Ongelmat

Sivu Viimeksi muokattu tiistai 19. huhtikuuta 2016, 19.30

ONGELMAT

Ympäristöongelmien arviointi edellyttää yhdennettyä lähestymistapaa, joka kattaa kaikki mediat, paineet ja ihmisen toiminnan. Tässä osassa päähuomio kiinnitetään kahteentoista Euroopan erityisenä huolenaiheena olevaan ongelmaan ja keskitytään niiden syihin ja niiden torjumiseksi käytettäviin päämääriin ja strategioihin.

27 Ilmaston muuttuminen


Tässä luvussa käsitellään ilmakehän CO2-tason nousun takia nopeutuneen kasvihuoneilmiön mahdollisia vaikutuksia Euroopassa; taso on jo 50 % korkeampi kuin teollistumista edeltäneenä aikana. Sen lisäksi tarkastellaan ongelman syitä, seurauksia (muuttuneen ilmastomallin, merenpinnan nousun, hydrologisten vaikutusten, ekosysteemeille koituvien uhkien ja maan huononemisen kannalta) ja lämpötilan nousun rajoittamiseen tähtääviä kansainvälisiä strategioita.

Kasvihuoneilmiö

CO2-pitoisuuksien oletetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä, mikä aiheuttaa noin 1,5 - 4,5 _C:n lämpötilan nousun.

AParhaimmat arviot@ Etelä-Euroopassa toteutuvista vaikutuksista ovat 2 _C:n lämpötilan nousu talvella ja 2 - 3 _C:n nousu kesällä.

Entistä kosteampien talvien odotetaan lisäävän tulvimista.

Kansainvälisissä strategioissa ei vielä näy ehdotettua kestävää päämäärää rajoittaa lämpötilan nousu enintään 0,1 _C:een vuosikymmenessä.

28 Ilmakehän otsonikerroksen oheneminen


Tässä luvussa analysoidaan stratosfäärin otsonikerroksen ohenemista, jonka aiheuttavat kloorifluorihiilivetyjen (CFC) ja halonien päästöt. Näitä kemikaaleja käytetään jäähdytysaineina, teollisuuspuhdistusaineina, vaahdotusaineina ja tulensammutuksessa. Niiden käyttö voi aiheuttaa muutoksia ilmakehän kiertokulussa ja lisätä UV-B -säteilyä maanpinnalle, mikä puolestaan saattaa aiheuttaa ihosyöpää, silmien harmaakaihia ja vaikutuksia ekosysteemeissä ja aineissa. Tarvittavia toimenpiteitä otsonikadon minimoimiseksi käsitellään myös.

Keskimääräisten otsonipitoisuuksien muutokset Euroopassa (WMO)

Lasketut ilmakehän klooripitoisuudet 1950 - 1990 (RIVM)

Otsonipitoisuudet Euroopan keskileveysasteilla ovat vähentyneet 6 - 7 prosenttia viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.

Euroopan otsonikerrosta kuluttavien aineiden päästöt ovat kolmannes vuotuisista maailman vastaavista päästöistä.

UV-B -säteilyn aiheuttamasta ihosyövästä johtuvien kuolemantapausten määräksi arvioidaan kaksi tapausta miljoonaa asukasta kohti vuonna 2030.

Vaikka Wienin yleissopimuksen Lontoon pöytäkirja pantaisiin kokonaan täytäntöön, kestää vähintään 70 vuotta ennen kuin otsonikerroksen oheneminen loppuu.

29 Luonnon monimuotoisuuden väheneminen

Tässä luvussa tarkastellaan Euroopan luonnon monimuotoisuuden laajuutta ja syitä sen pienenemiseen tällä mantereella, jolla inhimillinen vaikutus on erityisen mittavaa. Siinä käsitellään myös päämääriä, joihin päästäessä luonnon monimuotoisuus säilytettäisiin ja biologisten resurssien pysyvä käyttö turvattaisiin, keinoja näiden päämäärien saavuttamiseksi, mukaan lukien luonnon monimuotoisuutta käsittelevän yleissopimuksen täytäntöönpano.

Euroopan ekosysteemeissä on yli 2 500 elinympäristötyyppiä ja noin 215 000 lajia, joista 90 % on selkärangattomia.

Melkein kaikissa Euroopan maissa on endeemisiä lajeja (joita ei esiinny missään muualla).

Euroopan luonnon monimuotoisuuden keskukset ovat Välimeren allas ja Kaukasus-vuoristo Euroopan kaakkoisrajoilla.

