Sijainti: Pääsivu Lehdistöpalvelu Tiedotteet
Omat työkalut

Tiedotteet

Change language
Press Release Vesi on puhdasta useimmissa Euroopan lomakohteissa — 23.05.2012
Olosuhteet ovat hyvät Euroopassa tänä kesänä rantalomaa suunnitteleville. Euroopan unionin uimavesistä 92,1 prosenttia on nyt uimavesidirektiivissä säädettyjen veden laatua koskevien vähimmäisvaatimusten mukaisia. Tähän joukkoon kuuluu myös Lontoon Serpentine-järvi, jossa järjestetään useita Lontoon olympialaisten uintikilpailuja, mukaan lukien avovesiuinti eli maratonuinti sekä triathlonin uintiosuus.
Press Release Euroopan liikennesektorin on oltava kunnianhimoinen saavuttaakseen tavoitteensa — 10.11.2011
Liikenteen aiheuttamat saastepäästöt vähenivät vuonna 2009. Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) viimeisimmän liikenteen päästöjä koskevan raportin mukaan vähentyminen saattaa kuitenkin olla vain taloudellisen taantuman väliaikainen seuraus. Liikenteen ja ympäristön raportointimekanismi (TERM) tutkii liikenteen ympäristövaikutuksia. Raportissa tarkastellaan ensimmäistä kertaa useita määrällisiä tavoitteita, joita Euroopan komissio ehdotti liikenteen etenemissuunnitelmassa 2011.
Press Release Euroopan laajuinen arviointi: "Mitä tiedämme vedestä ja vihreästä taloudesta?" — 21.09.2011
Tänään seitsemännessä "Euroopan ympäristö" -ministerikokouksessa ministerit keskustelevat veteen liittyvistä asioista ja talouden muuttamisesta vihreämmäksi. Ministerikokous pidetään 21.–23. syyskuuta 2011 Astanassa Kazakstanissa. Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkaisee kokouksen tueksi innovatiivisen raportin arviointien arvioinnista (Assessment of Assessments). Raportissa annetaan suosituksia siitä, miten ympäristötietoa ja -politiikkaa voidaan sovittaa paremmin yhteen.
Press Release EU:n uimavesien laatu pysynyt hyvänä — 16.06.2011
Uimavesien laatu heikkeni Euroopassa hieman vuosien 2009 ja 2010 välillä, mutta yleisesti ottaen niiden laatu oli edelleen hyvä. Vähimmäisvaatimukset täyttyvät nykyään yli yhdeksällä kymmenestä uimarannasta.
Press Release Ympäristö: Uudet kartat antavat selkeän kuvan hajakuormituslähteiden päästöistä ilmakehään — 26.05.2011
Euroopan laajuisen rekisterin tavoitteena on saada eurooppalaiset aktiivisesti mukaan ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Euroopan komissio ja Euroopan ympäristökeskus julkaisivat verkossa uusia karttoja, joiden avulla voidaan nyt ensimmäistä kertaa paikantaa ilmansaasteiden suurimmat hajapäästölähteet, kuten liikenne ja ilmailu. Kartat on laadittu läheisessä yhteistyössä tiedepalveluja tuottavan komission Yhteisen tutkimuskeskuksen kanssa. Uusia karttoja on yhteensä 32 ja niistä käy selville, missä tiettyjen epäpuhtauspäästöjen, kuten typen oksidien ja hiukkaspäästöjen päästölähteet sijaitsevat. Kartat täydentävät epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen E-EPTR-rekisterin tietoja yksittäisten teollisuuslaitosten päästöistä.
Press Release Ympäristö vai yritykset – EU:ssa voivat menestyä molemmat! — 30.11.2010
Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkaisi tänään neljännen Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä käsittelevän SOER2010-raporttinsa. Siinä arvioidaan kokonaisvaltaisesti Euroopassa tapahtuvien ympäristömuutosten kehitystä ja syitä ja tarkastellaan niiden ehkäisemiseksi toteutettuja toimenpiteitä. Raportin mukaan kokonaisvaltainen lähestymistapa Euroopan muuttamiseksi luonnonvaroja järkevästi käyttäväksi vihreäksi taloudeksi paitsi parantaa ympäristön terveyttä myös lisää vaurautta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Press Release Uimavesien laatu EU:ssa edelleen hyvä — 10.06.2010
Puhdas uimavesi on keskeinen tekijä matkailun kaltaisilla tärkeillä talouden aloilla sekä eläinten ja kasvien elinolojen kannalta. Euroopan komission ja Euroopan ympäristökeskuksen vuotuisen uimavesiraportin mukaan 96 % merenrantojen uimapaikoista ja 90 % jokien ja järvien uimarannoista täytti vähimmäisvaatimukset vuonna 2009. Raportissa kerrotaan myös, mistä saa yksityiskohtaista ja ajantasaista tietoa uimapaikoista.
Press Release Muuttuuko Euroopan liikenne vihreämmäksi? Osittain. — 27.04.2010
Vaikka ajoneuvoista tulee puhtaampia tekniikan kehittyessä, lisääntyvän henkilö- ja rahtiliikenteen yleistyvä matkustusetäisyyksien kasvu pienentää saavutettua tehokkuushyötyä. Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uusi raportti perustuu pitkäaikaisten trendien analysointiin. Siinä perätään selkeää visiota siitä, millaiseksi eurooppalaista liikennejärjestelmää olisi kehitettävä vuoteen 2050 mennessä ja millaiset olisivat yhtenäiset toimet tavoitteen saavuttamiseksi.
