seuraava
edellinen
kohdat

Article

Meret

Article Julkaistu 22.03.2010 Viimeksi muokattu 21.03.2023
Merten monimuotoisuuteen kohdistuvat paineet

Çanakkalen maakunta sijaitsee Marmaranmeren ja Egeanmeren yhdistävän Dardanellien salmen molemmin puolin, eli maakunta sijaitsee sekä Euroopassa että Aasiassa. Paikka on sama, jossa Homeros kirjoitti Ilias-eepokseensa myyttisestä Troijan puuhevosesta ja jossa 130 000 sotilasta menetti henkensä Gallipolissa ensimmäisessä maailmansodassa. Nykyään Çanakkalen satama on täynnä värikkäitä purjeveneitä ja jahteja, jotka pysähtyvät joksikin aikaa tällä historiallisella ja mytologisesti rikkaalla alueella.

Vain muutama kilometri rannikkoa pitkin Behramkalessa tapaamme Saim Erolin. Hän on yksi harvoista jäljellä olevista kalastajista tässä pienessä kalastajakylässä, joka on perustettu Athenen temppelin alueelle ja josta avautuu henkeäsalpaava näkymä Edremitin lahdelle. "Eilen laskin veteen yli 700 metriä verkkoja. Sain saaliiksi vain neljä keltajuovamulloa. Niillä ei kustanneta edes polttoainetta!" kertoo Saim, joka on kalastanut näillä vesillä yli 20 vuotta.

Se, että kalaa on vähemmän ja kalastusveneitä enemmän, on arka aihe. Saim katsoo kuusimetristä venettään ja merellä näkyvää suurempaa alusta ja lisää: "Ennen tiesin kaiken tästä rannikosta, missä kalastaa ja milloin. Mutta kaikki on muuttunut. Tiedoistani ei näytä olevan enää mitään hyötyä. Meri on muuttunut."

Viimeisten 20 vuoden aikana alueesta on tullut turistien suosima paikka, ja suurin osa kalastajista on nostanut verkkonsa naulaan ja ansaitsee nyt elantonsa kuljettamalla turisteja rannoille, joihin pääsee vain veneellä. "Näin he ansaitsevat edes vähän rahaa talven varalle", kertoo eläkkeellä oleva opettaja ja harrastelijakalastaja Hasan Ali Özden. "Noin viisi mailia länteen sijaitsevassa Sivricessä kalastajilla on ollut enemmän onnea. Silloin tällöin he osuvat miekkakalan vaellusreitille. Miekkakalalla ansaitsee hyvin. Mutta runsauden vuodet ovat jo takana."

Ilmastonmuutoksen, haitallisten vieraslajien ja happamoitumisen yhteisvaikutukset

Kalatalous on hyvin riippuvainen terveistä meriekosysteemeistä, mutta ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen.

Istanbulin yliopiston professori Nuran Ünsal viittaa muutoksiin vaelluskäyttäytymisessä ja niiden vaikutuksiin kalakantoihin. Taloudellisesti arvokkaat vaeltavat kalakannat, kuten sarda, sinikala tai makrilli, vaeltavat syksyisin etelään Välimerelle ja keväisin pohjoiseen Mustallemerelle, missä ne lisääntyvät. Turkin salmien kautta vaeltavien kalojen määrä on kuitenkin vähentynyt tasaisesti vuosi vuodelta.

"Kalakantojen vaelluskäyttäytymistä ovat häirinneet muutokset veden lämpötilassa ja eri vuodenaikojen mukaan muuttuvissa tuulissa, jotka ovat välttämättömien virtausten kannalta olennaisen tärkeitä", kertoo professori Ünsal. "Tällaiset lajit vaativat erityiset olosuhteet, joissa veden lämpötila on oikea ja ravintoa riittävästi, samoin lisääntymiseen on oltava riittävästi aikaa."

