoprosessit on suunniteltava niin, että jätteistä talteen otettuja resursseja voidaan hyödyntää uudelleen. Hiilineutraaliuden, kiertotalouden, nollapäästötavoitteen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän on ajateltava, suunniteltava ja rakennettava uudelleen taloutemme ja jokapäiväisen elämämme perustana olevat keskeiset järjestelmät, kuten sähkötuotanto, elintarviketuotanto ja liikennejärjestelmät. Nämä muutokset eivät onnistu, ellemme tue ryhmiä, jotka joutuvat kärsimään ilmastokriisin vaikutuksista. Terveellinen ja reilu elintarviketuotanto edellyttää kemikaalien vähentämistä maanviljelyssä sekä parempaa maisemanhoitoa samalla, kun varmistetaan tuotannon korkea taso ja parempi toimeentulo maanviljelijöille.

Nämä tärkeät muutokset vaativat oikeita sijoituksia kestävien ratkaisujen laajempaan ja nopeampaan käyttöönottoon samalla, kun lopetetaan kestämättömät ja saastuttavat käytännöt. Oikein kohdistetuilla sijoituksilla ihmisiin, innovaatioon ja puhtaaseen teollisuustuotantoon voidaan luoda parempia mahdollisuuksia ja varmistaa korkeampi elintaso meille kaikille.

The study concluded that a significant part of the reductions for combustion activities took place due to requirements set out in EU environmental legislation on industrial pollution.

Hiilineutraaliuden, kiertotalouden, nollapäästötavoitteen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän on ajateltava, suunniteltava ja rakennettava uudelleen taloutemme ja jokapäiväisen elämämme perustana olevat keskeiset järjestelmät, kuten sähkötuotanto, elintarviketuotanto ja liikennejärjestelmät.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma luo toivoa

SOER 2020 -raportin keskeisimmät johtopäätökset ovat vaikuttaneet vahvasti Euroopan komission Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa koskevaan tiedonantoon, joka esiteltiin viime viikolla. Tiedonannossa hahmotellaan toimintasuunnitelma seuraavalle viidelle vuodelle, joiden aikana von der Leyenin komissio laatii useita eri ehdotuksia. Ehdotuksiin sisältyy muun muassa Euroopan ilmastotavoitteiden merkittävä korottaminen, luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia, puhtaat liikennejärjestelmät sekä kestävä rahoitus. Näitä tuetaan sovitetulla EU-rahoituksella, kuten oikeudenmukaisen siirtymän mekanismilla, jolla tuetaan niitä ihmisiä, joihin siirtymä vaikuttaa. Ohjelma tulee olemaan avainasemassa Euroopan ympäristötavoitteiden ja niihin sisältyvien YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Euroopan komission Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja sen Euroopan parlamentilta ja Eurooppa-neuvostolta saama laaja tuki osoittavat konkreettisesti, että Euroopan tavoitteet ja päämäärät on asetettu uusille urille kohti kestävää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Ohjelma on EU:n toimintapoliittinen vastaus eurooppalaisten lisääntyviin vaatimuksiin, jotka koskevat rohkeisiin toimiin ryhtymistä. Opiskelijat ja perheet, kaupungit ja kunnat, ihmiset ympäri Eurooppaa ovatkin jo ryhtyneet tämänsuuntaisiin toimiin. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma tuo kuitenkin mukanaan ennen näkemättömiä mahdollisuuksia, sillä se asettaa yhden yhteisen tavoitteen koko maanosalle.

Ohjelman asettamien tavoitteiden saavuttaminen ei tule olemaan helppoa. Viime viikon tiedonanto on vain pitkän prosessin ensimmäinen askel. Euroopan ympäristökeskus on sitoutunut jakamaan parasta saatavilla olevaa tietoa luontoa ja ilmastoa koskevan vuoropuhelun tukemiseksi Euroopassa tämän haastavan mutta mielenkiintoisen prosessin aikana.

Pääkirjoitus julkaistiin joulukuussa 2019 EEA:n uutiskirjeessä 4/2019

Permalinks

Geographic coverage

Temporal coverage

Topics

Tagit

kuuluu seuraaviin kategorioihin:
kuuluu seuraaviin kategorioihin: zero pollution ambition, european green deal, von der leyen
tallenna toimenpiteet