seuraava
edellinen
kohdat
Uutiset Octet Stream Siirtymistä kiertotalouteen on nopeutettava Euroopassa — 10.04.2024
Vaikka viimeisten viiden vuoden aikana lainsäädäntö on mennyt eteenpäin, Euroopan siirtyminen kertakäyttötaloudesta kiertotaloudeksi vaatii rohkeita lisätoimia ja käytössä olevien toimenpiteiden voimakasta täytäntöönpanoa. Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) kiertotalouden tilannekatsauksen mukaan päättäväiset toimet ovat välttämättömiä. Vain siten voidaan vähentää merkittävästi jätteen määrää ja resurssien käyttöä, nostaa kierrätysastetta ja lisätä sellaisten tuotteiden käyttöönottoa, jotka on suunniteltu alun perin kiertotalouteen.
Uutiset Troff document Ilmansaasteiden tasot edelleen liian korkeat kaikkialla Euroopassa – yhä suurin ympäristöterveysriski — 12.03.2024
Ilmansaasteiden pitoisuudet Euroopassa ylittävät edelleen selvästi Maailman terveysjärjestön (WHO) suosittelemat tasot, mikä on merkittävä uhka terveydellemme. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman ilmanlaadun terveysvaikutuksia koskevan arvioinnin mukaan 253 000 kuolemantapausta olisi voitu välttää EU:ssa, jos pienhiukkaspitoisuudet olisivat vastanneet WHO:n suosituksia. Uusien terveysvaikutuksia koskevien arvioiden mukaan ilmansaasteille altistuminen aiheuttaa tai pahentaa tiettyjä sairauksia, kuten keuhkosyöpää, sydänsairauksia, astmaa ja diabetesta.
Uutiset OpenOffice.org Impress presentation template Eurooppa ei ole valmistautunut nopeasti kasvaviin ilmastoriskeihin — 11.03.2024
Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastoriskit uhkaavat sen energia- ja elintarviketurvallisuutta, ekosysteemejä, infrastruktuuria, vesivaroja, taloudellista vakautta ja ihmisten terveyttä. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman arvion mukaan monet näistä riskeistä ovat jo saavuttaneet kriittisen tason ja voivat muuttua katastrofaalisiksi ilman kiireellisiä ja päättäväisiä toimia.
Uutiset Octet Stream Saasteiden vähentäminen vähentäisi merkittävästi sydänkohtauksia ja aivohalvauksia Euroopassa — 15.02.2024
Tutkimuksista saatu näyttö osoittaa, että ympäristöriskit aiheuttavat suuren osan sydän- ja verisuonitaudeista, jotka ovat yleisin kuolinsyy Euroopassa. Tänään julkaistu Euroopan ympäristökeskuksen analyysi käsittelee ympäristön ja sydän- ja verisuonitautien välisstä yhteyttä. Analyysin mukaan saastumisen, äärimmäisten lämpötilojen ja muiden ympäristöriskien torjuminen on kustannustehokasta toimintaa, jolla vähennetään muun muassa sydänkohtausten ja aivohalvausten aiheuttamaa tautitaakkaa.
Uutiset Väestön altistuminen laajasti käytetylle bisfenoli A:lle ylittää hyväksyttävät terveydelle turvalliset tasot — 01.02.2024
Uuden tutkimustiedon mukaan väestön altistuminen synteettiselle kemikaalille bisfenoli A:lle (BPA) ylittää Euroopassa selvästi hyväksyttävän terveydelle asetetun turvallisuustason. BPA:ta käytetään kaikessa muovisista ja metallisista ruoka-astioista uudelleenkäytettäviin vesipulloihin ja juomavesiputkiin. Tämä saattaa aiheuttaa terveysriskin miljoonille ihmisille, todetaan tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tiedotteessa.
Uutiset Biomassan käytön optimoinnilla Euroopassa on kiire — 30.01.2024
EU:n alueella on kasvavia ja keskenään kilpailevia vaatimuksia biomassan hyödyntämisestä biopohjaisissa tuotteissa esimerkiksi rakennus-, energia-, huonekalu- ja tekstiiliteollisuudessa sekä liikenteessä, mutta myös biomassan käytöstä luonnonsuojelussa ja hiilensidonnassa. Tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportissa tuodaan esiin, että biomassan käyttötarkoituksia on priorisoitava kiireellisesti, koska Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa biomassalle on kaavailtu erilaisia tehtäviä ja koska biomassasta voi olla tulevaisuudessa pulaa.
Uutiset Octet Stream EU:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna, mutta vuoden 2030 tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vielä tehokkaampia toimia — 22.12.2023
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistun uusimman ”Trends and Projections” -raportin arvioiden mukaan kasvihuonekaasupäästöt vähenivät koko Euroopan unionissa viime vuonna kaksi prosenttia verrattuna vuoden 2021 tasoihin. Vaikka päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian käytön lisäämisessä ja energiatehokkuuden parantamisessa on edistytty, raportissa kuitenkin varoitetaan, että EU:n kunnianhimoisten ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen edellyttää kiireellisesti vielä tehokkaampia toimia.
Uutiset Octet Stream EU:ssa tarvitaan tehokkaampia toimia kemiallisten torjunta-aineiden vaikutusten vähentämiseksi — 14.09.2023
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) katsauksen mukaan torjunta-aineiden käytöstä johtuva saastuminen aiheuttaa edelleen merkittäviä vaaroja ja haittoja ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Tämä on yhä tilanne siitä huolimatta, että joissakin EU:n jäsenvaltioissa on edistytty torjunta-aineiden käytön vähentämisessä. Jotta unionin saasteettomuustavoitteet voidaan saavuttaa, on tehtävä vielä paljon nykyistä enemmän: tavoitteena on kemiallisten torjunta-aineiden ja tavanomaista haitallisempien torjunta-aineiden käytön ja niistä aiheutuvien riskien vähentäminen 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Uutiset Octet Stream Ilmansaastetasot eivät ole vieläkään turvallisia kaikkialla Euroopassa, etenkään lapsille — 14.09.2023
Tänään julkaistujen Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ilmanlaatua koskevien arvioiden mukaan lasten ja nuorten terveyttä on suojeltava ilmansaasteiden kielteisiltä vaikutuksilta nykytilannetta paremmin. Ilmansaasteet aiheuttavat vuosittain yli 1 200 ennenaikaista kuolemaa alle 18-vuotiaiden keskuudessa Euroopassa ja lisäävät merkittävästi sairastumisriskiä myöhemmällä iällä. Viime vuosien parannuksista huolimatta keskeisten ilmansaasteiden määrä on monissa Euroopan maissa pysynyt itsepintaisesti Maailman terveysjärjestön terveyteen perustuvien ohjeiden yläpuolella, erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Italiassa.
