seuraava
edellinen
kohdat

Article

Kuin kala kuivalla maalla - Merien hoitoa muuttuvassa ilmastossa

Vaihda kieli
Article Julkaistu 23.03.2009 Viimeksi muokattu 11.05.2021
Kalastajan kertomus: Lokakuun 6. päivän yönä 1986 Kööpenhaminan pohjoispuolella sijaitsevasta Gillelejen pikkukaupungista lähteneet hummerinkalastajat havaitsivat, että heidän verkkonsa olivat täynnä keisarihummereita. Suuri osa niistä oli kuollut tai teki kuolemaa. Noin puolet oli oudon värisiä.

Jos Itämeren turskakanta saisi kasvaa rauhassa kahden vuoden ajan, se palautuisi ennalleen

Henrik Sparholt, Kansainvälisen merentutkimusneuvoston neuvontaohjelman neuvoja


Kun kuolleiden hummerien lisäksi vedessä havaittiin liuennutta happea, Tanskan kansallisen ympäristötutkimuslaitoksen tutkijat ymmärsivät, että epätavallisen suuri alue eteläisen Kattegatin pohjassa oli hapetonta. Kalastajien outojen havaintojen syynä oli anoksia eli merenpohjan hapettomuus kyseisenä yönä. Tiedemiesten mukaan hummerit olivat tukehtumaisillaan.

Nyt, 22 vuotta myöhemmin, hapettomia eli kuolleita alueita on suuressa osassa Itämerta.

Bornholmin kalastuksen romahdus

Itämeren suulla, suurin piirtein Ruotsin, Saksan ja Puolan välissä sijaitseva luonnonkaunis Bornholmin saari on tunnettu savusilleistään. Kalaiset vedet ja suuret saaliit olivat vuosisatoja paikallistalouden kulmakivi.

1970-luvulla puolet kalastajien tuloista perustui turskaan. 1980-luvun lopussa turskanpyynnin rahallinen osuus oli kasvanut 80 prosenttiin. Moni kalastaja kuvitteli tulevaisuuden yhtä ruusuiseksi ja panosti uusiin kalastusaluksiin. 1990-luvulle tultaessa saaliit kääntyivätkin jyrkkään laskuun. Saaliit eivät ole vieläkään palanneet ennalleen. Romahdus oli kova taloudellinen isku paikalliselle yhteisölle.

Itämeren turskakannan romahduksen laajamittaisuus ja nopeus pakotti selvittämään, mikä oli aiheuttanut saaliiden kasvun ja sitä seuranneen romahtamisen. Aluetta käytetään kansainvälisenä esimerkkinä, josta muut seudut ovat ottaneet oppia. Itämeren saaren tarina ei ole yksioikoinen – monimutkainen tilanne kuvaa hyvin merien suojelusta päättävien poliitikkojen vastassa olevaa haastetta.

Tietojen kalastusta

Bornholmin kalastajat ovat muualla Euroopassa asuvien ammattitovereidensa tavoin lain mukaan velvollisia noudattamaan yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa päätettyjä tiukkoja rajoituksia. Ne määrittävät, paljonko milläkin alueella saadaan pyytää mitäkin kalalajia.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) antaa tieteellistä neuvontaa biologisesti turvallisista määristä. Kalataloutta koskevien kyselyjen tiedot, kalalajien pyyntitilastot ja valtamerien olosuhteiden ympäristöseuranta antavat korvaamattoman arvokasta tietoa taloudellisesti merkittävimpien kalalajien terveydentilan arvioimiseksi. Erityisen tärkeää on, paljonko minkäkin ikäisiä kaloja kullakin alueella on. Mitä enemmän yhden vuoden nuorista kaloista jää henkiin, sitä suuremmiksi saaliit kehittyvät 2–5 vuoden kuluttua, kun kalat ovat kasvaneet sukukypsiksi. Mitä enemmän sukukypsiä kaloja on, sitä enemmän ne laskevat mätiä.

Tieteellisten lausuntojen perusteella EU:n jäsenvaltiot tekevät päätökset suurimmista sallituista saaliista (TAC). Usein päätökset perustuvat ensisijaisesti muihin tekijöihin kuin kalakantojen suojeluun. Vuonna 2006 noin 45 prosenttia arvioiduista Euroopan merien kalavaroista alitti biologisesti turvalliseksi katsotut rajat. Näistä kalastusmääristä on sovittu jäsenmaiden ministerien kesken.

