seuraava
edellinen
kohdat

Press Release

Muuttuuko Euroopan liikenne vihreämmäksi? Osittain.

Vaihda kieli
Press Release Julkaistu 19.04.2010 Viimeksi muokattu 03.06.2016
Topics:
Vaikka ajoneuvoista tulee puhtaampia tekniikan kehittyessä, lisääntyvän henkilö- ja rahtiliikenteen yleistyvä matkustusetäisyyksien kasvu pienentää saavutettua tehokkuushyötyä. Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uusi raportti perustuu pitkäaikaisten trendien analysointiin. Siinä perätään selkeää visiota siitä, millaiseksi eurooppalaista liikennejärjestelmää olisi kehitettävä vuoteen 2050 mennessä ja millaiset olisivat yhtenäiset toimet tavoitteen saavuttamiseksi.

EEA esittää TERM -raportissa yleiskatsauksen liikenteen vaikutuksesta ympäristöön. Ensimmäinen TERM –raportti ilmestyi 10 vuotta sitten. Katsaus perustuu politiikan kannalta olennaisten 40 indikaattorin analyysiin. Kaudelta 1997–2007 raportoidut tulokset ovat ristiriitaisia: ilmansaasteet ovat vähentyneet hieman, mutta liikenteen aiheuttamien kasvihuonepäästöjen määrä kasvaa edelleen erittäin huolestuttavasti.

"Olemme viimeisen vuosikymmenen aikana keskittyneet parantamaan liikkuvuutta ja samalla katkaisemaan liikenteen päästöjen ja talouskasvun välisen yhteyden. Nykyään voidaan havaita, että mittavat investoinnit liikenteen infrastruktuuriin mahdollistavat päivittäisten matkustusetäisyyksien pidentymisen, mutta eivät ole lyhentäneet altistumisaikaa melulle, ruuhkille ja ilmansaasteille", sanoi Euroopan ympäristökeskuksen johtaja, professori Jacqueline McGlade. "Tulevaisuudessa meidän on keskityttävä liikennemuotojen lisäksi siihen, miksi ihmiset haluavat matkustaa, sillä liikkuvuutta ja elämänlaatua ei voida erottaa toisistaan."

Liikenne, mukaan lukien kansainvälinen lentoliikenne ja meriliikenne, aiheuttaa noin neljänneksen EU:n kaikista kasvihuonepäästöistä. Joistakin muista sektoreista poiketen liikenteen ympäristövaikutuksella on edelleen selvä yhteys talouskasvuun.

Trendit ja tulokset

  • Rahtiliikenteen kasvu on yleensä hieman yleistä talouskasvua nopeampaa. EU:n 27 jäsenvaltiossa kasvoivat vuosina 1997–2007 eniten maantierahtiliikenne (43 %) ja lentorahtiliikenne (35 %). Rautatie- ja sisävesiliikenteen osuus koko rahtiliikenteestä laski samana ajanjaksona.
  • Talouskasvun hidastuminen on vähentänyt liikenteen määrää, mutta liikenteen kasvun odotetaan jatkuvan heti kun talous alkaa elpyä.
  • Henkilöliikenteen määrän kasvu jatkui, mutta talouskasvua hitaammin. EU:n sisäinen lentoliikenne oli edelleen nopeimmin kasvava osa-alue. Kasvu oli 48 prosenttia vuosina 1997–2007. Henkilöautot olivat edelleen johtava liikennemuoto 72 prosentin osuudella 27 EU-jäsenvaltion kaikista henkilökilometreistä.
  • EEA:n jäsenvaltioissa liikenteen (lukuun ottamatta kansainvälistä lento- ja meriliikennettä) aiheuttamat kasvihuonepäästöt kasvoivat 28 prosenttia vuosina 1990–2007, ja niiden osuus kokonaispäästöistä on nykyään noin 19 prosenttia.
  • Ilmansaastepäästöjen äskettäisestä vähenemisestä huolimatta maantieliikenne oli suurin typpioksidipäästöjen aiheuttaja ja toiseksi suurin hiukkaspäästöjen aiheuttaja vuonna 2007.
  • EEA:n 32 jäsenvaltiosta ainoastaan Ruotsi ja Saksa ovat tasolla, joka mahdollistaa biopolttoaineiden käytölle vuonna 2010 asetettujen ohjeellisten tavoitteiden saavuttamisen.
  • Maantieliikenne aiheuttaa ylivoimaisesti eniten altistusta liikennemelulle. Haitalliselle melutasolle etenkin yöaikaan altistuvien määrän odotetaan kasvavan, ellei tehokkaita melupoliitikoita kehitetä ja toteuteta täysimittaisesti.

Lisätietoja toimittajille

Raportin taustaa

Raportti "Towards a resource-efficient transport system" on EEA:n liikenne- ja ympäristöraportoinnin järjestelmän (TERM) vuotuinen julkaisu. TERM seuraa liikenne- ja ympäristöstrategioiden yhdistämiseen tähtäävien pyrkimysten edistymistä ja tehokkuutta.

TERM -raportteja on julkaistu vuodesta 2000 lähtien. Niissä esitetään tärkeitä havaintoja, jotka voivat auttaa kehittämään EU:n politiikkaa. Raportin tarkoituksena on kattaa kaikki EEA:n jäsenvaltiot.

Tietoa Euroopan ympäristökeskuksesta (EEA)

EEA sijaitsee Kööpenhaminassa. Sen tavoitteena on auttaa saamaan aikaan merkittäviä, mitattavissa olevia parannuksia Euroopan ympäristössä tuottamalla ajankohtaista, kohdennettua, asianmukaista ja luotettavaa tietoa päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle.

EEA:n jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekin tasavalta, Turkki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Yhteystiedot

Tiedotusvälineiden kyselyihin vastaavat:

 

Gülçin Karadeniz Tiedotusvastaava

Puhelin: +45 3336 7172
Matkapuhelin: +45 2368 3653 

gulcin.karadeniz@eea.europa.eu

 

Iben Stanhardt Tiedotusvastaava

Puhelin: +45 3336 7168
Matkapuhelin: +45 2336 1381

Iben.stanhardt@eea.europa.eu

Permalinks

Topics

Topics:
tallenna toimenpiteet