Uutiset Kamerat valmiiksi! EEA käynnistää ZeroWaste PIX -valokuvakilpailun vuodelle 2023 — 12.09.2023
Tänä vuonna kutsumme innokkaita valokuvaajia ympäri Eurooppaa kuvaamaan sekä hyviä ja kestäviä että vähemmän hyviä ja kestämättömiä tuotanto- ja kulutusmalleja, -tapoja ja -käyttäytymistä jokapäiväisessä elämässämme. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tämänvuotinen valokuvakilpailu ZeroWaste PIX, joka alkoi tänään, kehottaa meitä kaikkia pohtimaan modernin elämäntavan vaikutuksia.
Uutiset Octet Stream Ilmastonmuutoksesta johtuva tartuntatautien leviäminen ja helleaallot aiheuttavat lisääntyviä terveysuhkia Euroopassa — 21.06.2023
Ennennäkemättömät helleaallot – jollaisia tänäkin vuonna koettiin – ovat suurin suora ilmastoon liittyvä terveysuhka Euroopan väestölle. Helleaallot aiheuttavat jo nyt lukuisia kuolemia ja sairauksia. Tämän ongelman odotetaan kasvavan, jollei uusia toimenpiteitä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja sen hillitsemiseksi tehdä. Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportin mukaan helteen terveysvaikutuksia koskevat toimintasuunnitelmat, kaupunkien viherryttäminen, rakennusten suunnittelun parantaminen ja työaikojen mukauttaminen voivat auttaa suojelemaan paremmin yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia ryhmiä.
Uutiset Octet Stream Kaupungit voivat tarjota uusia mahdollisuuksia uusiutuvan energian tuottajakuluttajille — 30.05.2023
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) katsauksen mukaan Euroopan kaupunkialueet tarjoavat kansalaisille mahdollisuuksia tuottaa uusiutuvaa energiaa tuottajakuluttajina. Kaupungeilla voi olla keskeinen rooli Euroopan edetessä vähähiiliseen tulevaisuuteen. Kaupunkien tuotantokulutuksen helpottaminen voi auttaa nopeuttamaan tätä prosessia.
Uutiset Ilman saastumisesta johtuvien ennenaikaisten kuolemien määrä laskee edelleen EU:ssa, myrkytön ympäristö edellyttää lisätoimia — 14.03.2023
Euroopan ilmanlaatu paranee edelleen, ja ilman saastumisesta johtuvien ennenaikaisten kuolemien ja sairauksien määrä on laskussa. Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) analyysin mukaan ilman saastuminen on kuitenkin edelleen suurin ympäristöriski Euroopassa, ja Maailman terveysjärjestön (WHO) terveyden suojelemiseksi antamien ohjearvojen saavuttaminen edellyttää entistä kunnianhimoisempia toimia.
Uutiset Kohti saasteettomuutta: vuoden 2030 tavoitteisiin tarvitaan tehostettuja toimia — 09.03.2023
Euroopan komissio julkistaa tänään ensimmäisen saasteettomuuden seurantaa ja näkymiä koskevan raportin, jossa esitetään keinoja puhtaamman ilman, veden ja maaperän saavuttamiseksi. Komission raportti yhdessä Euroopan ympäristökeskuksen seuranta-arvioinnin kanssa osoittaa, että EU:n toimintalinjojen avulla on vähennetty ilman saastumista ja torjunta-aineista johtuvaa pilaantumista. Ongelmia liittyy kuitenkin edelleen haitalliseen meluun, ravinnekuormitukseen ja yhdyskuntajätteen syntyyn. Jos EU:n on määrä saavuttaa vuoteen 2030 ulottuvat saasteettomuustavoitteet, tarvitaan kattavasti paljon tehokkaampia toimia. Tämä edellyttää uusien saastumista torjuvien lakien hyväksymistä ja nykyisten säädösten parempaa täytäntöönpanoa.
Uutiset EU ei luultavasti saavuta melutavoitettaan vuoteen 2030 mennessä — 09.03.2023
Euroopan unionissa noin 18 miljoonaa ihmistä kärsii liikennemelun aiheuttamasta pitkäaikaisesta haitasta. Euroopan komission saasteettomuustoimien yhtenä tavoitteena on vähentää liikennemelun aiheuttamasta kroonisesta haitasta kärsivien ihmisten määrää 30 prosentilla vuoden 2017 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistun arvion mukaan tätä tavoitetta ei todennäköisesti saavuteta ilman muita sääntelyyn liittyviä tai lainsäädännöllisiä muutoksia. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että tieliikenteen aiheuttamalle melulle altistuvien ihmisten määrää on vaikea pienentää.
Uutiset Suuntauksia ja ennusteita: EU:n päästöt lisääntyneet jonkin verran pandemian jälkeisen elpymisen ja energiakriisin myötä — 24.11.2022
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman viimeisimmän Trends and Projections kertomuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutus kasvoivat vuonna 2021, mikä johtui pääasiassa pandemian jälkeisestä elpymisestä Euroopassa. Useimmat EU:n jäsenvaltiot saavuttivat menestyksekkäästi EU:n vuoden 2020 ilmasto- ja energiatavoitteet ja siirtävät nyt katseensa kohti ilmastoneutraaliuden tavoitteita, samalla kun ne käsittelevät meneillään olevaa energiahuollon kriisiä. Jotta vuoden 2030 kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet voidaan saavuttaa, on uusiutuvan energian käyttöönoton lisäännyttävä sekä energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyttävä vuosittain yli kaksinkertaista vauhtia verrattuna aiempaan kehitykseen.
Uutiset Euroopan ympäristökeskuksen valokuvauskilpailu 2022: ”Well with Nature” — 29.06.2022
Oletko hyvä ottamaan valokuvia? Nautitko luonnossa liikkumisesta? Jos vastasit molempiin kysymyksiin ”kyllä”, osallistu kilpailuun ja voit voittaa yhden Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uuden "Well with Nature" -valokuvakilpailun rahapalkinnoista. Lähetä meille parhaat otoksesi 1. lokakuuta 2022 mennessä.
Uutiset Octet Stream Epäpuhtauksille altistuminen aiheuttaa 10 prosenttia kaikista syöpätapauksista Euroopassa — 28.06.2022
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen raportin mukaan altistuminen ilmansaasteille, ympäristön tupakansavulle, radonille, ultraviolettisäteilylle, asbestille, tietyille kemikaaleille ja muille epäpuhtauksille aiheuttaa yli 10 prosenttia kaikista syöpätapauksista Euroopassa. Hyvä uutinen on, että nämä riskit ovat ehkäistävissä.