Kalat hengittävät veteen liuennutta happea

Maatalouden keinolannoitteiden käytön lisäännyttyä ja kaupungistumisen kiihdyttyä 1960-luvulla Itämereen päätyy huomattavasti enemmän ravinteita – siis saasteita. Tämä on lisännyt kasviplanktonin kasvua ja kalojen määrää: kasviplanktonin lisääntyessä kaloilla on enemmän ruokaa. Tästä on seurannut myös yhä vakavampia ongelmia syvänteiden hapettomuuden takia.

Kun merenpohjan lähellä olevasta vedestä loppuu happi, merenpohjasta liukenee veteen rikkivetyä. Rikkivety on myrkyllistä useimmille eliöille, ja todennäköisesti juuri rikkivety ja hapenpuute yhdessä tappoivat Kattegatin kuningashummerit jo vuonna 1986.

Itämeren hapettomat alueet ovat nykyisellään niin suuria, että ne ovat supistaneet mahdollisia kutualueita keskisen Itämeren itäpuolisilla alueilla. Tämä heikentää turskan kudun onnistumismahdollisuuksia.

Miksi 1980-luvun alku oli erittäin otollista turskanpyyntiaikaa?

Turskan mädin ja poikasten hyvä selviytyminen vuosina 1978–1983 selittyy neljällä tekijällä. Suurin syy on kalastuspaineen hellittäminen 1970-luvun lopulla. Toiseksi sääolosuhteet toivat Itämereen tuolloin suolaista vettä Pohjanmereltä. Itämeri oli näet makeavetinen järvi siihen saakka, kun merenpinta nousi noin 8 000 vuotta sitten ja mahdollisti Pohjanmeren virtaamisen järveen. Itämereen tulevat suolaisen veden "pulssit" ovat edelleen tärkeitä veden suolaisuuden ja happipitoisuuden ylläpitäjinä.

Suolaisen veden pulssit lisäsivät happipitoisuutta kutusyvänteissä ja paransivat sitä kautta mädin kuoriutumista ja kasvattivat nuorten kalojen määrää. Kolmanneksi Itämeressä esiintyi runsaasti hankajalkaisiin kuuluvaa pseudocalanus acuspesta, joka on tärkeä turskan ravintoeläin, minkä lisäksi petoja, kuten kilohailia ja hylkeitä, esiintyi tuolloin vähän. Kilohaili syö turskan mätiä ja hylkeet turskaa.

Mutta mikä meni vikaan?

Veden virtaus Pohjanmereltä on vähentynyt 1980-luvun puolenvälin jälkeen. Se on heikentänyt kudun onnistumista ja vähentänyt nuorten kalojen määrää. Suolapitoisuuden lasku on vähentänyt myös hankajalkaisia, jotka ovat turskan toukkien pääravintoa. Vaikka biologisesti turvallisen kalastuksen määrää supistettiin tilannetta seuranneina vuosina, poliittisesti sovittavat TAC-kiintiöt ovat yleensä ylittäneet tämän taso ( kuva 1).

Laiton kalastus kasvattaa ongelmaa. Tällä Itämeren alueella pyydetään lisäksi laittomia saaliita arviolta 30 prosenttia kiintiöistä. Vuoden 2007 kesällä Puolan kalastuslaivaston laittoman saaliin määrä oli niin suuri, että Euroopan komissio määräsi Puolan kalastuksen keskeytettäväksi vuoden 2007 jälkipuoliskolla.

Kuva 1 / Tieteellisesti suositeltavat pyyntimäärät (ICES:n lausuntojen perusteella), sovitut suurimmat sallitut saaliit (TAC) ja todelliset saaliit Bornholmia ympäröivillä kalastusalueilla vuosina 1989–2007. Lähde: EEA, 2008.

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos vaikuttaa sekä Itämeren lämpötilaan että suolataseeseen. Lämpötilan nousu syvänteissä lisää aineenvaihduntaan tarvittavan hapen tarvetta ja vähentää hapen liukenevuutta veteen. Tämä puolestaan aiheuttaa hapettomien alueiden laajenemisen. Itämeren suolapitoisuus on vähentynyt jatkuvasti 1980-luvun puolivälistä alkaen, kun sademäärä on kasvanut ja veden virtaus Pohjanmerestä Itämereen on vähentynyt.

Ilmasto vaikuttaa kumpaankin seikkaan. Pieni suolaisuuden lasku järkyttää jo tasapainoa ja muuttaa Itämeren elinympäristön koostumusta. Kolmesta tärkeimmästä kalastettavasta lajista eli turskasta, sillistä ja kilohailista juuri turska on erityisen herkkä suolan vähenemiselle, koska suolaisuus vaikuttaa niin turskan lisääntymiskykyyn kuin sen toukkien suosiman ravinnon saatavuuteenkin.