Koska monen lajin ekologinen asema on suurimmaksi osaksi tuntematon, viisainta on omaksua varovaisuusperiaate välttää ennalta mitä tahansa toimenpiteitä, jotka tarpeettomasti vähentävät luonnon monimuotoisuutta.


Euroopan luonnon ekosysteemiryhmien edustavat paikat: kokonaisalue ja alueet, missä hoito-ongelmat ja rasitukset ovat mahdollisena uhkana luonnon monimuotoisuudelle

30 Suuronnettomuudet

Tässä luvussa tarkastellaan onnettomuuksien aiheuttamia ympäristöongelmia ja sitä huomiota, jota on kiinnitetty sekä ihmisten terveyden että ympäristön vaaratekijöiden sallittavaan tasoon. Vaaratekijöiden hallintaa analysoidaan keskittyen onnettomuuden seurausten suuruuteen ja onnettomuuden sattumistodennäköisyyteen. Tämän lisäksi käsitellään teollisuuden tarvetta arvioida omia vaaratekijöitään ja käyttää yhtenäisiä turvajärjestelmiä ja arviointivälineitä. Hätätilanteeseen reagoimista ja sellaiseen varustautumista koskevia suunnitelmia tarkastellaan sekä kansallisten että yli rajojen ulottuvien tilanteiden kannalta. Luvun lopussa on erityinen jakso ydinonnettomuuksien seurauksista ja strategioista niiden välttämiseksi.

Onnettomuustilastojen saatavuus on avaintekijä vähennettäessä vaaratekijöitä turvajärjestelyillä.

Päämääräasettelu edellyttää hyväksyttävien riskitasojen määrittämistä: esimerkiksi Alankomaissa toimintaa, joka todennäköisesti aiheuttaa kymmenen kuolemantapausta useammin kuin kerran 100 000 vuodessa, ei pidetä hyväksyttävänä.

M Keski- ja Itä-Euroopan erityisiä ydinturvaongelmia pyritään ratkaisemaan 24 maan avustusohjelmalla.

31 Happamoituminen

Fossiilisten polttoaineiden palaminen synnyttää rikki- ja typpidioksideja ilmakehään, missä kaasut muuttuvat hapoiksi, jotka maahan laskeuduttuaan aiheuttavat epätoivottuja muutoksia maan ja veden ekosysteemeissä. Luvussa keskitytään kemiallisiin ja biologisiin haittavaikutuksiin, joita on havaittu järvissä, maaperässä ja metsissä hapettavien aineiden kriittiset kuormitukset ylittävien laskeumien tuloksena. Päästöjen vähentämismahdollisuuksia kansainvälisin sopimuksin käsitellään myös.

Makean veden vakavaa happamoitumista tapahtuu laajoilla alueilla eteläisessä Skandinaviassa, mikä aiheuttaa laajalle levinneitä kalakuolemia.

Havumetsiä tuhoutuu Tsekin tasavallassa, Saksassa, Puolassa ja Slovakin tasavallassa luultavasti happamoitumisen ja ilman korkeiden otsoni- ja rikkidioksidipitoisuuksien seurauksena.

Happolaskeumien odotetaan vähentyvän Euroopassa päästörajoitusten seurauksena, mutta yli puolessa Eurooppaa kriittiset arvot ylittyvät yhä.

Happaman laskeuman lähdeluokkien suhteellinen vertailu mahdolliseen happolaskeumien kokonaismäärään, 1990 (RIVM)

32 Troposfäärinen otsoni ja muut valokemialliset hapettimet

Tässä luvussa tarkastellaan niitä monimutkaisia reaktioita, jotka tapahtuvat alemmassa ilmakehässä synnyttäen sellaisia hapettimia kuin otsoni, joka on peräisin seuraavista tärkeimmistä esiasteista: typpioksidit, haihtuvat orgaaniset yhdisteet, metaani ja hiilimonoksidi. Näiden hapettimien tasot ovat kasvamassa ja ne ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Ne voivat myös vaikuttaa sellaisiin aineisiin kuin maali ja muovi, viljakasveihin ja mahdollisesti metsiin. Pohjoisella pallonpuoliskolla otsonipitoisuuksien odotetaan jatkavan kohoamistaan yhden prosentin vuosivauhdilla. Rajoittavia päämääriä ei ole vielä asetettu ja tähän mennessä toteutettuja toimenpiteitä ei pidetä riittävinä Euroopassa.

WHO:n ilmanlaatua koskevat ohjearvot otsonin osalta ylittyvät usein suurimmassa osassa Eurooppaa.

Ilmakehässä ei ole mitään toista kemikaalia, jonka todellisen ja myrkyllisen tason välinen ero on yhtä vähäinen kuin otsonin.