Uutiset Saasteettomuus: Suurin osa Euroopan uimavesistä täyttää on laadultaan erinomaisia — 03.06.2022
Tänään julkaistun vuosittaisen uimavesiraportin mukaan vuonna 2021 lähes 85 prosenttia Euroopan uimarannoista kuului vedenlaatunsa osalta Euroopan unionin korkeimpaan laatuluokkaan ”erinomainen”. Arvioinnin tarjoamien tietojen avulla uimarit voivat löytää vedenlaadultaan parhaat uimarannat eri puolilta Eurooppaa tänä kesänä. Euroopan ympäristökeskuksen yhteistyössä Euroopan komission kanssa laatima arviointi perustuu 21 859 uimarannan seurantaan eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2021 toteutettu seuranta kattaa EU-maiden lisäksi myös Albanian ja Sveitsin.
Uutiset Hyvät mahdollisuudet purkaa jätteen syntymisen ja talouskasvun välinen kytkös Euroopassa — 31.01.2022
Vaikka jätemäärien kasvu useimmissa Euroopan maissa ja koko EU:ssa on talouskasvua hitaampaa, vaikuttaa siltä, ettei jätteen kokonaismäärän vähentämistä koskevaa yleistä tavoitetta olla saavuttamassa. Tämä käy ilmi hiljattain julkaistusta Euroopan ympäristökeskuksen raportista. Raportin havainnoissa tuodaan esiin mahdollisuuksia ehkäistä tehokkaammin jätteen ja etenkin tekstiilijätteen syntymistä.
Uutiset Ilmastouhat yleistyvät ja muuttuvat vakavammiksi kaikkialla Euroopassa; uusi alueellinen katsaus julkaistu — 10.12.2021
Äärimmäiset sääilmiöt ja muut ilmastouhat yleistyvät, ja niiden vakavuus lisääntyy kaikkialla Euroopassa. Sen vuoksi ilmastoriskien arviointia ja sopeutumistoimien suunnittelua varten tarvitaan luotettavaa tietoa. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uudessa vuorovaikutteisessa raportissa esitetään ajantasainen yleiskatsaus siihen, miten ilmastouhat muuttuvat Euroopan eri alueilla.
Uutiset Octet Stream Puhtaampi ilma olisi voinut pelastaa vähintään 178 000 ihmishenkeä EU:ssa vuonna 2019 — 10.12.2021
Ilmansaasteet aiheuttivat vuonna 2019 edelleen merkittävän määrän ennenaikaisia kuolemia ja tauteja Euroopassa. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) analyysi osoittaa, että ilmanlaadun parantaminen Maailman terveysjärjestön (WHO) hiljattain suosittelemille tasoille voisi estää yli puolet pienhiukkasille altistumisen aiheuttamista ennenaikaisista kuolemista.
Uutiset Octet Stream Euroopan luontoon kohdistuviin paineisiin liittyviä haasteita ja ratkaisuja — 10.12.2021
Euroopan ympäristökeskuksen arvioinnit (EEA) ja muut arvioinnit osoittavat, että Euroopan ekosysteemit ovat vakavasti uhattuina. Vuosisatoja kestänyt hyväksikäyttö on jättänyt jälkensä Euroopan luontoon, ja useimpien suojeltujen elinympäristöjen ja lajien suojelutilanne on huono. Euroopan ympäristökeskuksen vuoden 2021 Ympäristösignaalit-raportissa on yleiskatsaus Euroopan luonnon kohtaamiin ongelmiin, ja siinä tuodaan esiin strategioita tilanteen korjaamiseksi.
Uutiset Octet Stream EU:n meriliikenne: ensimmäisessä ympäristövaikutusraportissa annetaan tunnustusta hyvälle etenemiselle kestävyydessä ja vahvistetaan, että kasvavaan kysyntään valmistautumiseksi vaaditaan lisätoimia — 01.09.2021
Meriliikenteellä on nyt ja tulevaisuudessa olennainen rooli maailman ja Euroopan kaupassa ja taloudessa. Meriliikenteessä on toteutettu viime vuosina merkittäviä toimenpiteitä toimialan ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Merenkulun määrän odotetaan kuitenkin kasvavan. Siksi uudessa raportissa selvitetään ensimmäisen kerran EU:n meriliikennealan kokonaisvaikutusta ympäristöön ja esitellään haasteita, joita kestävyyden saavuttamisessa on.
Uutiset Kaupunkien ilmanlaatuportaalista tietoa asuinpaikkasi pitkän aikavälin ilmansaastepitoisuuksista — 17.06.2021
Ilman saastuminen on vakava ongelma monissa eurooppalaisissa kaupungeissa, ja se on todellinen riski terveydelle. Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkisti tänään uuden eurooppalaisten kaupunkien ilmanlaatuportaalin. Portaalista voi katsoa asuinkaupunkinsa ilmanlaatua koskevia tietoja viimeisten kahden vuoden ajalta ja verrata ilmanlaadun tilaa muihin kaupunkeihin eri puolilla Eurooppaa.
Uutiset Octet Stream Valokuvakilpailu ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja ratkaisuista — 02.06.2021
Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin yhteiskuntaan ja ympäristöön. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää päästöjen vähentämistä, jotta sen pahimpia vaikutuksia voidaan lieventää, ja sopeutumista niihin vaikutuksiin, joita ei voida pysäyttää. Tänään alkavassa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) Climate Change PIX -valokuvakilpailussa pyydetään kuvia siitä, miltä ilmastonmuutos näyttää Euroopassa ja miten siihen reagoidaan.
Uutiset Octet Stream Saasteettomuus: Suurin osa Euroopan uimavesistä täyttää tiukimmat laatuvaatimukset — 01.06.2021
Tänään julkaistun vuoden 2020 uimavesiraportin mukaan lähes 83 % Euroopan uimarannoista kuului Euroopan unionin laatuluokkaan ”erinomainen”. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) yhteistyössä Euroopan komission kanssa laatima tuorein arviointi perustuu 22 276 uimarannan seurantaan eri puolilla Eurooppaa vuonna 2020. Seuranta kattaa EU-maiden lisäksi myös Albanian ja Sveitsin.
Uutiset Octet Stream Juna, lentokone, auto vai laiva – mikä moottorikäyttöisistä kulkuneuvoista on ympäristöystävällisin? — 06.04.2021
Junamatkustus on yhä yleisesti ottaen ympäristöystävällisin moottoriajoneuvoilla tapahtuvan matkustajaliikenteen muoto, kun tarkastellaan liikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä Euroopassa. Näin todetaan kahdessa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistavassa liikenne- ja ympäristötutkimuksessa, joissa verrattiin raide-, maantie- ja lentoliikenteen päästöjä.