"20 vuotta sitten kalat vaelsivat etelään syyskuussa. Veden lämpötila on noussut Mustallamerellä, joten nyt kalat vaeltavat etelään vasta lokakuun puolivälissä tai marraskuun alussa. Tämä tarkoittaa sitä, että kalat ovat vähemmän aikaa Välimeressä, joten niitä on vähemmän ja ne ovat pienempiä vaeltaessaan takaisin pohjoiseen.

Lämpimämpien vesien kalat ovat hankalassa tilanteessa, sillä uusiin olosuhteisiin sopeutuessaan niiden aineenvaihdunta nopeutuu. Ne kasvavat nopeammin mutta jäävät usein kooltaan aiempaa pienemmiksi, ja nopeamman aineenvaihdunnan vuoksi ne tarvitsevat enemmän ravintoa ja happea. Samanaikaisesti veden lämpötila laskee ja veden hapen määrä vähenee. Useat kalalajit joutuvat happivajaukseen: niiden tarpeet lisääntyvät mutta tarjonta vähenee.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös meriveden suolapitoisuuteen ja happamuuteen sekä veden kerrostuneisuuteen. Seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Seurauksina voivat olla koralliriuttojen romahtaminen, vieraslajien ja tautien leviäminen, suurimpien saalistajien määrän väheneminen ja lopulta koko meren ravintoketjurakenteen häviäminen.

Vieraslajit

Mustanmeren sardellikannat romahtivat 1980-luvun lopulla useiden eri tekijöiden seurauksena. Näitä olivat muun muassa liikakalastus, etenkin Tonava-joesta peräisin olevat lisääntyneet ravinteet, ilmastonmuutoksesta johtuva veden kohonnut lämpötila sekä uuden lajin eli Luoteis-Atlantilta peräisin olevan amerikankampamaneetin leviäminen alueelle.

Todennäköisesti rahtilaivojen painolastiveden mukana Mustaanmereen levinneet amerikankampamaneetit käyttävät sardellin tapaan ravinnokseen kalojen toukkia ja muita eliöitä. Lähes yksinomaan amerikankampamaneetteja ravintonaan käyttävä toinen kampamaneettilaji (Beroe ovata) levisi niin ikään vahingossa Mustanmeren ekosysteemiin 1990-luvulla Luoteis-Atlantilta. Tämä amerikankampamaneetin saalistaja, vuosien 1991–1993 välisen ajan alhaisemmat lämpötilat ja ravinteiden vähentyminen sekä kalastuksen vähentyminen kantojen romahduksen yhteydessä pienensivät jonkin verran sardellikantoihin kohdistuvia paineita. Tämän jälkeen Mustanmeren ekosysteemi on antanut joitakin merkkejä elpymisestään.

Itämeren ekosysteemissä on havaittu samankaltaisia muutoksia.

Liikakalastus ja ilmastonmuutos ovat muuttaneet Itämeren kalayhteisön turskavoittoisesta silli- ja kilohailivoittoiseksi.

Leviävätpä haitalliset vieraslajit tarkoituksella tai vahingossa, niistä voi olla haittaa ihmisille, ekosysteemeille ja alkuperäisille kasvi- ja eläinlajeille. Haitallisiin vieraslajeihin liittyvän ongelman uskotaan pahenevan tulevan vuosisadan aikana ilmastonmuutoksen sekä lisääntyvän kaupan ja matkailun vuoksi.

Sininen hiili: happamuustesti

Maapallon valtameret muodostavat valtavan ns. sinisen hiilinielun eli ne sitovat itseensä hiilidioksidia. Itse asiassa valtameret ovat planeettamme suurin hiilivarasto ja jättävät mantereiset vastineensa, metsät mukaan luettuina, kauas toiselle sijalle. Nämä luonnolliset nielut ovat toimineet tehokkaasti vuosituhansia ja suojanneet planeettaamme kasvihuonekaasuista johtuvilta äkillisiltä ilmastonmuutoksilta. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä lisääntyy nyt kuitenkin nopeammin kuin mantereet ja valtameret kykenevät sitomaan sitä.