Maanpinnan tasolla valokemialliset hapettimet, mukaan lukien otsoni, voivat aiheuttaa keuhkojen ennenaikaista vanhenemista, silmien, nenän ja kurkun ärsytystä, rintavaivoja, yskää ja päänsärkyä.

33 Makean veden varantojen hallinta

Tässä luvussa korostetaan sellaisten Euroopan vesivaroja koskevien ongelmien alueellista jakautumista, kuten veden saatavuuden ja sen tarpeen välinen epätasapaino, vesielinympäristöjen tuhoutuminen ja vesien saastuminen. Ongelmia tarkastellaan suhteessa paineisiin, jotka syntyvät valuma-alueilla tapahtuvasta ihmisten toiminnasta. Vesihuollolle on ehdotettu pysyviä päämääriä ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Huomiota on erityisesti kiinnitetty kansainvälisen yhteistyön tarpeeseen kansalliset rajat ylittävien jokien hoidossa.

 
Vesien saastuminen ja vesielinympäristöjen huononeminen vaikeuttavat vakavasti veden käyttöä ihmisten ja luonnon tarpeisiin.

Vettä häviää paljon jakeluverkostossa, ja vaikka Ranskan, Ison-Britannian ja Espanjan hävikin arvioidaan olevan 25 - 30 %, luku voi nousta 50 prosenttiin.

Veden pitäminen taloushyödykkeenä voisi olla vesihuollolle eduksi asianmukaisen hinnoittelun kautta.

Euroopan vedentarve 1950 - 2000    

34 Metsien laadun huononeminen

Tämän luvun pääaiheina ovat kaksi tärkeintä Euroopan metsien laadun huononemisen syytä: ilman saastuminen, joka on vakava uhka Keski- ja Itä-Euroopan, ja vähemmässä määrin Pohjois-Euroopan, metsävarojen pysyvyydelle, ja metsäpalot, jotka ovat varsinkin Etelä-Euroopan huolenaiheena. Tuhojen määrittäminen perustuu laajoihin Euroopan laajuisiin avaruustutkimuksiin. Niiden avulla ei kuitenkaan voida suoraan osoittaa syy- ja seuraussuhdetta. Yksityiskohtainen seuranta saattaa parantaa tuhojen syiden löytämistä. Metsäpalojen osalta syyt liittyvät usein sosio-taloudellisiin tekijöihin, jotka monimutkaistavat syiden tutkintaa, koska ne ovat usein osoituksena konflikteista ja jännitteistä maankäytön kokonaisjärjestelmässä.

Vuonna 1992 34 Euroopan maassa tehty 113 puulajia kattava tutkimus osoitti, että 24 % puista oli vaurioituneita siten, että lehtien tai neulasten väheneminen ylitti 25 % ja lisäksi 10 % kärsi kellastumisesta.

Jopa 54 % Tsekin tasavallan metsistä on saattanut kärsiä peruuttamattomia vaurioita.

Euroopassa tuhoaa vuosittain yhteensä 60 000 metsäpaloa keskimäärin 700 000 ha metsäalueita.

Metsäpalojen lukumäärä keskimäärin vuodessa, 1989 -1991 (Helsingissä pidetty ministerikokous)

35 Rannikkoalueiden uhat ja niiden hoito

Tässä luvussa tähdennetään rannikkovyöhykkeiden merkitystä puskurina maan ja meren välissä ja tarkastellaan, kuinka rannikkoviivan muutoksia aiheuttava ihmisen toiminta ja saastepäästöt ovat johtaneet elinympäristöjen ja veden laadun huononemiseen. Rannikkoalueilla havaittujen vakavien ympäristöongelmien lieventämiseksi on ehdotettu yhtenäistä rannikkoalueiden hoidon menetelmää. Siinä otetaan huomioon rannikoiden merkitys inhimilliselle hyvinvoinnille ja samalla annetaan kasvien ja eläinten tarvitsema kasvu- ja elintila.

Euroopan rannikkoviivalla, joka on vähintään 148 000 km pitkä, on arviolta 200 miljoonaa ihmistä, jotka asuvat enintään 50 kilometrin etäisyydellä siitä.

Rannikkovyöhykkeen meren saastuminen on vakava ongelma kaikilla Euroopan merillä.

Euroopassa ei vielä ole laajamittaista rannikkoalueiden hoitoa.