Uutiset Octet Stream Muovien aiheuttamat haitat ympäristölle ja ilmastolle lisääntyvät – voidaanko suuntaus Euroopassa kääntää? — 28.01.2021
Alati kasvava muovin määrä, sen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen edistymiseen sekä muovien käsittely kiertotalouden näkökulmasta ovat olleet Euroopan unionin poliittisessa ohjelmassa jo vuosia. Valokuvat merissä kelluvista kasvomaskeista ja tietoisuus kertakäyttöisten suojavarusteiden käyttömääristä ovat lisänneet muovijätteeseen kohdistuvaa huomiota myös covid-19-pandemian myötä. Tänään julkaistussa muovin kiertotaloutta koskevassa raportissa Euroopan ympäristökeskus (EEA) analysoi mahdollisuuksia siirtyä kiertotalouteen perustuvaan ja kestävään muovien käyttöön sekä tällaisen siirtymän tarvetta.
Uutiset OpenOffice.org Impress presentation template Euroopan ilmanlaatu on parantunut huomattavasti viime vuosikymmenen aikana ja saastumiseen liittyvät kuolemantapaukset ovat vähentyneet — 23.11.2020
Ilmanlaadun paranemisen ansiosta ennenaikaisten kuolemantapausten määrä on vähentynyt merkittävästi Euroopassa. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) viimeisimmät viralliset tiedot osoittavat kuitenkin, että ilmansaasteista kärsitään yhä lähes koko maanosassa. Ilmansaasteet aiheuttavat noin 400 000 ennenaikaista kuolemaa eri puolilla Eurooppaa.
Uutiset Octet Stream Kohti saasteetonta Eurooppaa — 21.10.2020
Mitä saastuminen on ja miten se vaikuttaa meihin ja ympäristöön? Euroopassa tehdään jatkuvasti toimia ympäristön pilaantumisen vähentämiseksi. Euroopan komissio onkin asettanut tavoitteeksi täydellisen saasteettomuuden osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa. Tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) Ympäristösignaalit-raportissa tarkastellaan saastumisen aiheuttamia haasteita Euroopassa eri näkökulmista sekä mahdollisuuksia pilaantuneen ympäristön puhdistamiseen ja saastumisen ehkäisemiseen.
Uutiset Uusin arviointi osoittaa Euroopan luonnon tilan heikkenevän vakavasti ja jatkuvalla tavalla — 19.10.2020
Euroopan luonnon monimuotoisuuden jyrkän heikkenemisen suurimpiä syitä ovat kestämätön maa- ja metsätalous, asutuksen leviäminen ja saasteet. Ne uhkaavat tuhansien eläinlajien ja luontotyyppien säilymistä. Tämän lisäksi Euroopan unionin luontodirektiivien ja muiden ympäristölakien täytäntöönpanossa jäsenvaltioissa on puutteita. Suojelluimpien luontotyyppien ja lajien suojelun taso ei ole hyvä, ja tilanteen muuttamiseksi on tehtävä paljon nykyistä enemmän. Näin todetaan Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistavassa EU:n luonnon tilaa koskevassa raportissa ”State of nature in the EU”.
Uutiset Octet Stream Ympäristön pilaantumisen ja ilmastonmuutoksen torjunta Euroopassa parantaa etenkin heikoimmassa asemassa olevien terveyttä ja hyvinvointia — 08.09.2020
Ilmansaasteet ja melusaaste, ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten lämpöaallot, sekä vaarallisille kemikaaleille altistuminen aiheuttavat Euroopassa terveysongelmia. Huonolaatuinen ympäristö on osatekijänä 13 prosentissa kuolemista. Tämä käy ilmi Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaisemasta terveyttä ja ympäristöä koskevasta laajasta arvioinnista.
Uutiset Octet Stream Euroopan merten tulevaisuus on epävarma, jos johdonmukaisiin toimiin ei ryhdytä heti — 26.06.2020
Euroopan merillä on entistä enemmän uhkia, muun muassa meren luonnonvarojen ylihyödyntäminen, saasteet ja ilmastonmuutos. Merten palauttaminen hyvään kuntoon edellyttää kiireellisiä toimia. Euroopan ympäristökeskuksen raportti merten ekosysteemeistä julkaistiin tänään. Raportin mukaan pian ei ole enää mahdollista korjata vuosikymmenten laiminlyöntiä ja väärinkäyttöä.
Uutiset Löydä yhteys luontoon Euroopan ympäristökeskuksen REDISCOVER Nature -valokuvauskilpailussa — 09.06.2020
Luonnon ihmeitä osataan arvostaa nyt kenties aiempaa enemmän missä tahansa liikummekaan. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tämänvuotinen valokuvauskilpailu REDISCOVER Nature käynnistyy tänään. Ikuista yhteytesi luontoon ja ympäristöön valokuvassa ja jaa kuvasi muiden kanssa osallistumalla kilpailuun.
Uutiset Vuotuinen selvitys: Euroopan uimavedet edelleen hyvässä kunnossa — 08.06.2020
Euroopan uimavesien laatu on pysynyt korkealla tasolla. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta Euroopan uimavesien vuotuisesta laatuarvioinnista. Melkein 85 prosenttia vuonna 2019 tarkastetuista Euroopan uimarannoista täytti EU:n tiukimmat ”erinomaisen” laatuluokan vaatimukset.
Uutiset Haitalliselle melusaasteelle altistuvien eurooppalaisten määrän odotetaan kasvavan — 05.03.2020
Tällä hetkellä ainakin viidesosa eurooppalaisista altistuu melutasoille, joiden katsotaan olevan haitallisia heidän terveydelleen. Tämä käy ilmi Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaisemasta raportista, jossa käsitellään ympäristömelusaastetta. Altistuneiden määrän arvioidaan kasvavan tulevina vuosina.
Uutiset Octet Stream Euroopan ympäristön tila 2020: suuntaa on muutettava heti, jotta voidaan vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin, pysäyttää ympäristön pilaantuminen ja varmistaa tuleva hyvinvointi — 04.12.2019
Eurooppa ei saavuta vuoden 2030 tavoitteitaan, ellei seuraavan kymmenen vuoden aikana puututa ripeästi luonnon monimuotoisuuden hälyttävän nopeaan vähenemiseen, ilmastonmuutoksen kasvaviin vaikutuksiin ja luonnonvarojen ylikulutukseen. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistussa uusimmassa Ympäristön tila -raportissa todetaan, että Euroopalla on ennennäkemättömän laajoja ja kiireellisiä ympäristöhaasteita. Raportin mukaan toivoa kuitenkin on, sillä kansalaiset tiedostavat, että siirtymä kestävään tulevaisuuteen on välttämätön. Myös teknologiset innovaatiot, lisääntyvät yhteisöjen aloitteet sekä EU:n tehostuneet toimet, kuten Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, luovat uskoa paremmasta.