Ilmastonmuutos heikentää Itämerta ja sen kykyä elättää pyyntikelpoista turskakantaa. Merien hoidon on otettava nämä muutokset huomioon, jos kannat halutaan pitää kaupallisesti merkittävinä
Professori Brian MacKenzie, DTU-Aqua, Tanskan teknillinen yliopisto

Itämeren meri-ilmastoa koskevat ennusteet lupaavat sademäärien kasvavan edelleen ja veden virtauksen Pohjanmereltä vähenevän. Tämä tarkoittaa, että turskan ja muiden merikalojen kannat hupenevat vielä nykyisestä, jollei kalastuspainetta kevennetä.

Kuva 2 / Arvio niukkahappisten (happipitoisuus alle 2 ml/l) ja hapettomien alueiden laajuudesta syksyllä 2007 (hapettomien alueiden happipitoisuus on 0, ja niillä esiintyy usein rikkivetyä, joka tuottaa hapen kanssa reagoidessaan sulfaattia ja reaktion tapahtuessa veden happipitoisuus on negatiivinen). Lähde: http://www.helcom.fi/environment2/ifs/ifs2007/en_GB/HydrographyOxygenDeep/.

Toivoa tulevaisuudesta

Rantavaltiot ovat vastanneet Itämeren monitahoisiin ja vakaviin ympäristöongelmiin Itämeren toimintasuunnitelmalla, jolla pyritään kehittämään kansallisia toimia maatalous-, kalastus- ja aluepolitiikan yhdistämiseksi. Tämä marraskuussa 2007 hyväksytty suunnitelma on tärkeä perusta EU:n politiikan entistä tehokkaammalle täytäntöönpanolle tällä alueella.

Politiikkaan kuuluu myös uusi meristrategiadirektiivi, jonka mukaan rantavaltioiden on saatava aikaan Itämeren "ympäristön hyvä tila" vuoteen 2020 mennessä. Siihen kuuluu yhteisön kalakantojen palauttaminen hyvään kuntoon.

Lisäksi Euroopan komissio kehittää parhaillaan Itämeren alueellista strategiaa tarkoituksenaan laatia toimintasuunnitelma, jossa määritellään keskeiset toimijat, käytettävät rahoitusvälineet sekä toimien aikataulu. Vuoden 2009 jälkipuoliskolle ajoittuvan Ruotsin puheenjohtajakauden tavoitteena on, että jäsenvaltiot hyväksyvät strategian. Ruotsi on yksilöinyt Itämeren ympäristöasiat yhdeksi puheenjohtajakautensa ensisijaisista tavoitteista.

Yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) tarkoituksena on säännellä kalastustoimintaa ympäristöllisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten seikkojen perusteella. Monia kaupallisesti arvokkaimpia Euroopan kalalajeja on liikakalastettu huomattavasti, joten niiden populaatiot ovat nyt turvallisia biologisia rajoja pienemmät. Lainsäädännön luonteen vuoksi liikakalastukseen syyllistyvien jäsenvaltioiden saattaminen vastaamaan teoistaan on kallista ja hankalaa.

Monien EU:n kalalajien kantojen kestävän hoidon selkeä epäonnistuminen on saanut merien asiantuntijat vaatimaan suuria tarkistuksia kalastuspolitiikkaan, joka selvästikin muodostuu jäsenvaltioiden välisistä kompromisseista. Meriympäristöön on suhtauduttava ekosysteeminä eikä hyödynnettävänä sektorina.

Kalastus- ja meriasioista vastaava EU:n komissaari Joe Borg totesi jopa, ettei YKP kannusta kalastajia eikä politiikkoja vastuullisuuteen, ja käynnisti politiikan välittömän uudelleenarvioinnin syyskuussa 2008 eli neljä vuotta suunniteltua aikaisemmin.

 

Lähdeviitteet

Diaz, R. J. and Rosenberg, R., 2008. Spreading Dead Zones and Consequences for Marine Ecosystems. Science, vol. 321, pp. 926–929.

Mackenzie, B. R.; Gislason, H.; Mollmann, C.; Koster, F. W., 2007. Impact of 21st century climate change on the Baltic Sea fish community and fisheries. Global Change Biology, vol. 13, 7, pp. 1 348–1 367.

Sparholt, H.; Bertelsen, M.; Lassen, H., 2008. A meta-analysis of the status of ICES fish stocks during the past half century. ICES Journal of Marine Science, Vol. 64, 4, pp. 707–713.

Permalinks

Geographic coverage

tallenna toimenpiteet