Rannikoiden kehitys EU:ssa 1991
 

36 Jätteen tuotanto ja jätehuolto

Tässä luvussa analysoidaan vakavaa jätehuollon ja jätteenkäsittelyn ongelmaa, jonka aiheuttaa jätemäärän ja niiden myrkyllisen osuuden tasainen kasvu. Jätteiden synnyn estämisen ja kierrätyksen merkityksen lisääntyneestä korostamisesta huolimatta suurin osa Euroopan jätteestä viedään kaatopaikoille tai hävitetään polttamalla. Jätehuollon vaihtoehtoja punnitaan myös, ja huomautetaan, että saavutetusta kehityksestä huolimatta suurin osa jätteestä on silti valvomatonta tai se välttää tiukat säännöt liikkumalla yli Euroopan maiden rajojen tai kehitysmaihin. Jätteen synnyn minimoimiskeinoja ja turvallisen jätehuollon varmistamista pidetään ratkaisevina siirryttäessä kohti tuotannon ja kulutuksen kestäviä muotoja.

Jätehuollon kustannukset ($/tonnia)

Eurooppa tuottaa vuosittain yli 250 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä ja yli 850 miljoonaa tonnia teollisuusjätettä.

Euroopan OECD-maissa on 10 000 vuotuista rajojen yli kulkevaa vaarallisten jätteiden siirtoa, mikä vastaa määrältään 2 miljoonaa tonnia.

Yli 55 000 saastunutta maa-aluetta on kirjattu jo kuudessa Euroopan maassa, ja Euroopan saastuneen pinta-alan arvioidaan olevan 47 000 - 95 000 km2, mukaan lukien 1 000 - 3 000 km2 kaatopaikkojen saastuttamia alueita.

37 Kaupunkien kuormitus

Euroopan kaupunkialueilla on havaittavissa merkkejä lisääntyvästä ympäristökuormituksesta, erityisesti huonon ilmanlaadun, liiallisen melun ja liikenneruuhkien muodossa. Toisaalta kaupungit kuluttavat yhä enemmän luonnonvaroja ja aikaansaavat yhä enemmän päästöjä ja tuottavat entistä enemmän jätettä. Tässä luvussa analysoidaan kaupunkikuormituksen syitä ja niiden yhteyttä kaupungin elämäntyylin nopeisiin muutoksiin ja kaupunkikehitysmalleihin, joita on syntynyt muutaman viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Lisäksi käsitellään päämääriä ja keinoja pysyvien kaupunkimallien aikaansaamiseksi Euroopassa, mukaan lukien: parantunut kaupunkisuunnittelu, yhtenäistetty liikennevalvonta, veden, energian ja aineiden tehokas käyttö, uusien standardien asettaminen ja tiedonkulun parantaminen.

Kaupunkiliikenne on yhä huomattavampi ilmansaastumisen lähde, ja se aiheuttaa suurimman osan Euroopan kaupunkien kesäisestä saastesumusta ja on syynä sille, että WHO:n ilmanlaatua koskevat ohjearvot ylittyvät otsonin, typpioksidien ja hiilimonoksidien osalta.

Kaupunkiliikenne vastaa noin 30 prosentista useimpien kaupunkien koko energiankulutuksesta ja henkilöautojen käyttö on lisääntynyt kattaen yli 80 % koko moottoriliikenteestä.

80 paikallishallinnon viranomaista allekirjoitti toukokuussa 1994 Aalborgissa, Tanskassa.

38 Kemikaaliriskit

On vain muutamia Euroopan ympäristöongelmia, joita ei voida selittää liiallisella kemiallisella kuormituksella. Tässä luvussa tarkastellaan kuormituksesta aiheutuvia ongelmia ja niitä tapoja, joilla vaaraa voidaan vähentää. Päämääränä on vähentää kemikaalien määrää ympäristössä tiettyyn tavoitearvoon asti, alhaisen riskin tasolle, jolloin esiintyy ainoastaan sekä väestölle että ympäristölle merkityksettömiä haittavaikutuksia. EU on omaksunut kauaskantoisen ohjelman, jonka tarkoituksena on vähentää kemikaaleista johtuvia ympäristöriskejä.

Yli 10 miljoonaa kemiallista yhdistettä on löydetty, ja niistä noin 100 000 on kaupallisesti tuotettuja.

Kesäkuusta 1993 kesäkuuhun 1994 arvioitiin erään EU-ohjelman puitteissa 1 700 sellaista kemikaalia, joita on tuotettu tai viety vuosittain yli 1 000 tonnin erissä.


Kemikaalien aiheuttaman ympäristöriskin vähentymisen asteittainen saavuttaminen (Hollannin asuntoasiain, fyysisen suunnittelun ja ympäristöasiain ministeriö)

 
 
tallenna toimenpiteet
Euroopan ympäristökeskus (EEA)
Kongens Nytorv 6
1050 Copenhagen K
Tanska
Puhelinnumero +45 3336 7100