Uutiset Troff document Yli 85 % Euroopan uimavesistä ovat laadultaan erinomaisia — 06.06.2019
EU ja Euroopan ympäristökeskus (EEA) laativat vuosittain raportin uimaveden laadusta. Tuoreimman raportin mukaan viime vuonna hieman yli 85 % arvioiduista eurooppalaisista uimarannoista täytti tiukimmat EU:n laatukriteerit ja ansaitsi arvosanan ”erinomainen”. Tänään julkaistut tulokset antavat hyvän kuvan siitä, mistä löydät Euroopan parhaat uimavedet tänä kesänä.
Uutiset Octet Stream Valokuvauskilpailu esittelee ruoan, energian ja liikkumisen kestävyyttä — 28.02.2019
Tapa, jolla tuotamme ja kulutamme ruokaa ja energiaa sekä kuljetamme ihmisiä ja tavaroita, vaikuttaa ympäristöömme, ilmastoomme ja terveyteemme. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uudessa valokuvauskilpailussa ”Sustainably Yours” kehotetaan eurooppalaisia lähettämään kuvia haasteista ja mahdollisuuksista ruoka-, energia- ja liikkuvuusvalintojen kestävyyden parantamisessa.
Uutiset Octet Stream EU:n jäsenvaltioiden on oltava kunnianhimoisempia saavuttaakseen uusiutuvaa energiaa koskevan yhteisen tavoitteen — 25.02.2019
Uusiutuvien energianlähteiden osuus Euroopan unionin (EU) energiankäytöstä on kaksinkertaistunut vuodesta 2005, mutta kasvu on hidastunut viime vuosina, mikä johtuu erityisesti energiankulutuksen kasvusta ja puutteellisesta edistymisestä kuljetusalalla. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uusi raportti osoittaa, että EU:n jäsenvaltioiden pitää tehostaa toimiaan saavuttaakseen vuoden 2020 uusiutuvaa energiaa koskevan tavoitteen.
Uutiset Octet Stream Lisää toimia tarvitaan Euroopan heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten suojelemiseksi ilmansaasteilta, melulta ja äärimmäisiltä lämpötiloilta — 04.02.2019
Jotta köyhiä, vanhuksia ja lapsia voitaisiin suojella paremmin ympäristöhaitoilta kuten ilmansaasteilta, melulta ja äärimmäisiltä lämpötiloilta, tarvitaan kohdennettuja toimia erityisesti Euroopan itäisillä ja eteläisillä alueilla. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman raportin mukaan nämä ympäristöhaitat rasittavat yhä suhteettomasti Euroopan heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten terveyttä, vaikka ympäristön laatu onkin Euroopassa yleisesti parantunut.
Uutiset Octet Stream Euroopan ilmassa edelleen liikaa epäpuhtauksia — 29.10.2018
Vaikka parannuksia on saatu hitaasti aikaan, ilmansaasteet ylittävät vieläkin Euroopan unionin ja Maailman terveysjärjestön (WHO) rajat ja ohjearvot Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) julkaisemien päivitettyjen tietojen mukaan. Ilmansaasteet ovat yhä vaaraksi ihmisten terveydelle ja ympäristölle.
Uutiset Hyviä uutisia lomailijoille: uimaveden laatu on erinomainen useimmilla Euroopan uimarannoista — 29.05.2018
Eri puolilla Eurooppaa vuonna 2017 seuratuista uimarannoista yli 85 prosenttia täytti tiukimmat ”erinomaisen” laatuluokan vaatimukset. Uimavedessä ei siis juurikaan ollut ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia epäpuhtauksia. Tuloksissa oli havaittavissa vain hienoista laskua edellisvuodesta, todetaan tänään julkaistussa vuotuisessa raportissa uimaveden laadusta. Tulokset antavat lomailijoille osviittaa uimaveden laadusta eri rantakohteissa tänä kesänä.
Uutiset Valokuvakilpailu: Lähetä parhaat vesikuvasi — 16.04.2018
Mitä tulee mieleesi, kun ajattelet vettä? Saisitko sen napattua valokuvaan? Euroopan ympäristökeskus (EYK) pyytää lähettämään luovimmat otoksesi WaterPIX-valokuvakilpailuun, jonka aiheena on vesi. Parhaat kuvat saavat rahapalkinnon.
Uutiset Videokilpailu: Jaa vihreät ratkaisusi — 01.12.2017
Miten menit kouluun tai töihin tänään? Autolla, pyörällä vai julkisella kulkuneuvolla? Teemme päivittäin päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa ympäristöön. Jotkin noista päätöksistä ovat tietoisia pyrkimyksiä elää puhtaammassa ja terveellisemmässä ympäristössä. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ja sen kumppaneiden järjestämässä videokilpailussa ”I LIVE GREEN” pyydetään kaikkia eurooppalaisia osoittamaan luovuutensa ja jakamaan oman vihreän tapansa elää ympäristön parantamiseksi. Parhaat videot saavat rahapalkinnon.
Uutiset Octet Stream Euroopan ilmanlaatuindeksi: ajantasaista tietoa ilmanlaadusta — 16.11.2017
Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) ja Euroopan komission tänään julkaisemasta uudesta Euroopan ilmanlaatuindeksistä saa selville ajantasaisen ilmanlaadun Euroopan kaupungeissa ja muilla alueilla. Indeksin lisäksi julkaistaan uusia maakohtaisia tiedotteitaa, joissa annetaan päivitettyä tietoa ilmanlaadusta EYK:n jäsenvaltioissa.
Uutiset object code Ilmanlaadun parantaminen Euroopan kaupungeissa tuo merkittäviä terveyshyötyjä — 06.10.2017
Useimmat Euroopan kaupungeissa asuvat ihmiset altistuvat huonolaatuiselle ilmalle. Euroopan ympäristökeskuksen (EYK:n) tänään julkaisemat uusimmat arviot osoittavat, että pienhiukkaset aiheuttavat edelleen vuosittain yli 400 000 eurooppalaisen ennenaikaisen kuoleman. Tieliikenne, maatalous, energiantuotanto, teollisuus ja kotitaloudet ovat suurimpia ilman epäpuhtauksien lähteitä Euroopassa.