Press Release Luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja ihminen — 24.03.2010
EEA Ympäristösignaalit 2010: kertomuksia ihmisistä ja heidän ympäristöstään
Press Release Uimavesien laatu yhä parempi EU:ssa — 11.06.2009
Euroopan komissio ja Euroopan ympäristökeskus esittelivät tänään jokavuotisen uimavesiraporttinsa. Raportin mukaan suurin osa Euroopan unionin uimarannoista oli EU:n hygieniavaatimusten mukaisia vuonna 2008. Merenrantojen uimapaikoista noin 96 % ja jokien ja järvien uimarannoista 92 % täytti vähimmäisvaatimukset uintikaudella 2008. Euroopan uimarannoilla käy vuosittain miljoonia ihmisiä, jotka saavat raportista hyödyllistä tietoa uimavesien laadusta.
Press Release Euroopan on ohjattava liikennepolitiikkaa oikeaan suuntaan — 31.03.2009
Liikenteen osuus Euroopan kasvihuonekaasupäästöjen, huonon ilmanlaadun ja melun aiheuttajana on edelleen suhteettoman suuri, ja siinä käytetään vieläkin vähiten tehokkaita tapoja kuljettaa ihmisiä ja tavaroita.
Press Release Kuivuus ja veden liikakäyttö Euroopassa — 17.03.2009
Monilla ihmisten päivittäisillä toimilla sekä elintärkeillä tuotteilla ja palveluilla – golfin pelaamisesta kirjoihin, oliiviöljyyn ja rokotuksiin – on yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät olisi mahdollisia ilman vettä. Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uudessa raportissa todetaan, että vesivarojen käyttö on monissa Euroopan osissa kestämätöntä, ja annetaan suosituksia vesivarojen hallinnan uutta toimintamallia varten.
Press Release EU ei onnistu hillitsemään liikenteen päästöjä: tarvitaan käänteentekeviä parannuksia ja selviä tavoitteita — 03.03.2008
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tuoreen raportin mukaan EU:n on liikennesektorilla toteutettava tiukkoja toimia auttaakseen Eurooppaa saavuttamaan kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tavoitteensa.
Press Release Ministerien on tehtävä yhteistyötä kun tavoitteena on saavuttaa ympäristön terve tila koko Euroopan alueella — 10.10.2007
Tiedoissa ja täytäntöönpanossa olevat puutteet hankaloittavat ympäristöpolitiikan toteuttamista koko Euroopan alueella, todetaan tänään julkaistavassa Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency, EEA) uudessa raportissa.
Press Release EU:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät vuonna 2005 — 15.06.2007
Ilmastoa muuttavat kasvihuonekaasupäästöt vähenivät vuosina 2004-2005. Tämä ilmenee Kööpenhaminassa sijaitsevan Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) laatimasta Euroopan yhteisöjen vuotuisesta kartoitusraportista.
Press Release Liikenne — peränpitäjä Kioton tavoitteiden saavuttamisessa — 26.02.2007
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat edelleen keskeinen este EU:ta koskevien Kioton ilmastonmuutostavoitteiden saavuttamiselle. Este on kuitenkin mahdollista poistaa, mikä käy ilmi tänään Kööpenhaminassa julkistetusta Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tuoreesta raportista.
Press Release Kaupunkialueiden laajeneminen - Euroopan vähälle huomiolle jäänyt ympäristöhaaste — 24.11.2006
Toimivan kaupunkisuunnittelun ohjeistamisen tarve EU:n politiikassa
Press Release Uusi ilmansaastumista seuraava järjestelmä Internetissä — 18.07.2006
Euroopan ympäristökeskus (European Environment Agency, EEA) julkisti tänään Kööpenhaminassa uuden Internet-välineen nimeltään Ozone Web. Se tarjoaa käyttäjille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tarkkailla ja seurata alailmakehän otsoniarvoja Euroopan laajuisesti.
Press Release Euroopan rannikkoalueet lähellä kriittistä pistettä — 03.07.2006
Euroopan ainutlaatuista rannikkoympäristöä uhkaa yhä enemmän sen oma väestö. Tämä käy ilmi tänään Kööpenhaminassa julkistetusta Euroopan ympäristökeskuksen (EEA, European Environment Agency) tuoreesta raportista.
Press Release Ilmastonmuutos ykkösenä helteisen Euroopan ympäristöasioiden listalla — 29.11.2005
Päätöksentekijöiden, elinkeinoelämän ja yksittäisten ihmisten on nyt paneuduttava moniin ympäristöasioihin tai maksettava myöhemmin kova hinta

Alikokoelmat:

bg
cs
da
de
ei
el
es
et
fi
fr
hu
lt
lv
nl
on
pl
pt
ro
se
sk
sl
sv
tr
tv
Tehdyt toimenpiteet
Comments on translations
Please help us increase the quality of the translations.
Sign up now!
Get notifications on new reports and products. Currently we have 33701 subscribers. Frequency: 3-4 emails / month.
Notifications archive
Follow us
 
 
 
 
 

This page was translated by the Translation Centre for the Bodies of the European Union (CdT)

European Environment Agency (EEA)
Kongens Nytorv 6, 1050, Copenhagen K, Denmark.
Phone: +45 3336 7100