Koska valtameret sitovat entistä enemmän ilmakehän hiilidioksidia, niiden keskimääräinen happamuus on lisääntynyt. Vuoteen 2100 mennessä valtameret ovat todennäköisesti happamampia kuin koskaan aiemmin viimeisten 20 miljoonan vuoden aikana. Happamoituminen alentaa karbonaatti-ionien määrää. Karbonaatti-ionien avulla muodostuu kahta erilaista kalsiumkarbonaattia eli aragoniittia ja kalsiittia, joita useat meren eliöt käyttävät kuoriensa ja tukirankansa muodostamisessa.

Euroopassa tutkijat ovat havainneet muutoksia meren ravintoketjun alkupään mikroskooppisten eliöiden kuoressa ja tukirangassa. Kalkin kertymisen vähenemisellä on todennäköisesti välitön haitallinen vaikutus eliöiden sekä niitä ravintonaan käyttävien lajien selviytymiskykyyn.

Tilanne uhkaa erityisesti koralleja, sillä ne kasvattavat yleisemmin koralliriuttoina tunnetut tukirankansa kalkista. Koralliriutoilla myös elää jopa kaksi miljoonaa merieliölajia, ja neljännes maailman kalasaaliista saadaan kehitysmaiden koralliriutta-alueilta ympäri maailmaa. Meren eliöiden kalkin saantiin kohdistuvat vaikutukset eivät ole ainoat happamoitumisen seuraukset. Happaman veden lisääntymisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia hengittäviin lajeihin, kuten kalmariin (11). Merten happamoitumisen täysimittaisia seurauksia ei vielä kokonaisuudessaan tiedetä, mutta on arvioitu, että maapallo menettää näistä "sinisistä hiilinieluistaan" vuosittain jopa seitsemän prosenttia, eli seitsemän kertaa nopeammin kuin 50 vuotta sitten.

Kuten mantereella kasvavilla metsillä, meriekosysteemeillä on ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jommankumman menettäminen olisi katastrofi, mutta siltikään ei vielä tiedetä, miten nopeasti elämä valtamerien pinnan alla muuttuu.

Merissämme jäljellä olevien vähäisten kalavarojen pyytäminen

Liikakalastus on suurin syyllinen mertemme kalavajeeseen. Euroopassa näkymät ovat varsin ankeat: lähes yhdeksää kymmenestä Koillis-Atlantin, Itämeren ja Välimeren kaupallisesta kalakannasta liikakalastetaan. Noin kolmasosaa kaupallisista kalakannoista liikakalastetaan jopa siinä määrin, että ne ovat vaarassa menettää lisääntymiskykynsä.

Yksistään viime vuosikymmenen aikana Euroopan unionin kokonaissaalis on pienentynyt kolmanneksen(12), eikä tilannetta ole kyetty kompensoimaan Euroopassa vesiviljelyn avulla. Maailmanlaajuinen kalan kulutus henkeä kohti on yli kaksinkertaistunut vuodesta 1973 lähtien, ja Euroopassa kalastustuotteita kulutetaan vuodessa keskimäärin 21 kiloa, mikä on hieman enemmän kuin koko maailman keskimääräinen 17 kilon kulutus, mutta vähemmän kuin Yhdysvaltojen, Kiinan ja Kanadan noin 25 kiloa. EU:n jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja, sillä Romanian kalankulutus on 4 kiloa ja Portugalin 57 kiloa henkeä kohti.

Jotta Euroopan kalankysyntään voitaisiin vastata, noin kaksi kolmasosaa kalasta tuodaan muualta(13). Näin ollen eurooppalaiset vaikuttavat koko maailman kalakantoihin ja vesiviljelytuotantoon. Nykyään kuluttajat, jalostusteollisuus ja jälleenmyyjät ovat yhä huolestuneempia liikakalastuksesta ja vaativat usein takeet siitä, että heidän kuluttamansa ja myymänsä kalastustuotteet ovat peräisin vastuullisesta ja kestävästä kalastuksesta. Useimmille Euroopan vesien kalakannoille on kuitenkin vaikea antaa tällaisia takeita.