Uutiset Octet Stream Uimaveden laatu erinomainen ennätysmäärässä Euroopan uimarantoja — 23.05.2017
Eri puolilla Eurooppaa vuonna 2016 seuratuista uimarannoista yli 85 prosenttia täytti tiukimmat ”erinomaisen” laatuluokan vaatimukset. Uimavedessä ei siis juurikaan ollut ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia epäpuhtauksia. Näin kertoo tänään julkaistu vuotuinen raportti uimaveden laadusta. Yli 96 prosenttia uimarannoista täytti Euroopan unionin sääntöjen mukaiset uimaveden laadun vähimmäisvaatimukset.
Uutiset Mitä luonto merkitsee sinulle? NATURE@work-valokuvakilpailu on käynnissä — 15.03.2017
Luonto tekee kovasti töitä suojellakseen ja ylläpitääkseen jokapäiväistä elämäämme, mikä on usein aliarvioitu tosiasia. Luonnolla on kuitenkin tärkeä tehtävä puhtaan ilman ja juomaveden, vaatetuksen, ruuan ja rakentamiseen käytettävien raaka-aineiden tarjoajana. Muu luonnosta saatava hyöty on vähemmän tunnettua, kuten sen ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus. Tuodakseen esiin luonnon osuutta jokapäiväisessä elämässämme Euroopan ympäristökeskus (EYK) järjestää NATURE@work-valokuvakilpailuun. Osallistu siihen kuvalla, josta ilmenee, mitä hyötyä luonnosta on sinulle.
Uutiset Octet Stream Ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän vakavia riskejä ekosysteemeille, ihmisten terveydelle ja taloudelle Euroopassa — 25.01.2017
Merenpinnan taso nousee ja äärimmäiset sääilmiöt, kuten entistä useammin toistuvat ja ankarammat lämpöaallot, tulvat, kuivat kaudet ja myrskyt, ovat ilmastonmuutoksen vuoksi Euroopan alueella yhä yleisempiä, todetaan tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen raportissa. Raportissa arvioidaan ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten uusimpia suuntauksia ja ennusteita koko Euroopassa. Siinä todetaan, että paremmat ja joustavammat sopeutumisstrategiat, -toimintalinjat ja -toimenpiteet ovat erittäin tärkeitä vaikutusten lieventämiseksi.
Press Release Troff document Neljänkymmenen vuoden investoinnit ovat parantaneet Euroopan uimavesien laatua — 20.05.2016
Euroopan unioni aloitti neljäkymmentä vuotta sitten ensimmäisen uimavesidirektiivin myötä toimet, joilla pyritään varmistamaan turvalliset ja terveelliset uimavedet. Tänään julkaistu vuotuinen uimavesiraportti vahvistaa lainsäädännön ja jätevesi-infrastruktuuriin ja muihin pilaantumisen vähentämistoimiin vuosien ajan tehtyjen investointien arvon. Raportista käy ilmi, että uimavesien laatu on parantunut jatkuvasti vuosien varrella. Vuonna 2015 EU:n alueella seuratuista uimavesistä 96 prosenttia täytti veden laatua koskevat vähimmäisvaatimukset.
Press Release Octet Stream Euroopan uimavedet edelleen korkealaatuisia — 13.05.2015
Euroopan unionin tarkkailluista uimapaikoista 95 prosenttia täytti veden laadulle asetetut vähimmäisvaatimukset vuonna 2014. Veden laatu oli erinomainen 83 prosentissa uimapaikoista, mikä on lähes yhden prosentin parannus vuoteen 2013 verrattuna.
Press Release Euroopan ympäristö vuonna 2015: hyvinvointi edellyttää rohkeampia toimia politiikan, tiedon, investointien ja innovoinnin saralla — 23.02.2015
Euroopan ympäristö- ja ilmastopolitiikasta on ollut huomattavaa hyötyä. Se on parantanut ympäristön ja elämän laatua sekä edistänyt samalla innovointia, työpaikkojen syntymistä ja kasvua. Tästä huolimatta Eurooppaan kohdistuu edelleen monia pysyviä ja kasvavia ympäristöhaasteita. Niiden ratkaiseminen edellyttää perustavanlaatuisia muutoksia tuotanto- ja kulutusjärjestelmiin, jotka ovat ympäristöongelmien perimmäinen syy.
Press Release Useimpien Euroopan uimarantojen vedenlaatu erinomainen — 23.05.2014
Vuonna 2013 Euroopan uimarantojen – merien, järvien ja jokien – vedenlaatu oli yleisesti korkea, ja niistä yli 95 prosenttia täytti vähimmäisvaatimukset. Tietojen mukaan merenrantapaikoissa laatu oli hieman parempi kuin sisävesissä.
Press Release Euroopan uimavesien laatu paranee edelleen — 21.05.2013
Euroopan unionin uimarannoista 94 prosentissa uimaveden laatu vastaa vähimmäisvaatimuksia, todetaan Euroopan ympäristökeskuksen eurooppalaisten uimavesien laatua koskevassa vuosiraportissa. Veden laatu on erinomainen 78 prosentissa ja edelliseen raporttiin verrattuna melkein 2 prosenttia enemmän täyttää vähimmäisvaatimukset.
Press Release Octet Stream Liikenteen saasteet edelleen terveydelle haitallista monissa osissa Eurooppaa — 26.11.2012
Liikenne aiheuttaa haitallisia ilmansaastepitoisuuksia Euroopassa ja neljänneksen EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Moniin tästä seuraaviin ympäristöongelmiin voidaan puuttua vauhdittamalla toimia EU:n uusien tavoitteiden saavuttamiseksi, todetaan Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) viimeisimmässä raportissa.
Press Release Troff document Ilmastonmuutos nähtävissä Euroopassa – kiireiset sopeutumistoimet tarpeen — 20.11.2012
Kaikki Euroopan alueet ovat alttiina ilmastonmuutokselle, joka vaikuttaa monella tavalla yhteiskuntaan ja ympäristöön. Euroopan ympäristökeskuksen tänään julkaiseman tuoreimman arvion mukaan vaikutukset lisääntyvät tulevaisuudessa ja vahingot voivat aiheuttaa suuria kustannuksia.
Press Release Monet eurooppalaiset altistuvat edelleen ilman epäpuhtauksille — 24.09.2012
Lähes kolmannes Euroopan kaupunkiväestöstä altistuu liialliselle määrälle ilmassa leijuvia hiukkasia (PM-hiukkaset). PM-hiukkaset ovat yksi suurimmista vaaroista ihmisten terveydelle, koska ne kulkeutuvat hengityselinten herkimpiin osiin. Vaikka EU onkin viime vuosikymmeninä onnistunut vähentämään happamoitumista aiheuttavia ilman epäpuhtauksia, ulkoilman PM-pitoisuudet ja alailmakehän otsoni ovat edelleen ongelma eri puolilla Eurooppaa, kuten Euroopan ympäristökeskuksen tänään julkaisemassa uudessa raportissa todetaan.
