seuraava
edellinen
kohdat

Press Release

EU ei onnistu hillitsemään liikenteen päästöjä: tarvitaan käänteentekeviä parannuksia ja selviä tavoitteita

Vaihda kieli
Press Release Julkaistu 19.02.2008 Viimeksi muokattu 03.06.2016
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tuoreen raportin mukaan EU:n on liikennesektorilla toteutettava tiukkoja toimia auttaakseen Eurooppaa saavuttamaan kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tavoitteensa.

Matkustajamäärien noustessa tasaisesti ja rahtiliikenteen kasvaessa taloutta nopeammin tavaroiden liikkuvuus on entistä tehottomampaa teknisestä edistyksestä huolimatta. Climate for a transport change (Liikennesektorin muutokselle suotuisa ilmapiiri) ‑tutkimuksessa poliittisia päättäjiä vaaditaan asettamaan tälle sektorille haastavia mutta realistisia tavoitteita, samalla kun liikenteen kysyntää tarkastellaan 'vakavasti ja tasapuolisesti'.

”Olen vakuuttunut siitä, että voimme rajoittaa liikennesektorin päästöjen kiihtyvää kasvua”, toteaa professori Jacqueline McGlade, Euroopan ympäristökeskuksen EEA:n johtaja. ”Liikenteen rajoittamattomalla kasvulla on liikaa sivuvaikutuksia, jotka huolestuttavat kaikkia meitä, kuten melu ja ilmansaasteet. Liikenne vahingoittaa myös vakavasti Euroopan biologista monimuotoisuutta.”

”EU:n liikennepolitiikassa on puututtava tähän päästöjen kasvamiseen”, sanoo professori McGlade. ”Jos liikenne ja etenkin tieliikenne olisivat seuranneet muiden talouden sektorien kehityslinjoja, olisimme voineet osoittaa olevamme kansainvälisesti johtavassa asemassa saavuttamalla Kioton pöytäkirjan mukaiset kasvihuonekaasupäästötavoitteet useita vuosia sitten.”

Euroopan parlamentin ilmastonmuutosvaliokunnalle tänään Brysselissä esitelty raportti ei vain esittele liikennesektorin päästötietoja vaan menee pitemmälle ja kehottaa integroimaan maankäytön ja liikenteen kaupunkisuunnitteluun. 15 jäsenvaltion EU:ssa kaupungit vastaavat noin 80 prosentista ruuhkien aiheuttamista kustannuksista, kuten menetetystä työajasta.

”Liikennesektori on päässyt liian helpolla aivan liian pitkään, kun on kyse ilmaston lämpenemisestä ja hiilipäästöistä. Hallitusten ja kansalaisten on uudistettava perinpohjaisesti suhtautumistaan liikennepolitiikkaan — jollei muuten, niin ainakin halusta suojella omaa terveyttään. Emme voi enää jatkaa tehottomampien liikennemuotojen suosimista,” toteaa professori McGlade.

Tästä EU:n laajuisesta tutkimuksesta käy ilmi, että autojen valmistajien vapaaehtoiset sitoumukset parantaa ajoneuvojen tehokkuutta eivät ole olleet riittävän hyödyllisiä. Lisäksi yksityisajoneuvojen matkustajamäärät ajoneuvoa kohden ovat laskeneet vaiheittain. Noin 12 prosenttia kaikista EU:n hiilidioksidipäästöistä on peräisin henkilöautojen polttoaineista.

Kansainvälistä lento- ja meriliikennettä ei ole sisällytetty Kioton pöytäkirjan sitoumuksiin. Osasyynä on se, että päästöjä on vaikea kohdentaa mihinkään tiettyyn maahan.

Raportin taustaa

Climate for a transport change ‑raportti on EEA:n liikenteen ja ympäristön raportointimekanismin (TERM, Transport and Environment Reporting Mechanism) vuotuinen julkaisu, jossa seurataan liikenne- ja ympäristöstrategioiden integroimispyrkimysten edistymistä ja tehokkuutta.

Raportin tavoitteena on kattaa kaikki EEA:n jäsenmaat.

EU-27: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja, Yhdistynyt kuningaskunta.

EEA:n jäsenmaat: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Unkari, Viro, ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Euroopan ympäristökeskus (EEA)

EEA sijaitsee Kööpenhaminassa. Ympäristökeskuksen tavoitteena on saada aikaan merkittäviä ja mitattavissa olevia parannuksia Euroopan ympäristön tilaan tuottamalla ajankohtaista, kohdennettua, asianmukaista ja luotettavaa tietoa poliittisille päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle.

Yhteystiedot

Lehdistön yhteydenotot

Òscar Romero Sanchez
Tiedottaja

Puhelin: +45 33 36 72 07
Matkapuhelin: +45 23 68 36 71
Oscar.Romero@eea.europa.eu

Marion Hannerup
Viestintäpäällikkö

Puhelin: +45 33 36 71 60
Matkapuhelin: +45 51 33 22 43

 

Permalinks

tallenna toimenpiteet