Käynnissä olevassa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan(14) uudelleenarvioinnissa kalastusta tarkastellaan uusin silmin laajemmasta meri- ja ympäristönäkökulmasta(15). Arviossa kiinnitetään paljon enemmän huomiota Euroopan ulkopuolisen kalastuksen ekologiseen kestävyyteen sekä tarpeeseen hoitaa ja käyttää luonnonvaroja vastuullisesti ja niiden tulevaisuutta vaarantamatta. On tärkeää huomata, miten tämä uusi tapa lähestyä Euroopan kalastuksen turvaamista sijoittuu nykyiseen kansainväliseen järjestelmään ja ehdotettuun globaaliin meriympäristön säännölliseen arviointiprosessiin.

Kohti meriympäristön maailmanlaajuista arviointia

Johannesburgissa vuonna 2002 pidetyssä kestävän kehityksen huippukokouksessa kalastuksenhoidolle asetettiin erityiset tavoitteet, joita ovat muun muassa kalakantojen palauttaminen vuoteen 2015 mennessä sellaiselle tasolle, jolla voidaan varmistaa kestävä enimmäistuotto. Huippukokouksessa myös otettiin esille tarve perustaa YK:n alaisuuteen meriympäristön tilan säännöllistä maailmanlaajuista arviointia ja raportointia koskeva prosessi, jossa otetaan huomioon sekä nykyiset että tulevat sosioekonomiset näkökohdat ja nykyisten alueellisten arviointikäytäntöjen käyttäminen kehittämisen pohjana.

Tämän merkittävän edistysaskeleen myötä tunnustettiin, että näiden yhteisten varojen kestävyyden suojeleminen ja hoitaminen edellyttää yhteisiä kansainvälisiä toimia. Se oli alku konkreettiselle ja toimintaan tähtäävälle prosessille, jolla varmistetaan että maat sitoutuvat kestäviin ja kohdennettuihin pitkän tähtäimen tavoitteisiin.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi ehdotuksen vuonna 2005(16) ja antoi vuonna 2009 tunnustusta maailmanlaajuisen arvioinnin tieteellistä perustaa käsitelleen asiantuntijaryhmän työlle. Kuten muidenkin kansainvälisten prosessien kohdalla, säännöllisen maailmanlaajuisen raportointi- ja arviointiprosessin (Regular Process for Global Reporting and Assessment) toteuttamiseen kulunee kuitenkin joitakin vuosia.(17)

11. "Our Endangered Oceans", Dr. Richard Moss, WWF

12 Eurostat, Euroopan komissio. Komission työasiakirja "Reflections on further reform of the Common Fisheries Policy".

13  European Commission: http://ec.europa.eu/trade/creating-opportunities/economic-sectors/fisheries/statistics/#stats

14 EU:n perussopimuksissa kalastuksenhoito vahvistetaan yhdeksi yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvista aloista. Tämä johtuu siitä, että kalat liikkuvat kansallisen lainkäyttövallan rajojen yli ja kalastajat ovat seuranneet niitä kauan ennen talousvyöhykkeiden käyttöön ottamista ja YKP:n luomista. Euroopan yhteisöjen komissio julkaisi vuonna 2009 vihreän kirjan, jossa hahmotellaan muutokset, joiden avulla voidaan ratkaista Euroopan kalastusalan keskeiset ongelmat. "

15 Yhteisen kalastuspolitiikan uudistus", Bryssel 22.4.2009, KOM(2009) 163 lopullinen.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) (EUVL L 164, 25.6.2008).

16 YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 60/30: Oceans and Law of the Sea.

17 YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 61: Oceans and Law of the Sea.

Permalinks

tallenna toimenpiteet