Press Release Octet Stream Vesi on puhdasta useimmissa Euroopan lomakohteissa — 22.05.2012
Olosuhteet ovat hyvät Euroopassa tänä kesänä rantalomaa suunnitteleville. Euroopan unionin uimavesistä 92,1 prosenttia on nyt uimavesidirektiivissä säädettyjen veden laatua koskevien vähimmäisvaatimusten mukaisia. Tähän joukkoon kuuluu myös Lontoon Serpentine-järvi, jossa järjestetään useita Lontoon olympialaisten uintikilpailuja, mukaan lukien avovesiuinti eli maratonuinti sekä triathlonin uintiosuus.
Press Release Euroopan liikennesektorin on oltava kunnianhimoinen saavuttaakseen tavoitteensa — 08.11.2011
Liikenteen aiheuttamat saastepäästöt vähenivät vuonna 2009. Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) viimeisimmän liikenteen päästöjä koskevan raportin mukaan vähentyminen saattaa kuitenkin olla vain taloudellisen taantuman väliaikainen seuraus. Liikenteen ja ympäristön raportointimekanismi (TERM) tutkii liikenteen ympäristövaikutuksia. Raportissa tarkastellaan ensimmäistä kertaa useita määrällisiä tavoitteita, joita Euroopan komissio ehdotti liikenteen etenemissuunnitelmassa 2011.
Press Release application/x-troff-me Euroopan laajuinen arviointi: "Mitä tiedämme vedestä ja vihreästä taloudesta?" — 07.09.2011
Tänään seitsemännessä "Euroopan ympäristö" -ministerikokouksessa ministerit keskustelevat veteen liittyvistä asioista ja talouden muuttamisesta vihreämmäksi. Ministerikokous pidetään 21.–23. syyskuuta 2011 Astanassa Kazakstanissa. Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkaisee kokouksen tueksi innovatiivisen raportin arviointien arvioinnista (Assessment of Assessments). Raportissa annetaan suosituksia siitä, miten ympäristötietoa ja -politiikkaa voidaan sovittaa paremmin yhteen.
Press Release EU:n uimavesien laatu pysynyt hyvänä — 15.06.2011
Uimavesien laatu heikkeni Euroopassa hieman vuosien 2009 ja 2010 välillä, mutta yleisesti ottaen niiden laatu oli edelleen hyvä. Vähimmäisvaatimukset täyttyvät nykyään yli yhdeksällä kymmenestä uimarannasta.
Press Release Ympäristö: Uudet kartat antavat selkeän kuvan hajakuormituslähteiden päästöistä ilmakehään — 25.05.2011
Euroopan laajuisen rekisterin tavoitteena on saada eurooppalaiset aktiivisesti mukaan ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Euroopan komissio ja Euroopan ympäristökeskus julkaisivat verkossa uusia karttoja, joiden avulla voidaan nyt ensimmäistä kertaa paikantaa ilmansaasteiden suurimmat hajapäästölähteet, kuten liikenne ja ilmailu. Kartat on laadittu läheisessä yhteistyössä tiedepalveluja tuottavan komission Yhteisen tutkimuskeskuksen kanssa. Uusia karttoja on yhteensä 32 ja niistä käy selville, missä tiettyjen epäpuhtauspäästöjen, kuten typen oksidien ja hiukkaspäästöjen päästölähteet sijaitsevat. Kartat täydentävät epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen E-EPTR-rekisterin tietoja yksittäisten teollisuuslaitosten päästöistä.
Press Release Ympäristö vai yritykset – EU:ssa voivat menestyä molemmat! — 18.11.2010
Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkaisi tänään neljännen Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä käsittelevän SOER2010-raporttinsa. Siinä arvioidaan kokonaisvaltaisesti Euroopassa tapahtuvien ympäristömuutosten kehitystä ja syitä ja tarkastellaan niiden ehkäisemiseksi toteutettuja toimenpiteitä. Raportin mukaan kokonaisvaltainen lähestymistapa Euroopan muuttamiseksi luonnonvaroja järkevästi käyttäväksi vihreäksi taloudeksi paitsi parantaa ympäristön terveyttä myös lisää vaurautta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Press Release Uimavesien laatu EU:ssa edelleen hyvä — 09.06.2010
Puhdas uimavesi on keskeinen tekijä matkailun kaltaisilla tärkeillä talouden aloilla sekä eläinten ja kasvien elinolojen kannalta. Euroopan komission ja Euroopan ympäristökeskuksen vuotuisen uimavesiraportin mukaan 96 % merenrantojen uimapaikoista ja 90 % jokien ja järvien uimarannoista täytti vähimmäisvaatimukset vuonna 2009. Raportissa kerrotaan myös, mistä saa yksityiskohtaista ja ajantasaista tietoa uimapaikoista.
Press Release Muuttuuko Euroopan liikenne vihreämmäksi? Osittain. — 19.04.2010
Vaikka ajoneuvoista tulee puhtaampia tekniikan kehittyessä, lisääntyvän henkilö- ja rahtiliikenteen yleistyvä matkustusetäisyyksien kasvu pienentää saavutettua tehokkuushyötyä. Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uusi raportti perustuu pitkäaikaisten trendien analysointiin. Siinä perätään selkeää visiota siitä, millaiseksi eurooppalaista liikennejärjestelmää olisi kehitettävä vuoteen 2050 mennessä ja millaiset olisivat yhtenäiset toimet tavoitteen saavuttamiseksi.
Press Release Luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja ihminen — 18.03.2010
EEA Ympäristösignaalit 2010: kertomuksia ihmisistä ja heidän ympäristöstään
Press Release Octet Stream Uimavesien laatu yhä parempi EU:ssa — 27.05.2009
Euroopan komissio ja Euroopan ympäristökeskus esittelivät tänään jokavuotisen uimavesiraporttinsa. Raportin mukaan suurin osa Euroopan unionin uimarannoista oli EU:n hygieniavaatimusten mukaisia vuonna 2008. Merenrantojen uimapaikoista noin 96 % ja jokien ja järvien uimarannoista 92 % täytti vähimmäisvaatimukset uintikaudella 2008. Euroopan uimarannoilla käy vuosittain miljoonia ihmisiä, jotka saavat raportista hyödyllistä tietoa uimavesien laadusta.
Press Release Euroopan on ohjattava liikennepolitiikkaa oikeaan suuntaan — 26.03.2009
Liikenteen osuus Euroopan kasvihuonekaasupäästöjen, huonon ilmanlaadun ja melun aiheuttajana on edelleen suhteettoman suuri, ja siinä käytetään vieläkin vähiten tehokkaita tapoja kuljettaa ihmisiä ja tavaroita.
Press Release Octet Stream Kuivuus ja veden liikakäyttö Euroopassa — 04.03.2009
Monilla ihmisten päivittäisillä toimilla sekä elintärkeillä tuotteilla ja palveluilla – golfin pelaamisesta kirjoihin, oliiviöljyyn ja rokotuksiin – on yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät olisi mahdollisia ilman vettä. Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uudessa raportissa todetaan, että vesivarojen käyttö on monissa Euroopan osissa kestämätöntä, ja annetaan suosituksia vesivarojen hallinnan uutta toimintamallia varten.
Uutiset Octet Stream Ryhdy puolustamaan luontoa sarjakuvan salaisena agenttina — 30.04.2008
Nyt lapsilla on mahdollisuus oppia, miten suojella luontoa jahtaamalla ympäristökonnia Euroopan ympäristökeskuksen uusilla verkkosivuilla ‘Ekoagentit’, joka on tarjolla 24 kielellä.
Press Release Octet Stream EU ei onnistu hillitsemään liikenteen päästöjä: tarvitaan käänteentekeviä parannuksia ja selviä tavoitteita — 19.02.2008
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tuoreen raportin mukaan EU:n on liikennesektorilla toteutettava tiukkoja toimia auttaakseen Eurooppaa saavuttamaan kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tavoitteensa.
Press Release Octet Stream Ministerien on tehtävä yhteistyötä kun tavoitteena on saavuttaa ympäristön terve tila koko Euroopan alueella — 28.09.2007
Tiedoissa ja täytäntöönpanossa olevat puutteet hankaloittavat ympäristöpolitiikan toteuttamista koko Euroopan alueella, todetaan tänään julkaistavassa Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uudessa raportissa.
Press Release EU:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät vuonna 2005 — 12.06.2007
Ilmastoa muuttavat kasvihuonekaasupäästöt vähenivät vuosina 2004-2005. Tämä ilmenee Kööpenhaminassa sijaitsevan Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) laatimasta Euroopan yhteisöjen vuotuisesta kartoitusraportista.
Press Release Octet Stream Liikenne — peränpitäjä Kioton tavoitteiden saavuttamisessa — 22.02.2007
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat edelleen keskeinen este EU:ta koskevien Kioton ilmastonmuutostavoitteiden saavuttamiselle. Este on kuitenkin mahdollista poistaa, mikä käy ilmi tänään Kööpenhaminassa julkistetusta Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tuoreesta raportista.
Press Release Kaupunkialueiden laajeneminen - Euroopan vähälle huomiolle jäänyt ympäristöhaaste — 22.11.2006
Toimivan kaupunkisuunnittelun ohjeistamisen tarve EU:n politiikassa
Press Release Uusi ilmansaastumista seuraava järjestelmä Internetissä — 18.07.2006
Euroopan ympäristökeskus (European Environment Agency, EEA) julkisti tänään Kööpenhaminassa uuden Internet-välineen nimeltään Ozone Web. Se tarjoaa käyttäjille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tarkkailla ja seurata alailmakehän otsoniarvoja Euroopan laajuisesti.
Press Release Euroopan rannikkoalueet lähellä kriittistä pistettä — 03.07.2006
Euroopan ainutlaatuista rannikkoympäristöä uhkaa yhä enemmän sen oma väestö. Tämä käy ilmi tänään Kööpenhaminassa julkistetusta Euroopan ympäristökeskuksen (EEA, European Environment Agency) tuoreesta raportista.
Press Release Ilmastonmuutos ykkösenä helteisen Euroopan ympäristöasioiden listalla — 29.11.2005
Päätöksentekijöiden, elinkeinoelämän ja yksittäisten ihmisten on nyt paneuduttava moniin ympäristöasioihin tai maksettava myöhemmin kova hinta
Press Release Maksuton ympäristöaiheinen tietokonepeli 26 kielellä — 25.08.2005
Tietokonepelien pelaajat kaikkialla Euroopassa voivat nyt pelata tietokonepeliä ja samaan aikaan saada uutta tietoa ympäristöstä. Euroopan ympäristökeskus Kööpenhaminassa on julkaissut Honoloko-nimisen tietokonepelin 26 kielellä. Peli on saatavissa Internetistä ja kaikki saavat pelata sitä vapaasti.
Press Release EYK julkistaa ensimmäisen digitaalisen kartan Euroopan muuttuvasta maanpeitteestä — 17.11.2004
Tänään esiteltiin ensimmäinen digitaalinen kartta niistä monista muutoksista, jotka ovat tapahtuneet Euroopan maanpeitteessä vuoden 1990 jälkeen. Sen ansiosta päättäjät voivat nähdä, miten heidän päätöksensä esimerkiksi maatalouden ja liikenteen alalla vaikuttavat alueen rajallisiin maavaroihin ja ympäristöön laajemminkin.
Press Release Kestämätön kehitys taloudessa uhkaa ympäristöasioiden kehitystä Euroopassa — 12.05.2003
Ympäristön tila on parantunut monessa suhteessa kauttaaltaan Euroopassa viimeisen vuosikymmenen aikana. Suuri osa kehityksestä kuitenkin jää todennäköisesti talouskasvun jalkoihin, koska hallituksilla on vielä paljon tekemistä sen eteen, että vähennetään taloudellisen kehityksen vaikutusta sen aiheuttamaan ympäristön kuormitukseen.
Press Release Signals 2002 — 23.05.2002
Press Release Euroopan ympäristökeskus kiteyttää johtopäätökset, jotka olisi otettava opiksi kokemuksista varovaisuusperiaatteen käytöstä päätöksenteossa — 10.01.2002
Päätöksentekijöitä varten on Euroopan ympäristökeskuksen tekemän uraa-uurtavan analyysin pohjalta koottu kaksitoista keskeistä opetusta, jotka käsittelevät tapauksia otsonikerroksen tuhoutumista edistävistä CFC-kemikaaleista "hullun lehmän" taudin epidemiaan. Esitellyissä tapauksissa on julkisen päätöksenteon taustana joskus ollut tieteellinen epävarmuus tai yllättävä kehitys ja joidenkin tapausten kohdalla ei välitetty siitä, että ihmisille ja ympäristölle kohdistuvista vaaroista oli selvä näyttö.
Press Release Viimeisimmät ympäristösignaalit ovat haaste poliittiselle päätöksenteolle — 29.05.2001
Poliittisessa päätöksenteossa on vaikutettava tehokkaammin kasvavaan tuotannon ja kulutuksen määrään sekä kulutus- ja tuotantomallien kehitykseen, jotta Euroopassa saavutettaisiin sen ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevat tavoitteet.

Permalinks

tallenna toimenpiteet